Mielikuvamuuttamista

San Diegon sää on saanut mieleni seikkailemaan tänään Hawaijille. Välillä sataa ja sitten taas paistaa. Tummat pilvet ovat kehystäneet tuulessa huojuvia palmupuita, mutta toiseen suuntaan katsoessa taivas onkin ollut kirkkaan sininen. Auringon tullessa esille, on ollut mukavan lämmin ja ilma on tuoksunut kesäisen raikkaalta - täydellinen sää, ihan kuin Hawaijilla. Kuin taikaiskusta musiikki seurasi säätä ja kuulin tänään radiosta, pitkästä aikaa, Pepperin Stormtrooper -biisin. Ihana Hawaiji ja kultaiset muistot!

Leikittelemme aina välillä ajatuksella, minne haluaisimme muuttaa seuraavaksi. Emmehän me tulevaa tukikohtaamme tietenkään itse päätä, mutta toivomuksia saa toki esittää.

Paluumuutto Hawaijille jakaa mielipiteemme kahtia: Minä voisin asua Oahulla vielä hetken,  mutta Phill sai saaresta seitsemän vuoden aikana jo tarpeekseen. Enkä kyllä yhtään ihmettele. Kaunishan Oahu on kuin mikä, mutta melkoisen eristyksissä manner-USA:sta ja todella kaukana Suomesta. Ilman ruuhkia saaren ajaa ympäri parissa tunnissa, vaikka en minä kyllä ihan heti keksi, milloinka Oahulla ei olisi ruuhkia.

Jos ei sitten Hawaijille, niin minne? Phill haluaisi Connecticutin osavaltioon Grotoniin, sillä läntiset komennukset alkavat jo tympimään. Groton olisi tietenkin huomattavasti lähempänä New Jerseya ja Suomea kuin San Diego tai Hawaiji, mutta kaupunkina Groton teki minuun niin lähtemättömän huonon vaikutuksen etten asettaisi sitä oman listani kärkipäähän.

Georgiaan tai Guamin saarelle emme halua kumpikaan eikä Virginiakaan oikein houkuttele. Seattlen kupeeseen, Washingtonin osavaltioon, voisimme harkita muuttavamme ja tällä hetkellä tuntuu myöskin siltä, että San Diegoon voisi jäädä vielä paljon pidemmäksikin aikaa.

Onneksi kyse on vielä toistaiseksi pelkästä mielikuvamuuttamisesta. Juuri nyt ei meinaan huvittaisi nousta tästä sohvalta ylös, saatikka sitten muuttaa yhtään minnekään.

Kuva perjantailta, jolloin sadepilvet alkoivat hiipimaan horisonttiin.

Henkiset muistilaput

Toivoisin kovasti olevani kalenterityyppi. Siis sellainen tyyppi, joka kirjoittaa kaikki menonsa kalenteriin. Kalenterityypin kalenteri on siisti ja hyvin organisoitu, aivan kuten hänen koko elämänsä.

Valitettavasti olen vielä, tai todennäköisesti aina, aika kaukana kalenterityypistä. Vuoden alussa ripustan kalenterin seinälle innosta puhkuen. Vuoden lopussa noukin sen sieltä tyhjänä pois ja päätän olevani seuraavana vuonna parempi. Paitsi tänä vuonna. Kalenteri on vieläkin ripustamatta.

Ehkä minä en tarvitse vielä kalenteria elämääni. Muistini pelaa enkä unohtele sovittuja menoja. Kalenterin täyttämisen sijaan sirottelen mieleeni henkisiä muistilappuja. Viimeksi tänä aamuna lätkäisin mieleeni kirkkaan keltaisen post it -lapun, joka muistuttaa minua siitä, ettei arkiaamuisin kannata kokeilla uusia juoksureittejä. Eksyinpä sitten pikkukujille sen verran pahasti, että matkaa kertyi muutama maili enemmän kuin oli tarkoitus ja aikaa jäi ainoastaan joko aamupalaan tai hiusten pesuun. Valitsin hiusten pesun, sillä aamuni alkoi tapaamisella yhden lapsen vanhempien kanssa.

Phill on kalenterin kanssa yhtä onneton kuin minäkin, mutta henkisten muistilappujen sijaan hän rustailee ajatuksiaan sekalaisille papereille, joita löytyy sitten housujen taskuista (ja pesukoneesta) monin kappalein. Paperin puutteessa kelpaa myös käsi. Kaksi hulttiota ne yhteen soppii...

Tasaisin väliajoin päätämme ryhtyä järjestelmällisemmiksi. Ja tasaisin väliajoin emme tee asian eteen yhtään mitään. Onkohan tämä asia, jossa voisi muuttua ja kehittyä vai onko peli jo menetetty?

Kuva ei sinänsä liity tapaukseen, mutta komea parkkeeraussuoritus kuitenkin...

Kaikkeen tottuu

Yksi ihmismielen kummallisuuksista on sen kyky tottua ja sopeutua. Välillä tottumista ei edes huomaa ennen kuin tilanne muuttuu taas suuntaan tai toiseen. Tällä viikolla olen huomannut tottuneeni muunmuassa seuraaviin asioihin:

• Phillin kotonaolo.  Phill on ollut kotona nyt yhtäjaksoisesti marraskuun lopusta lähtien. Emme ole olleet erossa yhtään yötä tänä aikana, mikä on varmasti uusi ennätys. Nyt Phill on kuitenkin Washingtonissa konferenssissa ja täytyy myöntää, että ensimmäisenä iltana koti tuntui hiljaiselta. Hiljaisuutta ei peittänyt edes televisio tai kahden kissan mekastus. Mutta nopeastihan tähänkin taas tottui. Onneksi kyse on kuitenkin vain viikosta ja tällä reissulla toimii jopa puhelin.

• Läppärin koko. Meillä on kaksi läppäriä, joista toinen on uusi minikone ja toinen minun viisivuotta vanha rotiskoni. Phill vei pikkukoneen mukanaan ja minä kaivoin esiin pälyisen jättikoneeni. Tuntuupa tämä isolta, painavalta ja kuumalta. Lisäksi meinaan unohtaa koko ajan, että ennen muinoin tietokoneissa ei ollut kosketusnäyttöjä. Montakohan rasvaista sormenjälkeä saa mahtumaan yhteen näyttöön?

• Lämpötila. Toinen talvi Kaliforniassa ja lämmitin on ollut päällä paljon enemmän kuin viime "talvena". Mitenköhän mahtaa käydä ensi vuonna? Tuleeko minuta kaheli toppatakkikalifornialainen?

• Lapsiryhmän koko. New Hampshiressa preschoolissa sai olla kahdeksan lasta yhtä opettajaa kohden. Kahdeksan kolmevuotiasta omalla vastuulla tuntui minusta aluksi paljolta, sillä olin tottunut Suomessa tiimityöhön. Kaliforniassa suhdeluku on yksi ope ja 12 kolmevuotiasta. Nykyään harvinaiset kahdeksan lapsen päivät ovat helppoja ja saavat minut haaveilemaan paluumuutosta New Hampshireen (vaikka siellä onkin liian kylmä ja liikaa lunta).

• Iltavuorot. Rakastan aamuvuoroja, mutta nykyään minulla on viikossa vain yksi päivä, kun pääsen "jo" 16:30 kotiin. Maanantaina sain tehdä pitkästä aikaa avausvuoron ja pääsin kotiin neljältä. Tuntuipa ihanalta! Vitsit että olisi kivaa, jos arkisinkin olisi muutakin elämää kuin työ (ja urheilu). Mistäköhän löytäisin kivan ja todella hyväpalkkaisen osa-aikatyön?

• Pimeät illat. Onhan näihin tottunut, mutta vitsit, että odotan parin viikon päässä häämöttävää kesäaikaa. 

Käsittelemätön iltamaisema viime keskiviikolta. Näihin ei totu.

Näiden mietteiden myötä mennään taas kyttyrän yli. Jostain syystä kuvittelin koko päivän, että oltiin jo torstaissa, mutta ei kai sitten vielä. Mitäköhän päivää sitä eläisi huomenna...?

Mitä teimme ennen kvinoaa?

Oletteko huomanneet, että kvinoa (tai quinoa) on nykyään pop? Boliviassa sen päälle on ymmärretty aina, mutta viimeisen parin vuoden aikana kvinoasta on tullut super myös USA:ssa. 

Nykyään kvinoaa löytyy USA:ssa ainakin sipseinä, pastana, ryyneinä sekä hiutaleina. Kvinoaa löytyy myös minun lautaseltani vähintään pari kertaa viikossa (tai päivässä), sillä sen ravintoarvoja on vaikea päihittää. Käytän kvinoaa aamupalasörsseleissä, lounassalaattien täytteenä, lihan lisukkeena sekä herkkuna/välipalana sipsien muodossa. Tänään minulla oli todellinen kvinoan suurkulutuspäivä, sillä söin töissä lounaaksi sunnuntaina tekemääni kvinoa-kasvissörsseliä ja illallisella korvasin tavallisen pastan kvinoaspaghetilla.

kvinoaa, uunissa kypsennettyä bataattia, pannulla paistettua sipulia, herkkusieniä, lehtikaalia ja serranopaprikaa, herneitä ja herneenvarsia (pea shoot). Toimi!

Mitä ihmettä tein ennen kvinoaa? Miksi minulla kesti näin kauan löytää se lautaselleni? Onko kvinoalla jokin synkkä salaisuus? Voisiko joku kehittää myös terveellisen kvinoasuklaan? Ja viimeisenä muttei vähäisempänä, voiko kvinoasta saada yliannostuksen?

Musta vuori ja mustia pilviä

Tänään oli iloinen musta sunnuntai. Kävimme Raijan kanssa taas eksymässä ja valitsimme kohteeksemme tummien pilvien ympäröimän Black Mountain -puiston.

Älkää uskoko Yelppiä älkääkä google mapsia puiston parkkipaikkaa etsiessänne. Ensin päädyimme tallipihaan, sen jälkeen asuinalueelle. Asuinalueelle lopulta jäimmekin, sillä sinne sai auton kätevästi parkkiin tienvarteen ja polkukin löytyi aidanraon takaa.

Black Mountain Open space Parkista löytyy muutamia polkuja, joita kiertämällä saa kerrytettyä matkaa juuri sen verran kuin haluaa. Me kiersimme Miner's ridge loopin, joka kulki puskien keskellä ylös ja alas. Matkaa kierrokselle kertyi reilu 8km.

Reitti oli hauska, vaikka näkymät eivät olleetkaan tänään kovin mykistäviä. Pitää mennä uudelleen kirkaana päivänä, jolloin nyppylän huipulta näkyy upeasti sekä downtowniin että merelle. Matkanvarrelta löytyi myös huvittava view point, joka oli penkki puskan keskellä.

Maisema penkiltä

Mielettömät näkymät, jep, jep... Eikä penkillä seistessäkään näyttänyt kovin paljon kummemmalta.

Mutta kivaahan meillä tietenkin oli ja uudestaankin menemme taatusti. Sen monta tutkittavaa polkua näkyi horisontissa. Katsotaan vaan, löydämmekö seuraavan kerran parkkikselle vai pujahdammeko taas aidanraosta. Ei kai se niin tarkkaa ole...

#ReilutBlogit

Matkalla Jonnekin -blogin Emmi haastoi minut mukaan #ReilutBlogit -kampanjaan. Kampanja sai alkunsa Tjäreborgin julkaisemasta Instagram -kuvasta, jossa yksi heidän oppaistaan poseraa uneliaan ja selkeästi huumatun tiikerin kanssa. 

Useat matkanjärjestäjät tarjoavat retkiä ja elämyksiä, jotka eivät tue kestävää ja eettistä kehitystä ja matkustamista. #ReilutBlogit -kampanjan tarkoituksena on pysähtyä pohtimaan omia eettisiä periaatteitaan sekä itseään reiluna matkaajana.

1. Kerro minkälainen rooli kestävällä ja eettisellä toiminnalla on sinun elämässäsi.

Monia vuosia kestänyt liikkuvainen elämäntyyli on opettanut minut luopumaan turhasta tavarasta. En haali materiaa materian vuoksi ja yritän tehdä järkeviä ja laadukkaita valintoja. 

Kierrätän kaiken mahdollisen. Meillä on pihalla kolme roskista (landfill, recycling, garden waste), minkä lisäksi kiikutamme muovipussit ja sähkölaitteet isompiin keräyspisteisiin. Yritän kuljettaa mukanani omaa kauppakassia, mutta välillä se unohtuu kotiin. Jos ostan kaupasta pari tavaraa, kannan ne kädessäni enkä ikinä koskaan milloinkaan tupla tai tripla pakkaa ostoksiani.

Käytän vettä ja sähköä vain sen verran kuin oikeasti tarvitsen. Pesen vain täyden koneellisen astioita ja pyykkiä.

Kohtelen ihmisiä ja eläimiä oikeudenmukaisesti

Opetan preschool -ryhmälleni kierrätyksen alkeita ja muistutan heitä jatkuvasti siitä, että käsipyyhkeitä ja paperisia juomakippoja ei tuhlata suotta. Ihoan lasten napostelulounaita, jotka koostuvat miljoonasta erillispakatusta pussukasta. Unelmoin omasta koulusta, jossa niin monet asiat olisivat toisin...

Suosin lähiruokaa sekä pieniä paikallisia yrityksiä. Kalifornian farmers marketit ovat aivan parhaita! Pyrin syömään ruokaa, jonka ainesosat eivät täytä pienellä präntättynäkin puolta pussia.

Olen pyhästi päättänyt vähentää autoilua ja lisätä pyöräilyä. Homma on vielä aika alkutekijöissään, mutta päivien pidetessä aion ryhtyä aikeista tekoihin.

2. Kerro jokin mukava kokemus mikä sinulla on ollut kestävästä matkailusta

Inhoan ryhmäkierroksia ja keinotekoisia turistikohteita. Rakastan aitoja luonto- ja makuelämyksiä ja pyrin näkemään kohteen paikallisten silmin. Kuljen usein julkisilla tai kävellen (jos mahdollista) ja syön mielelläni paikallisten suosimissa ravintoloissa. Harrastamme matkoillamme myös picnic -aterioita. Esimerkiksi San Franciscossa pyhitimme koko päivän täydellisen picnic -aterian kokoamiselle. Kävelimme ympäri mäkistä kaupunkia ja poimimme kassiimme paikallisia, sesongissa olevia, herkkuja. Tuloksena oli yksi parhaista picnic -illallisista ikinä. Siinä sivussa myös kaupungin kadut tulivat tutuiksi.

Eläintarhojen suhteen minulla on hieman ristiriitaisia ajatuksia. Eläintarhat tekevät tärkeää tutkimustyötä ja niissä käydessä voi oppia itsekin paljon. Valitettavasti kaikki eläintarhat eivät ole kuitenkaan puitteiltaan riittäviä. Delifinaariot ja Sea Worldit jätän nykyään suosiolla väliin. Black Fish -dokumentti vei loputkin halut käydä Sea Worldissa. 

Hanauma Bay, Oahu

Havaijilla asuessamme kävimme aina välillä snorklailemassa, mikä oli tietenkin paljon vaikuttavampaa kuin kalojen tiiraileminen lasiseinän lävitse. Näimme veneemme laidalla uivia delfiinejä, kilpikonnia ja toinen toistaan hassumman ja upeamman näköisiä kaloja. Yösnorklaus Hawaiin -saaren edustalla oli yksi vaikuttavimmista elämyksistä ikinä. Kalojen ja koralliriuttojen seassa uidessa pitää kuintenkin muistaa olevansa vieras merenelävien kotona ja käyttäytyä sen mukaisesti.  Hanauma Bay:lla kaikki snorklailijat katsovat tämän videon ennen veteen pääsyä. 

Kailua, Oahu

3.Haasta mukaan vähintään kolme muuta blogia. Sinun ei tarvitse olla matkabloggaaja tätä varten, vaan voit kirjoittaa myös muista kestävään kehitykseen liittyvistä asioista.

Haastan mukaan Marian, Annin ja Anskun ja ihan kaikki muutkin asiasta innostuvat!

Lisää aiheesta löytyy myös näistä linkeistä:

http://www.reilumatkailu.fi/elaimet-viihdyttavat-mutta-milla-hinnalla/

http://tarinoitamaailmalta.com/kestava-matkailu-kenen-vastuu/

http://www.matkakuume.net/2015/02/ole-hyva-ihminen-myos-matkalla.html?spref=fb

Shampanja vaahtiksia

Bro romantiikan lisäksi kolmipäiväiseen President's Day -viikonloppuumme kuului myös sokerikuorrutettuja unelmia vaahtokarkkien muodossa. Saimme maanantaiaamuna inspiksen valmistaa vaahtokarkkeja. Ja jos nyt kerran vaahtokarkkeja tehdään, niin tehdään se sitten tyylillä ja käytetään veden sijaan shampanjaa (siis kuoharia).

Ohje ei ole oma, vaan napattu Brave Tart -blogista. En viitsi toistaa reseptiä, sillä seurasimme sitä suoraan. Ohje löytyy linkkiä klikkaamalla. Suosittelen kurkkaamaan samalla muitakin Brave Tart -blogin ohjeita.

Valmiista tuotoksista teimme illalla grillin jälkitulilla s'mores -herkkuja - mikäpä sen amerikkalaisempaa.

Jos ihan rehellisiä ollaan, en ole suuri s'moresin ystävä, sillä en pidä lämpimästä suklaasta. Grahamkeksit ja paahdetut vaahtikset uppoavat kuitenkin. Shampanja vaahtikset olivat muuten maultaan todella rypälemäisiä. Hauska kokeilu, mutta seuraavalla kerralla taidamme palata herkullisiksi todettuihin vanilja vaahtokarkkeihin ja siemailemme shampanjamme sievästi lasista.

P.S. Kuvat ovat hyvin kaunistelemattomia, mutta tältä meidän keittiössä oikeasti näyttää kun siellä kokataan :)

Possu ressu

Pikku Possu ei ole enää niin kovin pikkuinen. Painoa on tullut parissa kuukaudessa lisää huimat 4 lbs ja ikääkin Possulla on nyt jo 4-5 kuukautta. Tämän kunniaksi viemme Possun eläinlääkäriin hakemaan vesikauhurokotteen.

Eläinlääkäri totesi possun olevan komea ja terve kissa, mutta ehdotti kuitenkin matotestiä, sillä erilaiset parasiitit ovat aika yleisiä eläinsuojasta tulleiden kissojen keskuudessa. Näyte otettiin ja seuraavana päivänä saimme kuulla, että näyte oli positiivinen ja Possu tarvitsisi pikaisesti lääkekuurin.

Possulta löytynyt mato oli tietenkin myös tarttuvaa laatua, joten myös Kisu piti testata ja meidän ihmisten oli oltava tavallistakin tarkempia käsienpesun kanssa. Kaikeksi onneksi Kisun näyte oli negatiivinen eikä meilläkään ole ollut minkäänlaisia oireita.  Ainoaksi tehtäväksi jäi siis Possun lääkitseminen.

Possu sai kolmen päivän kuurin nestemäistä lääkettä, joka annettiin suoraan ruiskulla suuhun. Koska Kisu ei ole sairastanut koskaan, ei minulla ole minkäänlaista kokemusta eläinten lääkitsemisestä. Onneksi on YouTube! Katsoin kaksi videota, joissa eläinlääkäri näyttää, miten homma hoituu sujuvasti. Näyttihän se helpolta, mutta fiksuna likkana osasin jo epäillä, että tuskinpa se niin helppoa olisi käytännössä. Vielä vaikeampaa hommasta teki se, että videoiden niksit ja neuvot olivat täydellisen vastakohtaiset. Ensimmäisessä videossa kehotettiin ruiskuttamaan nestettä suuhun hitaasti, jotta kissa ressukka ei tukehtuisi tai oksentaisi. Toisessa videossa lääkäri esitteli kissan päästä löytyvät taikaluut, joista pää kääntyy taaksepäin helposti samalla kuin suu aukeaa automaattisesti. Sitten ei muuta kuin lääke suuhun kertarysäyksellä.

Kumpaako sitten uskoin? No en kumpaakaan, vaan hoidin homman freestylellä. Possu on onneksi ehkä maailman helpoin kissa, sillä hänet voi asettaa syliin ihan mihin tahansa asentoon eikä Possu hievahda siitä mihinkään. Possu nukkuu mitä kummallisemmissa asennoissa ja kehrää samantien, kun joku koskettaa häntä. Ei siis muuta kuin Possu kainaloon, ruisku sivusta suuhun ja lääke sisään vähän kerrallaan. Possu ei selkeästikään pitänyt lääkkeen mausta, mutta ei pyrkinyt sylistä pois eikä piileskellyt pöydän alla, niin kuin Kisu olisi taatusti tehnyt. Onneksi Kisu ei ollut saanut tartuntaa, sillä Kisulla on sekä kokoa että omaa tahtoa paljon enemmän kuin Possulla. 

Nyt lääkekuuri on ohi ja Possun pitäisi olla entistäkin terveempi. Hyvä muistutus kuitenkin taas siitä, kuinka tärkeitä säännölliset eläinlääkärireissut ovat. Tämä mato saatiin napattua ajoissa, eikä siitä ollut Possulle mitään pysyvää haittaa. Lääkkeestäkään ei tainnut jäädä traumoja, sillä löysin Possun leikkimästä lattialla kivasti pyörivällä ruiskulla, kun hetkeksi käänsin selkäni... Meidän Possu ressu on aika veikeä tapaus.

Bro romantiikkaa

Ystävänpäivän aamuna Phill antoi minulle kortin, jossa käskettiin avaamaan tietokoneeni one note -ohjelma. Ohjelman avattuani löysin kolme vaihtoehtoista tapaa viettää päivä. Ensimmäinen vaihtoehto oli Bro with my Ho, joka piti sisällään golfausta, keilaulua, pelejä ja hampurilaisia. Kakkos vaihtoehto oli Pal with my Gal, johon kuului hierontaa, maisemien ihailua, auringonlasku ja Paddington elokuva. Kolmosvaihtis oli Eat with my Sweet, eli kävely-/ ruokakierros ympäri San Diegoa.

Hetken mietittyäni valitsin vaihtoehto #1, eli Bro with my Ho ja toteuspäiväksi sunnuntain.

Sunnuntaina suunnitelmat muuttuivat kuitenkin sen verran, että aloitimme päivämme juoksulenkillä ihan vain siitä ilosta, että jalkani kestää taas treeniä. Ja koska sää oli upea ja koska unohdin (ne kirotut) sukat kotiin, vaihdoimme keilauksen lennosta mölkkyilyyn. Melkein sama kuitenkin...

Päivään kuului siis par 3 golfia, mölkkyilyä, korttipelejä ja Little Big Planet pelin kaivaminen esiin pölyisen laatikon pohjalta. Muonapuoli hoitui Modern Times Breweryssa sekä kotipihalla hampurilaisia grillaillen. Yritimme ujuttaa treffeihimme myös auringonlaskun, mutta Ocean Beachille ajaessamme eksyimme hernerokkaa muistuttavaan sumupilveen ja päätimme kääntyä kiltisti takaisin kotiin. Joku toinen päivä sitten.

Ei ehkä sanakirjakuvaus romanttisesta päivästä, mutta toisaalta hyvä esimerkki siitä, kuinka romantiikka voi tarkoittaa montaa asiaa tilanteesta, päivästä tai ihmisistä riippuen.

Eclipse Chocolate

Pari viikkoa sitten South Parkissa pyöriessämme löysimme mielenkiintoiselta vaikuttavan Eclipse Chocolate -ravintolan. Vatsamme olivat täynnä paninia, joten emme eksyneet sisälle asti, mutta päätimme kuitenkin palata herkuttelemaan jonain toisena päivänä.

Lauantainen ystävänpäivä (tai Valentine's day) oli täydellinen syy syödä täyteläistä hemmotteluruokaa. Eclipse Chocolaten Sweetheart Menu koostui kahdesta "maistiaisesta", kahdesta alkupalasta, pääruosta sekä jälkkäristä. Ravintolan jippo on suolaisen ja makean sekottaiminen. Kaikkiin annoksiin oli ujutettu suklaata, vaniljaa tai karamellia, mutta lopputulos oli silti, jälkkäriä lukuunottamatta, suolainen (savory). 

Ruoka oli pääosin ihan hyvää, mutta sitä oli aivan liian paljon. En syönyt läheskään kaikkea lautaseltani löytyvää, mutta jälkkärin kanssa teki siltikin tiukkaa. Sääli, sillä jälkkärit ovat ehdottomasti tämän ravintolan parasta antia. Jälkkärikakkumme oli kuin viisi erilaista herkkua yhdessä paketissa: juustokakkua, vaniljaleivosta, moussea, kanelipullaa ja stroopwafelia. En pidä äklön makeasta, mutta tämä setti toimi.

Suosittelen kokeilemaan Eclipse Chocolatea, sillä konsepti on mielenkiintoinen eikä ruuassakaan ole mitään vikaa. Seuraavalla kerralla taidan tosin tilata itselleni pelkän jälkkärin ja nuolla lautaseni viimeisiä murusia myöten. Prioriteetit järjestykseen!

Tykkään ja rakastan

Oletteko koskaan ajatelleet, että pitäminen ja rakastaminen ovat loppujen lopuksi kaksi hyvin erilaista tunnetta (jos rakkautta nyt edes yhdeksi tunteeksi lasketaan). Joistain asioista pidän, mutta en rakasta. Toisia asioita (tai lähinnä ihmisiä) rakastan, mutta se ei tarkoita automaattisesti sitä, että pitäisin niistä/heistä jokaikinen hetki.

Esimerkki #1: lihapulla

Pidän lihapullista aivan valtavasti ja saataan jopa joskus sanoa rakastavani niitä. Mutta ihan näin meidän kesken voin kertoa, että rakkaus -sana lihapullien yhteydessä on ehkä hieman liioiteltua. Tulen varmasti pitämään lihapullista ikuisesti, niin elämän myötä- kuin vastamäissä, mutten usko, että pitäminen muuttuu koskaan rakastamiseksi.

Esimerkki #2: Phill

Rakastan Philliä aivan valtavasti ja ihan aina. Mutta joskus meilläkin on hetkiä, jolloin toisesta pitäminen on koetuksella. Riidan jälkeen emme koskaan kysy toisiltamme, rakastatko minua vielä. Tärkein kysymys kuuluu: Do you like me?"  Jos vastaus on kyllä, on aika kypsä riidan selvittämiseen. Yleensä kyllä vastaukseen ei tosin vaadita muuta kuin kysymys. Johtuu ehkä siitä, että 99% riidoistamme johtuu siitä, että minulla on kiukkunälkä tai meistä jompikumpi on väsynyt. Kysymyksestä on tullut jonkinlainen anteeksipyynnön esiaste.

Tänään on kuitenkin tullut pidettyä ja rakastettua täysillä. Lautaselta ei ole löytynyt lihapullia, mutta kaikkia muita herkkuja kyllä - niin paljon, ettei nälkä ole päässyt yllättämään. Loistavaan päivään on kuulunut myös ihania punaisia ruusuja, joita Kisu ja Possu ovat syöneet sulassa sovussa aina kun olemme kääntäneet selkämme.

Todellinen ystävyyden ja rakkauden täyteinen päivä - täydellinen lauantai.

Kenkäongelma

Taas yksi random fakta minusta: En pidä sukista. Kengät vielä menevät, mutta sukista luovun aina heti, kun sää sen sallii. Kaliforniassa onneksi sallii lähes aina. Puolentoista Kalifornia -vuoden jälkeen kenkäkokoelmani koostuu pääosin sandaaleista ja loafereista, kengistä jotka on luotu sukattomaan elämään. Uudet saappaat olivat vielä hetki sitten ostoslistallani, mutta taisivat jäädä tänä vuonna kauppaan, kun saapaspäivät loppuivatkin lyhyeen.

Tällä viikolla kaivoin kuitenkin kengät ja sukat kiltisti esille, sillä en halua hankkia kovaa vauhtia paranemassa olevaan jalkaani tulehdusta. Kenkien valinta ei vienyt kauaa aikaa, sillä vaihtoehtoja ei ollut kovinkaan montaa.  Enemmän päänvaivaa aiheutti se, mitä pukisin päälleni kenkien seuraksi. Farkut ja tennarit toimivat tietenkin aina, mutta tämän viikon helteissä pelkkä ajatuskin farkuista JA kengistä läkähdyttää.

En löytänyt ongelmaan hyvää ratkaisua, vaan mennä vouhotin (Phillin sanojen mukaan) mummotyylillä: hame, sukat ja tennarit. Heh, ei sentään sandaalit ja sukat vaikka läheltä liippaakin. Ei näytä hyvältä,  ei, mutta tällä kertaa pääasia on se, että jalka on parantunut huimaa vauhtia ja tänään sitä ei ole särkenyt enää laisinkaan. 

Kulunut viikko on ollut kaikin puolin todellinen epäonnen ja vastoinkäymisten viikko, mutta nyt tuntuu siltä, että onnemme on kääntynyt. Phill pudotti eilen take out curry purkin keittiön matolle,  mutta sepäs putosikin suoraan kannelleen eikä pisaraakan keltaista nestettä vuotanut lattialle. Käännekohta, jonka jälkeen on tapahtunut jo paljon isoja ja pieniä kivoja asioita. Perjantai ja kolmastoista vei huonon onnen mennessään.

Ihanaa ja onnekasta, rakkauden ja ystävien täyteistä, viikonloppua kaikille!

Suomalainen koulutaivas

Ei ole mitenkään liioiteltua sanoa, että Suomen koulumenestys on maailmankuulua. Opettajaystäväni eri maista linkkaavat minulle vähän väliä artikkeleita, joissa ihmetellään ja ihastellaan Suomen koulumallia ja -menestystä. Tässä artikkeleista viimeisin:

Is This School Heaven? No, it's Finland

"I have been to Finland. It’s the place where teachers go after they die if they’ve been good and taught the Whole Blessed Child; if they’ve rejected the hell of Obsessive Standardized Testing."

Suomen koulumenestyksen kulmakiviä ovat tasokas julkinen koulusysteemi, joka on kaikkien perheiden ulottuvilla sekä laadukas opettajankoulutus. Suomessa ei uskota standardoituihin testeihin eikä opettajien palkka määräydy koulun tai luokan menestyksen perusteella. Opettajiin luotetaan, rehtorit tuntevat koulun arjen myös opettajan näkökulmasta ja tarvittaessa kouluissa tehdään myös moniammatillista yhteistyötä. Opettajaksi ei myöskään pääse kuka tahansa, sillä opettajankoulutuslaitos on haluttu opiskelupaikka ja kaikilta opettajilta löytyy maisterin paperit.

Tämä kaikki taitaa olla jo moneen kertaan sanottua, mutta artikkelista löytyi myös selityksenpoikanen sille, miksi USA ei ota oppia Suomesta. Hyvin yksinkertaistetusti syynä on raha. USA:ssa valloilla oleva Global Education Reform Movement ajaa omaa agendaansa, jonka mukaan menestysen ja rikkauden avain on yksityistäminen, standardoidut testit sekä opettajien kouluttaminen nopeammin ja halvemmalla. 

Käytännössä GERM näkee koululaitoksen aivan kuin se olisi kansainvälinen jättiyhtiö. Globaali maailma tarvitsee tehokkaan, tuottavan, yhdenmukaisen ja maailmanlaajuisen koulusysteemin, jossa yksilön tarpeet ja ihmisyys hukkuvat maailmantalouden jalkoihin. Maailma muuttuu, koulujen on muututtava perässä. GERM:n näkökulmasta Suomi ja suomalaisen koululaitoksen menestyminen on uhka, josta on päästävä eroon. Aseenaan GERM käyttää hidasta, mutta varmaa luottamuksen murtamista. Budjettien kanssa painiskelevat poliitikot pohtivat taatusti mallimme tuottavuutta sekä kustannustehokkuutta: Maailma muuttuu ja kilpailu kovenee - Käytämmeko rahamme oikein? Onko meidän todellakin välttämätöntä käyttää NÄIN paljon rahaa opettajankoulutukseen ja opetuksen yksilöistämiseen?

Opettajan ja ihmisen näkökulmasta toivon, ettei Suomi tuhoa vuosikymmenten työtä ja menestyksemme avainta - oikeasti toimivaa koulusysteemiä. Tiedän toki ettei Suomi ole koulutaivas eikä opettajan työ ole (Suomessakaan) aina niin kovin auvoista, mutta olen valmis seisomaan selkä suorana koulujemme takana. En ole ainoastaan opettaja - olen ylpeä suomalainen opettaja.

Olemisen vaikeus

Tänään olen huomannut taas kerran, kuinka vaikeaa minulle on "vain" olla. Kerrankin saisi viettää koko päivän lukien kirjoja ja blogeja tai katsellen elokuvia - mutta kun ei huvita. Mieli harhailee ja on vaikea keskittyä. Tekisi mieli siivota, ulkoilla tai olla vaikka töissä.

Tämä ei taida olla mitenkään harvinainen ongelma. Kiireen keskellä ajatus laiskasta päivästä on ihana, mutta sen viehätys katoaa sillä sekunilla kun lepääminen muuttuu välttämättömyydeksi. Sisäinen tarpeeni tehdä jotain hyödyllistä on niin vahva, että siinä meinaa jäädä järkikin kakkoseksi. 

Tämän päivän suurin haaste on siis ollut kipeän jalan sijaan levoton mieleni sekä täysin järjenvastainen huono omatuntoni. Voin kuitenkin kertoa nyt ylpeänä, että vaiensin kaikki sisäiset mölyt ja vietin ihan koko päivän löhöasennossa sohvalla. Koska jalan nopea tervehtyminen on minulle töiden ja vapaa-ajanharrastusten takia todella tärkeää, päätin pysyä kotona vielä huomisenkin. Saapa nähdä olenko huomenna entistäkin höperömpi vai uskaltaisinko antaa itseni nauttia tästä yllättävästä extra-ajasta.

Lojaali seuraneitini

Isäni esitti minulle tänään skypessä huolensa siitä, että Possun tultua taloon, Kisu ei ole enää saanut huomiota entiseen tahtiin. Ei huolta! Kisu on ihan yhtä suloinen ja tärkeä kuin aina ennenkin. 

Miksi sunnuntaisin ei kannata siivota

Vihonviimeinen asia, jota haluan sunnuntaisin tehdä, on siivoaminen. Mutta toisaalta joskus on niinkin, että sotkuisen kodin katseleminen vie energiaa paljon enemmän kuin imuriin tarttuminen. Vietimme tänään tehokkaan tunteroisen ja pistimme paikat kuntoon.

Astioita koneeseen latoessa onnistuin rikkomaan lasin. Särö ei ollut suuri, mutta palanen lasia katosi jonnekin keittiömme syövereihin. Etsin ja etsin, mutta lopulta luovutin. Toivoin sydämeni kyllyydestä, että siru ei päätyisi Kisun tai Possun tassuun.

No nyt asiasta ei tarvitse enää huolehtia, sillä lasinsirpale päätyi tuntia myöhemmin omaan kantapäähäni. Onnistuinpa vielä runnomaan sen niin syvälle, että kotikonstit eivät auttaneet ja edessä oli reissu ensiapuun.

Onneksi on vakuutus... Monta tuntiahan siihen meni odotteluineen, mutta Balboan Naval Medical Center hoiti homman kotiin. Ensin jalastani otettiin röntgenkuva ja pitkän odottelun jälkeen sain kuulla uutiset, jotka jo tiesinkin: "Jep, kantapääsi sisällä on ehdottomasti jotain sinne kuulumatonta." Sitten odoteltiin taas pitkään, kunnes sängynpäätyyni ilmestyi hoitaja, joka kaivoi työvälineet esiin. Toistaiseksi kivuliain osuus oli puudutuspiikki, mutta huomenna olen asiasta todennäköisesti eri mieltä. Phill seurasi operaatiota hyvin läheltä ja kertoi, että jalkaani ronkittiin hyvin syvältä. Kun kysyin lääkäriltä, voinko mennä huomenna töihin, minulle naurettiin päin naamaa. Huomenna kuulemma sattuu ja kovaa.

Näin siis tänään. Loppujen lopuksi siivoaminen ei taidakaan olla listallani viimeisenä tulevien sunnuntaiden puuhia mietittäessä. Vihonviimeinen asia, jota haluan sunnuntaina tehdä on viettää puoli päivää sairaalassa. 

Onneksi tuli ostettua Hillcrestin Farmers Marketilta hyvät lohtuherkut jo etukäteen...

Lauantai laiturilla

San Diegon sää on hiponut viimeaikoina taas täydellistä - sunny and 70 lähes jokapäivä. Linnut laulavat kuin viimeistä päivää ja kaikkialla kukkii ja vihertää. Tuntuu ihan keväältä. 

Mikään mahti maailmassa ei olisi pitänyt meitä tänään sisällä. Päätimme hypätä pyöriemme selkään ja suunnata kulkumme Ocean Beachille. Lyhintä reittiä matkaa on vain viitisen mailia, mutta valitsimme mennen tullen pidemmät, turvallisemmat ja kauniimmat reitit Mission Bay:ta seuraillen.

Vietän Ocean Beachilla arkisin enemmän kuin liikaa aikaa, mutta viikonloppuisin kaikki tuntuu aina erilaiselta. Kun viikonloppufiilikseen lisätään se, että liikkuu auton sijaan pyörällä, tuntui minusta hetkittäin, kuin olisimme olleet jossain aivan uudessa paikassa. No joo, tavallaanhan me olimmekin, sillä en ollut vielä koskaan kivunnut Ocean Beachin pitkälle laiturille.

Kuubalainen lounas Azucar -ravintolassa

Menomatkan reitti vanhaa Sea World drivea pitkin oli niin mukava ja turvallinen, että päätin alkaa kulkemaan ainakin kerran viikossa pyörällä töihin, päivien pian pidetessä vaikka joka päivä. Sisälläni asuva suomalainen hyötyliikkuja ei ole kadonnut mihinkään. Hyvästi ärsyttävät liikenneruuhkat!

Pitkän viikon perjantai

Tuntuu, että ihan äsken vasta istuin sohvalla ja huokaisin: Onneksi on perjantai! Tämä viikko humpsahti ohi vauhdilla.

Kulunut viikko oli nopea, mutta yksittäiset päivät pitkiä. Uurastimme Phillin kassa molemmat extra tunteja töissä ja kerkisimme näkemään toisiamme vain vilaukselta syödessämme illallista kahdeksan tai yhdeksän aikaan. Possu ressukka meinasi haljeta liitoksistaan joka ilta (yö ja aamu), mikä ei ainakaan helpottanut ennestään huonoa omaatuntoa.

Onneksi tällaisia viikkoja on nykyään hyvin harvassa. Phillin siirryttyä joulukuussa maapalvelukseen minut on hemmoteltu piloille. Phill on normipäivänä kotona paljon ennen minua, jääkaapissa on aina ruokaa ja kaikki viikonloput ovat olleet vapaita. Olemme saaneet elää taas aivan tavallista arkea - yhteistä arkea. Kaikkein parasta on ollut kuitenkin elämän ennustettavuus. Vaikka Phillin työhön kuuluukin jonkin verran matkustelua, ovat kaikki reissut tiedossa etukäteen ja matkat taittuvat sukellusveneen sijaan lentäen. Epäluotettavan sähkäpostin sijaan saamme jutella puhelimessa ihan niin kuin normaalit ihmiset ja matkakohteetkin ovat jotain muuta kuin merenpohja. 

Elämä on tällä hetkellä aika mainiota. Varsinkin näin perjantai-iltana.

Kuvat tämän päivän lounastauolta Ocean Beachilta.