maanantai 12. tammikuuta 2015

Kaksi hyvänolon biisiä

Hyvän maanantain kunniaksi ajattelin linkittää blogiini kaksi biisiä, jotka saavat minut tällä hetkellä taatusti hyvälle tuulelle:

George Ezra: Budapest

Hozier: From Eden

Rento Possu

Musiikki tepsii niin moneen vaivaan. Sen avulla mieli kirkastuu tai toisinaan rentoutuu, treeni sujuu ja joskus se antaa myös väylän haikeiden fiilisten purkamiseen. Mitä ihmettä tekisinkään ilman musiikkia?

Musiikki on ollut aina iso osa elämääni. kävin ala- ja yläasteen musiikkiluokalla ja elämäni pyöri aika pitkälti soittotuntien, orkesterin, kuoron ja teoriatuntien ympärillä. Lukio- ja yliopistoaikana musiikin aktiivinen tuottaminen jäi, mutta jollain tavalla musiikki pysyi aina matkassa. Nykyään olen niin onnekas, että saan laulaa myös töissä. Tämän viikon suurin hitti on Pingviini -laulu. Heh, lastenlaulut ovat muuten maailman sitkeimpiä korvamatoja...

Näiden Hyvänmielen sävelten kuljettamana kohti uutta viikkoa, toivottavasti hyvää sellaista!

P.S. Olisi kiva kuulla muidenkin hyvänmielen kipaleita, sillä hyviä biisejä ei voi koskaan olla varastossa liikaa.

2 kommenttia:

  1. Kiitti näistä vinkeistä, heti meni GooglePlay-soittolistalle!

    Itellä samaisella soittolistalla myös:
    Elephant: TV Dinner
    Paper Bird: As I Am
    ...sekä suomalainen klassikko:
    Otto Grundström: Kaikki paitsi purjehdus on turhaa

    VastaaPoista