Mekko on pysynyt samana jo neljä vuotta, sillä miksipä sitä hyvää vaihtamaan. Olen oikeastaan aika ylepä siitä, että mekko istuu edelleenkin täydellisesti.
Edelliset kolme Sub Ballia juhlimme maapalveluksen aikana. Vaikka Phill oli tuonakin aikana laivastossa ja sukellusvenemies, oli elämämme hyvin erilaista (aka normaalia) nykyiseen verrattuna. Phill on ollut kohta vuoden verran taas meripalveluksessa ja elämämme on muuttunut hyvin sukellusvenepainotteiseksi. Työpäivät ovat pitkiä, meripäiviä kertyy tihenevissä määrin, suunnitelmat vaihtuvat useammin kuin sukat ja sukat haisevat sukellusveneeltä.
Siinä vaiheessa kun meille selvisi, että Phillin paatti palaa maihin viikonlopun ajaksi vain ja ainoastaan Sub Ballia varten, oli meille selvää, että tästä tapahtumasta otettaisiin kaikki ilo irti. Ja näin tehtiin!
Perjantai-iltana olo oli iloisen kupliva ja vatsassa kutitteli sata perhosta. Vaikka olemme olleet yhdessä kohta yksitoista vuotta ja naimisissa seitsemän, aiheuttaa toisen näkeminen erossaolon jälkeen meissä aina vastarakastunut-efektin. Tällä kertaa olimme olleet erossa vain viisi päivää, mutta jummi, että nuo viisi päivääkin tuntuivat pitkiltä kun toisesta ei ollut kuullut pihaustakaan. Viikon pituutta saattoi lisätä myös se, että nämä viisi päivää olivat vasta alkusoittoa hyvin tiheille merireissuille ja tulevaisuudessa häämöttävälle pidemmälle komennukselle.
Lauantai-ilta kuului niiden harvinaisten ja täydellisten hetkien joukkoon, kun maailmassa ei ollut mennyttä eikä tulevaa. Oli vain me ja täydellinen onni. Sunnuntaina oli aika sanoa taas heipat ja vaikka se toki kirpaisikin (ja päätäkin saattoi hieman särkeä), kareili huulilla vielä hymy ja sydän oli täysi ihanan lauantain jäljiltä. Yhtä tällaista iltaa kohti jaksaa taas monta erossa vietettyä iltaa, viikkoa ja kuukautta.
Koska laivastoelämää vastaan ei voi taistella, kannattaa sitä juhlistaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti