Muka pakollinen lomastressi

Jos jossain asiassa olen mestari, on se tarpeettoman lomastressin aikaansaamisessa. Miten aina voikin tulla (muka) kiire ja kasaantua näin paljon hoitamattomia asioita? Kuvittelin, että staycation estäisi moisen turhuuden, mutta ehei, väärässä olin.

Tänään piti tehdä tätä, tuota ja kolmattakin, mutta mikään ei mennyt suunnitelmien mukaan. Mikä pahinta tai parasta, oli Phillillä ihan samanlainen päivä. Lopulta päädyimme pisteeseen, jossa teki mieli painua samantien nukkumaan. Päädyimme kuitenkin vaihtoehtoon B ja karsimme listaltamme kaiken ei niin kovin välttämättämön ja huomasimme, että olimme kehitelleet kiirettä ihan turhasta. Listalle ei jäänyt juuri pyykin pesua kummempaa.

Huokaisimme syvään, kaadoimme lasilliset viiniä ja katselimme Naked and Afraid XL:n fiinalin. Ah, miten hyvä ratkaisu! Staycay, täältä tullaan ! Tai siis ei tulla, vaan ollaan.

Ohjelmassa on huomenna heti aamusta whale watching risteily ja sen perään paljon kulttuuria ja hyvää ruokaa sekä huomenna että lauantaina. Kaikki San Diegossa oleilevat lavataiteen ystävät hoi (teatteri, sirkus, taikatemput, musikaalit...), kannattaa tsekata Fringe-festivaali, joka on menossa juuri nyt. Sunnuntaina suuntaamme haikin ja picnicin kautta Temeculan viinitiloille ja maanantaina kuorrutamme koko komeuden rannalla ja grillaillen.

Olen jo tässä vaiheessa aika vakuuttunut, että staycation oli juuri sitä, mitä tähän väliin tarvitsimme. Palaillaan asiaan ensi viikolla tai mahdollisesti jo sitä ennen instagramin puolella (veeralampi).

Loman onnistuminen ei jää ainakaan ruuista kiinni...

Woot, staykay!!!

Meditointia

Olen viettänyt viimeisen kolmen päivän aikana useita tunteja (puuta) hioen ja huomannut jälleen kerran, kuinka paljon nautin rauhallisesta monotonisesta työskentelystä. Hiominen, kaulaliinan neulominen, juokseminen, värittäminen, maalaaminen, papereiden mapittaminen... Yksinkertainen puuhastelu vaivuttaa minut kummaan transsiin, jonka aikana rentoudun ja kerkiän ajattelemaan kaiken maan ja taivaan väliltä.

Syvällisten aatosten lisäksi ttämä penkkiprojekti on opettanut minulle ihan konkreettisestikin uutta:

• Hengityssuoja hiostaa ihan perkuleesti, mutta on todistetusti tarpeen. Kutiava nenä ja sahanpururäkä eivät ole hikoilua kivempia ilmiöitä.
• Jos peukalon hioo ensin 60 hiekkapaperilla ja siirtyy sitten 120 karkeuteen, tulee siitä ihovoiteen voimalla silkinpehmeä.
• Koneella hiominen saa käden värisemään vielä pari tuntia urakan jälkeenkin.
• Lefty loosey, righty tighty - miksi se on niin vaikea muistaa?
• Tiettyjen työkalujen ja materiaalien suhteen ei kannata saitailla. Liian lyhyet pihdit (clamps) aiheuttivat ylimääräisen Home Depot -reissun, mutta nyt meillä on niitä taatusti joka tarpeeseen.
• Tiimityö on voimaa! Phill näpertää pienet ja tarkat yksityiskohdat, minä hoitelen isot linjat.

Penkki on maalausta myöten valmis, mutta nälkä kasvoi syödessä. Aloittelimme tänään samaan syssyyn myös ulkosängyn runkoa (daybed, mikä ikinä se onkaan suomeksi) ja suunnittelimme tarvittavia materiaaleja seuraavaksi vuorossa olevien pöydän ja istutuslaatikon varalle. Ja  sitten kun ulkona on valmista, voidaankin siirtyä sisäprojekteihin...

Eipä tarvitse miettiä, mitä tehtäisiin iltaisin. Tänä kesänä nikkaroidaan! Onneksi päivänvaloa riittää näilläkin leveysasteilla nyt reilusti yli kahdeksaan.

Kotikulmilla tapahtuu

Melkein kotikadulla, eli Adams Avenuella tapahtui tänään taas kivoja juttuja: Taste of Adams tarjosi mahdollisuuden herkutella 40 ravintolan pikkuannoksilla 35 taalan hintaan. Sanomattakin ehkä selvää, ettemme pystyneet millään syömään 40 annosta neljän tunnin aikana, mutta siltikin jäi sellainen fiilis, että vatsaamme upposi vähintään lipun hinnan verran herkkuja.

Muutama random annos, joista muistin ottaa kuvan

Tapahtuman parasta antia oli uusien ravintoloiden kokeilu. Jos asuu alueella, jossa yhden kadunpätkän varrella on lähemmäs sata ravintolaa, ei millään kerkiä käymään kaikissa. Tiesin kyllä, että tällä alueella on valtavasti kivoja ravintoloita, mutta että näin paljon! Neljäkymmentäkin kuulostaa paljolta, mutta koska läheskään kaikki ravintolat eivät osallistuneet tapahtumaan, on ravintoloita alueella luultavasti lähemmäs sata ja lähikaduilla toinen mokoma. Valittavaa siis riittää.

Naapuruston katutaidetta

Herkuttelun vastapainoksi vietimmekin sitten loppupäivän puun hiomishommissa. Käsi on aivan hellänä ja minulla on taas nälkä. Mutta projektit edistyvät ja mieli on hyvä. Täysin käsittelemättömän puun hiominen on rankkaa mutta myöskin palkitsevaa. Omien pikkukätösten jälki on kirjaimellisesti käsin kosketeltavaa. Kohta kelpaa istuskella ikiomalla vuosipäiväpenkillä. Tästä tulee hyvä!

Ylijäämätorttu

Piipahdimme sunnuntaina "pikaisesti" Whole Foodsissa ja innostuimme ostamaan marjoja ja hedelmiä hieman yli omien tarpeidemme. Oli niin edullista (siis Whole Foodsin hinnoiksi) ja kaikki lempparit siinä nenän edessä tuoreina ja tuoksuvina. Nälkäkin taisi jo olla... Luomutuotteet ovat kuitenkin siitä jänniä, etteivät ne säily ikuisesti, joten koko viikon tuoreita luonnonkarkkeja mussutettuamme päätimme alkaa leipomaan.

Päädyimme riemunkirjavaan tuoretorttuun, josta tuli ihan ältsin hyvää.

Mututunteella ja fiiliksellä tehty pohja:

Pyöräytä sekaisin tehosekoittimessa (siis food processor):

1 cup jauhoja
1 rkl kylmää voita
1 rkl kookosöljyä

Lisää joukkoon:

1 cup jauhettuja saksanpähkinöitä (walnut), jotka jauhoimme itse samaisella food processorilla
1,5 rkl sokeria
ripaus suolaa

Vettä sen verran, että taikinan saa levitettyä piirakkavuuan pohjille ja reunoille. Lasista vuokaa ei tarvinnut voidella, sillä taikinassa on jo itsessään aika paljon rasvaa.

Paista 350 F/ 175 C n. 30 min

Paistetun ja jäähtyneen pohjan päälle levitetään ensin kerros "sulatettua mansikkahilloa". Käytimme kaupan hilloa, jota lämmitimme hetken aikaa pannulla miedolla lämmöllä.

Kun hillokin on jäähtynyt, lisätään sen päälle kerros pastry creamia, jonka valmistimme tämän Joy of Cooking kirjasta löytyneen ohjeen mukaan:

Sekoita sähkövatkaimella kunnes vaalean keltaista ja paksua, n.2 min:

1/3 cup sokeria
2 rkl jauhoja
2 rkl maissitärkkelystä (cornstarch)
4 munankeltuaista

Kuumenna pannussa lähelle kiehumispistettä (simmering):

1 1/3 cups maitoa

Kaada 1/3 kuumasta maidosta munaseoksen joukkoon ja sekoita vispilällä sekaisin. Kaada ja kaavi koko seos tämän jälkeen lopun maidon joukkoon pannulle ja kypsennä miedolla lämmöllä jatkuvasti sekoittaen. Kypsennä kunnes seos on paksua ja alkaa kuplia. Jatka kypsentämistä tämän jälkeen vielä minuutin verran.

Sekoita joukkoon vaniljaesanssia n.3/4 tl ja kaada seon kulhoon. Halutessasi voit käyttää myös oikeaa vaniljaa, joka lisätään maidon joukkoon kuumennusvaiheessa.

Peitä seoksen pinta leivinpaperilla ja anna jäähtyä jääkaapissa. Pastry creamin voi tehdä myös etukäteen, sillä se säilyy jääkaapissa hyvänä parin päivän ajan.

Teimme tästä ohjeesta puolikkaan ja se riitti yhteen torttuun ihan vallan mainiosti.

Kun pohja, hillo ja pastry cream kerrokset ovat valmiina, asetellaan päälle halutut marjat ja hedelmät. Lopuksi koko komeuden päälle levitetään vielä toinen ohut kerros "sulatettua" hilloa.

Nams! Ei muuta kuin herkuttelemaan. Hyvää Juhannusta kaikille sitä juhlimaan pääseville !

Staycation

Matkustelu uusiin ja vanhoihin hyviksi havaittuihin paikkoihin on mahtavaa, mutta aina ei voi eikä tarvitse lähteä kauaksi lomalle. Meillä on ollut tapana lähteä reissuun hääpäivämme hujakoilla, mutta tänä vuonna mutkikkaat ja epäselvät aikataulut estivät reissujen suunnittelun ennen kuin oli jo liian myöhäistä. Hääpäivämme on 3.7, eli päivää ennen USA:n kansallispäivää, jolloin aika moni muukin on reissussa ja hinnat sekä varausmahdollisuudet sen mukaiset.

Mutta ei hätää. Asummehan San Diegossa, jonka puitteet eivät voisi olla juurikaan paremmat ultimate staycationin järkkäämiselle. Yhteen pakettiin voi helposti ujuttaa kaupunki-, ranta- , luonto- , herkuttelu- ja aktiiviloman, poistumatta kovinkaan kauaksi kotoa.

Vajaan kahden viikon päästä pääsemme siis nauttimaan San Diegosta neljän päivän ajan turistin näkökulmasta. Yövymme yhtä yötä lukuunottamatta kotona, mutta yritämme leikkiä olevamme jossain ihan muualla - aivan täysin lomalla.

Hääpäivänämme tehostamme lomafiilistä viettämällä yön hotellissa Temeculan viinitarhoilla. Varasimme hotellin puolisokkona Hotwiren kautta ja taisimme vetäistä päävoiton: Ponte Vineyard Inn vaikuttaa aika hulppealta ja täydellisen romanttiselta. Hotellin tiluksilla on oma viinitarha ja ihan vierestä löytyy pari muutakin.

Ennen viinien maistelua suuntaamme kulkumme Palomar Mountainille haikkaamaan. Viidennen hääpäivän teema on puu ja Palomar Mountainillahan niitä riittää. Päätimme skipata tänä vuonna perinteiset lahjat ja keskittyä sen sijaan puihin silmänruokana ja materiaalina. Aiomme rakentaa tiimityönä puisen penkin takakuistillemme. Penkki on jo suunniteltu, eli puoliksi tehty ja pehmusteetkin saapuivat jo eilen. Vaikea keksiä parempaa hääpäivälahjaa kuin yhdessä puuhastelu ja oman kodin laittaminen.

Hassua kuinka vatsassa kutittelee jo reissuperhonen, vaikka mihinkään kovin pitkälle emme ole suuntaamassakaan. Mutta eipä kai aina tarvitsekaan lähteä merta edemmäs kalaan tai edes Temeculaa edemmäs viinitarhoille.

San Diegon extremet

San Diego on siitä(kin) mukava kaupunki, että täällä ei koeta juurikaan ääremmäisiä sääilmiöitä. Perussää on sunny and seventy (aurinkoista ja parikyt celsiusta), josta on vaikea valittaa. Täydellisestä säästä on kuitenkin hankala repiä ihmisten rakastamaa draamaa ja raflaavia uutisotsikoita, minkä seurauksena pienetkin sääpoikkeumat ylittävät aina uutiskynnyksen.

Sadepäivä on aina myrskypäivä. Ukkosmyrsky saa puhelimet piippaamaan siinäkin tapauksessa, että myrskyn keskus on jossain kymmenien mailien päässä. Jokaisesta sateesta seuraa tulva, mikä tarkoittaa useimmiten sitä, että myrskyviemärit tukkeutuvat hetkellisesti. Extreme kuumuus tarkoittaa kyllä korkeita lämpötiloja, mutta ilmankosteus pysyy siltikin vielä inhimillisellä tasolla.

Tänä viikonloppuna piti olla kuuma. Niin kuuma, että puhelimeni varoitti minua asiasta jo perjantaiaamuna. Perjantaina lämpötilat olivatkin lämpimät, mutta silti vielä ihanteellisen mukavat. Odotin kuumuuden iskevän launataina, enkä oikeastaan välittänyt pätkääkään, sillä suunnitelmani oli viettää koko keskipäivä ilmastoidussa luokkahuoneessa antamassa ensiapua ja tekohengitystä nukeille ja kurssikaveireille. Astuessani luokkahuoneesta ulos kello viiden aikoihin yllätyin melkoisesti, kun taivas olikin pilvessä ja taivaalta tipahteli muutaman pisaran verran vettä. Vedin takin päälleni, jotta tarkenin syödä illallista ulkona. Melkoista extreme lämpöä...

Tänään sitten lämpeni vihdoin oikeasti, mutta en minä tätäkään vielä äärimmäiseksi kuumuudeksi kutsuisi. Aamulla pystyi vielä ihan hyvin treenaamaan ulkona ja loppupäivä menikin sitten mukavasti rannalla ilman pelkoakaan lämpöhalvauksesta. Tämähän on juuri sellainen sää kun kesällä kuuluukin.

Kyllähän minä jo parin kesän kokemuksella tiedän, että loppukesästä täälläkin on jo tukalan kuumaa päivästä toiseen, mutta toistaiseksi en viitsi vielä valittaa. Mukava vain, että June Gloom on vihdoin ohi ja kesä saa alkaa.

Kuvissa maisemat eilisen illalliselta ja tämän päivän brunssilta.

Torstain toivot

Olisiko mitään, jos pistettäisiin kesätorstain kunniaksi lista päivän positiivisista?

Kohtelias isoäiti, joka esittää kysymyksensä Googlelle kauniisti ja kaikkien kohteliaisuussääntöjen mukaan. Juttu aiheesta esimerkiksi täältä.

Hyvä palvelu ja pankkineidin huolestunut kysymys: Did I just murder your name? No eihän se nyt täsmälleen oikein mennyt, mutta yritys oli selkeästi kova ja enempää en edes pyydä.

Itsetehty pesto, joka tuoksuu taivaalliselta ja maistuu vielä paremmalta.

Juuri sopivan lämmin sää. June Gloom taitaa olla ohi tai ainakin väistymäänpäin. Viikonlopuksi on luvattu jo hieman turhankin korkeita lämpötiloja, joten nautitaan nyt tästä täydellisestä säästä.

Taito kuunnella omaa kroppaani. Ei mitenkään itsestäänselvää eikä edes helppoa, mutta tajusin onneksi olevani ihan jumissa ja fyysisesti uupunut. Superduper tehotreeni sai vaihtua lennossa rauhalliseen venyttelyyn ja rentoiluun mitä kummallisemmissa asennoissa.

Venyttelykaverit. Kisu ja Possu tykkäävät myös joogasta ja venyttelystä.

Patiosuunnitelmat. Homma etenee. Oman kodin laittaminen on edelleenkin parasta.

Rennot ja yhteistyöhaluiset naapurit. Patiosuunnitelmiin tarvitaan periaatteessa HOA:n lupa, joka irtosi hyvin helposti ja mukavissa merkeissä.

Hyväntuulinen mies, joka jaksoi vielä pitkän työpäivänkin jälkeen hymyillä ja hölmöillä.

Kaunis sähköposti, joka piristi ja ilahdutti. Kiitos lähettäjälle!

Näillä kohti viikonloppua. Torstai on toivoa täynnä!

Kissan muisti

Aina välillä kuulen väitteen, ettei kissoja voi kouluttaa, sillä niiden aivokapasiteetti ei riitä siihen. Todellisuus taitaa kuitenkin olla, että kissoja on vaikea kouluttaa, sillä ne ovat aivan äärettömän fiksuja ja jotkut yksilöt myös omapäisiä. Vaikka kissat kiintyvätkin omistajaansa ja tarvitsevat hellyyttä ja rakkautta siinä missä koiratkin, puuttuu useimmilta kissoilta koirille tyypillinen miellyttämisen tarve.

Viime yönä molemmat kissat päättivät jälleen kerran, ettei meillä tarvitse nukkua - ei heidän eikä meidän. Ensin tiputeltiin esineitä lipastojen päältä ja kun siitä seurasi porttikielto makuuhuoneeseen, keksivät kissat lyöttäytyä yhteen ja selvittää jälleen kerran, miten herkkukaappi avataan.

Joitain kuukausia  sitten Kisu keksi, miten meidän makuuhuonetta vastapäätä olevan kaapin haitariovi avataan. Kaapin sisältö kiinnosti, sillä sieltä löytyy kissojen ruuat ja herkut. Kissojen yhteistyö oli ihailtavan saumatonta. Kisu avasi kaapin oven, hyppäsi hyllylle ja pudotteli herkkupusseja Possulle, joka juoksi salamaakin nopeammin piiloon herkkujen kanssa. Onnistuimme nappaamaan saaliin aina ennen sen tuhoamista, joten yhteistyön viimeinen koetinkivi on edelleenkin mysteeri: Kenen suuhun herkut olisivat loppupeleissä päätyneet?

Parin murtoyrityksen jälkeen lukitsimme oven hakasella, jonka olemassa olon unohdimme sen verran säännöllisesti, että ruuvi tipahti jo parin päivän päästä. Päätimme laittaa kaapin eteen tuolin, kunnes keksisimme paremman kissalukon.

Tuoli oli ja pysyi useita viikkoja ja siitä tuli Kisun uusi lempisänky. Aluksi Kisu jatkoi murtoyrityksiään ja vietti pitkiä aikoja ovea tutkaillen, mutta eihän se siitä mihinkään liikahtanut. Lopulta, useita viikkoja myöhemmin, huomasimme ettei Kisu ollut enää edes kiinnostunut kaapin avaamisesta ja otimme tuolin pois.

Tämä sai minut pohtimaan kissojen muistia. Tuntui, ettei Kisu enää edes muistanut, kuinka oli joskus osannut avata kaapin oven. Olen huomannut saman ennenkin. Jossain vaiheessa Kisu otti tavakseen herättää minut aamun pikkutunneilla hieromalla poskiaan yöpöydällä olevaan paperiseen valaisimeen. Siitä lähtee juuri sopivan kova ääni, joka herätti minut poikkeuksetta. Hereillä oleva ihminen = ruokaa, ainakin Kisun päättelytavalla. Kun meille tuli yövieraita, siirsin lampun muutamaksi yöksi vierashuoneeseen ja Kisun lamppuherätykset loppuivat siihen.

Ovi ja herkut saivat olla siis monia viikkoja ihan rauhassa, kunnes viime yönä Kisun muisti palasi yllättäen. Voi ärsytys! Mitä luulette, muistiko Kisu yhtäkkiä vanhan olemassaolevan taitonsa vai oppiko täysin unohtuneen taidon uudelleen? Miten ihmeessä tuo kissojen muisti oikein toimii?

Kisun kaappimurtojen lisäksi Possu keksi alkaa harjoittelemaan makuuhuoneen-ja vessanoven avaamista. Seuraavaksi vuorossa onkin sitten varmaan jääkaappi ja ulko-ovi. Toinen haluaa herkkuja ja toinen seuraa. Prioriteettinsa kullakin.

Parasta ulkosuomalaisuudessa - Vapauttava kaavattomuus

Minun ei ollut koskaan tarkoitus muuttaa pysyvästi ulkomaille ja ryhtyä ulkosuomalaiseksi, mutta elämä päätti toisin.

Tarkoitukseni oli lähteä vain puoleksi vuodeksi vaihtoon Amsterdamiin ja palata sen jälkeen hieman fiksumpana ja avarakatseisempana tuttuihin kuvioihin. Puolivuotta maailmalla teki kuitenkin tehtävänsä ja paluu Suomeen alkoi tuntumaan liian pikaiselta. Mitähän muuta maailmalla olisi minulle tarjota?

Lähdin Bostoniin au-pairiksi, rakastuin ja erinäisten välivaiheiden jälkeen huomasin olevani ulkosuomalainen. En suunnitellut itselleni tällaista elämää enkä tiennyt vielä naimisiin mennesäkään ihan täysin, millaista elämämme tulisi olemaan. Mutta sepä juuri taitaakin olla omassa ulkosuomalaisuuskokemuksessani parasta: kaavattomuus.

Suomessa asuessani minulla oli selkeä käsitys mihin elämäni oli matkalla. Opinnot loppuun, töihin, naimisiin, omakotitalo ja perhe. Aika perusjuttuja, joiden kuvittelin riittävän onnellisuuteen. Olin järkevä suorittaja enkä oikein osannut edes haaveilla tutun kaavan ulkopuolelle.

Olisin minä saattanut tämän Suomessakin ymmärtää ajan kanssa, mutta ulkomaille muuton myötä se tuli eteen väistämättä: Elämän voi rakentaa monella eri tavalla. Ulkosuomalaisena minulta puuttui valmiit kaavat ja homma alkoi alusta. Kaavattomuus on ollut välillä rankkaakin, mutta ennen kaikkea vapauttavaa. Repäisin itseni täysin irti yksi ainoa oikea tapa ajattelusta, ja pysähdyin miettimään, mikä minusta tuntuu hyvältä ja parhaalta. Tämä on minun elämäni ja minä olen vastuussa omasta onnellisuudestani.

Eteläisen Kalifornian (teko)järvimaisemia

Minulla on tukevat juuret Suomessa ja elämä täällä. Olen onnellinen, vaikkei elämä ulkomailla olekaan yhtään sen enemmän ruusuilla tanssimisita kuin Suomessakaan. Olen kuitenkin oivaltanut sen mistä myöskin Aloe Blacc lauloi korvaani tänään juoksulenkillä: It's aint what happens to you, it's what you do about it... Elämän rakentaminen päättyy vasta sitten kun elämäkin eikä koskaan ole liian myöhäistä repäistä ja olla onnellinen.

London and Beyond -blogin Lena haastoi ulkosuomalaiset bloggaajat kirjoittamaan aiheesta parasta ulkosuomalaisuudessa. Lenan kirjoitus sekä linkit kaikkien muiden osallistujien kirjoituksiin löytyvät täältä. Jätin muiden osallistujien kirjoitukset tarkoituksella lukematta ennen omani kirjoittamista, enkä malta odottaa, että kerkiän lukemaan kaikkien kanssabloggaajieni tekstit.

Mestarinukkuja

Koko eilinen päivä ulkona teki tehtävänsä ja illalla väsytti. Menin nukkumaan kymmenen aikoihin enkä muista mistään mitään silmien ummistamisen jälkeen. Aamulla vilkaisin puhelintani ja huomasin näytöllä geo-varoituksen. Jaahas, yöllä oli ilmeisesti tärissyt ihan kunnolla. Lähellä maanpintaa tapahtunut 5.2 magnituden maanjäristys jälkishokkeineen oli ravistanut maata vain 60 mailin päässä San Diegosta.

Maanjäristyksiähän täällä Kaliforniassa tapahtuu päivittäin, mutta ne ovat niin pieniä tai kaukana, ettei niitä juurikaan tunne. Tämä tapahtui kuitenkin sen verran lähellä ja oli voimakkuudeltaankin jo niin suuri, että siihen heräsi lähes koko San Diego. Paitsi me. Nukuimme tyytyväisinä tärisevässä sängyssämme eikä päällemme pompannut edes pelokkaita kissoja. Mitenhän meille kävisi, jos pitäisi oikeasti hakeutua turvaan nopeasti kesken unien?

Kaliforniassa on puhuttu paljon yhä kasvavasta suuren järistyksen riskistä ja mekin olemme miettineet ja arponeet, kannattaisiko meidän ottaa condollemme erillinen maanjäristysvakuutus. San Diego ei sijaitse pahimmalla järistysalueella, mutta jos tuolla 60 mailinkin päässä järisisi kympin voimalla, voisi oma kotimme olla vaarassa. Kotimme sijainnin huomioonottaen riski on pieni, mutta silti olemassa ja joka kerta kun järisee, tuntuu vakuutus taas astetta paremmalta sijoitukselta.

Mutta mitä sitten pitäisi tehdä, jos se iso järistys iskee? Ulkona ollessa kannattaa hakeutua kauaksi sähkölinjoista ja rakennuksista ja pysytellä paikoillaan. Jos taas olet sisällä, pysy sisällä ja DROP (pudottaudu konttausasentoon ennen kuin tärinä kaataa sinut), COVER (suojaa ainakin pää ja niska, mielellään koko vartalo ja hae suojaa tukevan pöydän alta. Jos ei lähellä ole pöytää, valitse jokin muu matala ja tukeva huonekalu tai pysy sisäseinän vieressä) HOLD ON (pidä kiinni suojastasi tai jatka pään ja niskan suojelua käsilläsi). Kannattaa myös muistaa, että vaara ei ole vielä ohi kun tärinä lakkaa. Jälkijäristykset ovat tavallisia ja rakennuksetkin saattavat romahtaa vasta järistyksen jälkeen.

Tätä on treenattu töissä lasten kanssa, mutta tositoimiin en ole vielä joutunut. Sen ainoan kerran kun olen tuntenut kunnon järistyksen, en osannut toimia laisinkaan. Olin ensimmäistä kertaa Kaliforniassa eikä maanjäristyksen riski ollut edes hiipinyt mieleeni ennenkuin jo seisoin keskellä aaltoilevaa ostoskeskusta. Katosta tippui laasti ja kenkälaatikot kenkäkaupan hyllyiltä, mutta suuremmilta vahingoilta vältyttiin silläkin kertaa.

 Järistys tapahtui Borrego Springsissä, eli lähellä näitä maisemia

Nyt vaan toivotaan, että tämä oli vain yksittäinen järistys eikä alkusoittoa isommille tärinöille. Ja jos on pakko täristä, niin aavikot olisivat siihen tarkoitukseen paras paikka. Kaukana asutuksesta tietenkin.

Luonnollinen kauneus

Oivalsin juuri jotain sellaista, jonka olen oivaltanut ennenkin, sitten unohtanut, oivaltanut uudestaan ja taas kerran unohtanut: Kauneus on ennenkaikkea tunne ja niin paljon enemmän kuin pelkkä ulkomuoto.

Kauneus kulkee mukana hetkessä ja paikassa. Se on kokonaisvaltaista hyvää oloa ja fiilistä. Sitä voi vahvistaa ulkoisilla asioilla ja palautteella, mutta loppujen lopuksi sen täytyy lähteä omasta olosta ja tunnetilasta. Voin tuntea oloni kauniiksi täydessä meikissä, ilman meikkiä, hikisenä treenin jäljiltä tai ripsarit poskille valuneena. Päällänikin voi olla mitä vain, kunhan vaatteet tuntuvat omilta.

Kauneutta on monenlaista ja sitä myös tavoitellaan monilla erilaisilla keinoilla. Tärkeintä on ulkaltaa kuunnella itseään ja olla sellainen kuin itselle tuntuu luonnolliselta.

Mutta vaikka oma olo onkin kaikkein keskeisintä, on ihminen sen verran sosiaalinen olento, että ympäristön palautteellakin on merkitystä. Tuntuu hyvältä, kun puoliso keskeyttää puuhansa vain kertoakseen, että näytät kauniilta. Tai kun tuntematon ohikulkija kehuu kauniita silmiäsi tai kivoja kenkiäsi. Jos joku sanoo ulkonäöstäsi toistuvasti jotain negatiivista, jää sekin mieleen kummittelemaan ja ikävimmässä tapauksessa muokkaa tapaa, jolla näet itsesi.

USA:ssa ulkoisia asioita kommentoidaan herkemmin kuin Suomessa, enkä näe sitä pahana asiana, kunhan kommentit ovat positiivisia ja muistamme, että olemme niin paljon enemmän kuin kiva paita, tietyn väriset silmät tai tietyn mallinen vartalo. USA:ssa ei kommentoida pelkästään ulkonäköä, vaan kehutaan ylipäänsä enemmän, sekä itseä että muita.

Opettajan roolissa olen pohtinut erityisen paljon, pitäisikö lasten ulkonäköä kommentoida laisinkaan, vaan pitäytyä vain ja ainoastaan lasten teoissa ja taidoissa, yrityksissä ja onnistumisissa. Olen kuitenkin päätynyt siihen, että kauneuden tunne on kiinteä osa minäkuvaa ja ihmisenä olemista. Kauniiksi kutsuminen ei tarkoita sitä, ettenkö voisi olla myös fiksu, pystyvä ja taitava. Oleellisinta on, että jokaisella lapsella ja aikuisella on mahdollisuus tuntea itsensä kauniiksi ja ymmärrys siitä, että kauneus on vain pieni osa sitä, mitä me olemme.

Ihanteellista olisi, että kauneuden ja pystyvyyden tunne olisi lopulta niin vahva, ettei se riippuisi enää ulkoisesta palautteesta tai normeista, jotka eivät ole absoluuttisia totuuksia tai tunnu välttämättä itselle luonnollisilta. Minä olen minä ja kaunis juuri tällaisena, aivan niinkuin sinäkin.

Tapahtui lauantaina

Lauantai oli taas niitä päiviä, kun San Diegossa olisi riittänyt kivoja tapahtumia joka sormelle. Valitsimme joukosta kaksi ja siltikin tuntui, etteivät päivän tunnit meinanneet riittää millään.

Ensimmäiseksi suuntasimme omassa naapurustossamme järjestettyyn ilmaiseen Art Around Adams tapahtumaan, joka ylitti kaikki odotuksemme moninkertaisesti. Tapahtuman idea oli noin kahden mailin mittaiselle kadunpätkälle ripotellut pop up -galleriat, taide showt ja esiintymislavat. Tapahtuma muistutti minua Jyväskylän Yläkaupungin Yöstä, joka oli Jyväskylässä asuessani jokakeväinen must.

Kahden ja puolen tunnin aikana kerkisimme näkemään vain pienen osan kaikesta kokemisen arvoisesta, mutta harmistus ei kestänyt kauaa, sillä seuraavaksi suuntasimme kulkumme downtownin Waterfront Parkiin Brew and Food -festivaaleille.

Näillä festivaaleilla ideana oli maistella hyvää, paikallista olutta sekä ruokarekkojen herkkuja ja kuunnella siinä sivussa ehkä vähän musiikkiakin. Silent Disco jäi tosin tälläkin kertaa kokematta, sillä ajatus "yksinäisestä" tanssahtelusta tuntuu edelleenkin vähintään kummalta.

Festareilla sai maistella yli kahtasataa eri olutta, ihan niin paljon kuin huvitti tai kykeni eikä ruokatarjonnastakaan päässyt valittamaan. Paikalla oli yli 20 keittiömestaria herkkuineen ja vaihtoehdoista löytyi taatusti jokaiselle jotakin.

Koska meidän cooleilla kavereilla on cooleja kavereita (kiitos Maya ja Jeff!), pääsimme kurkistamaan myös San Diegon olutmaailman kulissien taakse. Päädyimme ohittelemaan pitkiksi muodostuneita jonoja ja viettämään iltaa Scot Blairin kanssa. Scot omistaa San Diegossa neljä suosittua olutbaaria/ panimoa. Small Bar, Monkey Paw Pub and Brewery, Hamiltons Tavern ja South Park Brewing Company ovat kaikki vierailujen arvoisia paikkoja. Ja jos matkalla iskee taas nälkä, saa Monkey Pawsta San Diegon parhaimmat Cheese Steak -sandwichit. Scot tuntuu suhtautuvan ruokaan ja juomaan intohimoisesti ja suurella sydämellä ja tietää, mistä puhuu.

Olipa varsinainen puuhapäivä ja kiva sellainen. Kumpaankin tapahtumaan lähtisin mielelläni uudelleenkin. Tosin en vielä tänään. Tänään on ollut mukava viettää rentoakin rennompaa kotisunnuntaita kokkaillen ja leffoja katsellen.

Kirvelevä mieli ja kroppa

Eilen (1.6.) vietettiin kansainvälistä juoksupäivää. Tämän tärkeän juhlapäivän olemassaolo selvisi minulle tosin vasta illalla, siinä vaiheessa kun olin jo juhlistanut sitä komealla syöksylaskulla.

Ottaa päähän. Perhanan epätasaiset jalkakäytävät ja typerä oma haahuilu. Tämä taisi olla jo kolmas kerta! Olisi aika ottaa opiksi ja keskittyä maisemien ja syvien ajatusten sijaan maahan. Jalkakäytävien kunto on paikoitellen aika kyseenalainen, mutta eihän sitä osaa ottaa vakavasti ennen kuin on jo liian myöhäistä. Kaikki tapahtui h-i-t-a-a-s-t-i, mutta siltikin niin nopeasti, etten mahtanut mitään.

Sinänsä olin kyllä onnekas, että selvisin jälleen kerran ihovaurioilla ja rikki menneellä puhelimella. Kynsin asvalttia polven, kyynärpään ja puhelimen kulman avulla liukuen enkä edes huomannut vahinkojen laajuutta kuin vasta kotona. Adrenaliini ja ärsytys pitivät minut liikkeessä ja kivut poissa. Kun vihdoin pysähdyin, huomasin, että polvesta ja kyynärpäästä puuttui iho ja puhelimesta kulma. Puhelin oli tulikuuma ja akku kulunut lyhyessä ajassa melkein loppuun.

Suljin puhelimen ja puhdistin kirvelevät haavani, mikä aiheutti luonnollisestikin entistä pahempaa kirvelyä. Puhelimen lämpötila ja akun kesto ovat nyt palautuneet jotakuinkin normaaleiksi, mutta se ei poista sitä faktaa, että puhelimesta puuttuu kirjaimellisesti kulma. Olen luopunut kuorien käytöstä, sillä näytön suojana ollut "lasi" on pelastanut puhelimen tähän asti kaikilta mahdollisilta vaurioilta. Mutta enpä osannut arvata, että päättäisin jonain päivänä raapia puhelinta asvalttiin täydellä vauhdilla ja painolla. Siihen ei sitten suojalasi enää auttanutkaan, sillä näyttö on hajonnut osittain myös suojan alta.

Nyt pitäisi siis selvittää, voiko ja kannattaako puhelinta korjata vai onko edessä uuden hankinta. Puhelimeni on Samsung Galaxy S5, joita saisi nyt ostaa uutena n. kolmella sadalla taalalla. Omastani maksoin puolitoista vuotta sitten yhden dollarin, mutta AT&T ei harrasta enää nykyään moisia huippudiilejä. Aiemmin operaattori tarjosi upgrade-mahdollisuuden kahden vuoden välein ja uuden puhelimen sai tuolloin itselleen tuntuvalla alennuksella, joskus lähes ilmaiseksi. Nykyään upgrade-mahdollisuus tarjotaan asiakkaalle joka vuosi, mutta sen tuoma etu on lähes olematon.

Olisi ehkä aika vaihtaa puhelimen myötä myös operaattoria. Edullisempi T-Mobile houkuttelee, mutta olen kuullut monenlaista tarinaa sen kuuluvuudesta ja toimivuudesta San Diegossa ja varsinkin harvaan asutuilla alueilla. Hyvät kännykkäverkot (tai ylipäänsä kännykkäverkot) eivät ole USA:n kokoisessa maassa itsestäänselvyys.

Onneksi puhelin kuitenkin toimii toistaiseksi ja haavojenkin kirvely lakkaa varmasti ajallaan. Tässä olisi voinut käydä paljon kurjemminkin. 

Kesäkuun vuohi

Tuntuu, että ihan juuri vasta hehkutin mainiota maaliskuuta, mutta kalenterista kääntyikin tänään esiin jo kesäkuun vuohi. Huhti- ja toukokuu olivat vähintäänkin yhtä mainioita ja kolme kertaa nopsempia.

Meidän kalenterissa on tänä vuonna kuvituksena vuohia puissa (Goats in Trees). Ilmeisesti ne tykkäävät hengailla siellä joko yksin tai yhdessä. Tämä kesäkuun vuohi taitaa olla sieltä tylsimmästä päästä, sillä kuvassa on vain yksi vuohi ja sekin lähes maan tasossa. Esimerkiksi tammikuun huomattavasti jännemmässä puussa oli ryysistä ja vuohia ihan siellä korkeimmilla oksilla asti. Eivät ole yhtään turhia tyyppejä nuo vuohet, joita myös Phillin henkieläimiksi (spirit animal) kutsutaan...

Kesäkuun saapuminen pääsi yllättämään ehkä siksikin, että San Diegon sää ei ole ollut viime viikkoina kovinkaan kesäinen. May Gray ja June Gloom ovat saapuneet ja muuttaneet San Diegon harmaan viileäksi mössöksi. Olen sanonut tämän ennenkin, mutta tuskinpa toistostakaan on haittaa: Jos matkustat eteläiseen Kaliforniaan auringon ja lämmön perässä, ei matkaa kannata ajoittaa toukokuun loppuun tai kesäkuun alkuun, ainakaan säätilastojen valossa. May  Gray ja June Gloom ovat ihan todellisia sääilmiöitä, joista saamme nauttia enemmän tai vähemmän intensiivisesti joka vuosi ennen kuin kesän oikeat helteet pääsevät vauhtiin.

Vaikka harmaus ottaakin jo hieman pannuun, en kehtaa kuitenkaan ihan hirmuisesti valittaa. Riittäähän täällä aurinkoa ja lämpöä keskivertaista enemmän, kohta taas ihan kyllästymiseksi asti. Ehkä tämän alkukesän harmauden tarkoitus piileekin siinä, että sen jälkeen kesä tuntuu hieman enemmän kesältä eikä vain normaalilta, ympärivuotiselta olotilalta.

Mutta olen minä siltikin ihan pikkuisen kade Suomen kesäkuvia  katsellessani. Ihan pikkuisen vain.