Puolillaan oleva boolimalja

Haikkaaminen on yksi parhaista tavoista viettää vapaapäivää. Siksipä minun ei tarvinnutkaan miettiä kovin kauaa, mitä haluaisin tehdä synttäriviikonloppunani. Vaikeus oli lähinnä siinä, minkä polun valitsisi. Minä ole haikannut San Diegon lähialueiden polkuja ristiin rastiin Raijan kanssa, mutta Phill on käynyt toistaiseksi vasta parilla hassulla haikilla. Valitsisinko jonkun itsellenikin uuden polun vai esittelisinkö Philille jonkin kauniiksi ja kivaksi tietämäni reitin? Siinäpä vasta pulma. Lopulta päädyin jälkimmäiseen, tarkemmin sanottuna Ramonasta lähtevään Cedar Creek Falls aka Devil's punch bowl -reittiin.

Polulla näytti nyt hieman erilaiselta, kun keväällä kasvuaikaan. Viime keväänä San Diegoa vaivasi kuivuus, mikä näkyi pöllyävän kuivina ja ruskeina kukkuloina. Kevät ja edellisen viikon sade näkyi kuitenkin laakson virtaavassa purossa sekä sitä ympäröivien puiden vihreytenä. Kuivuuden ja vehreyden vastakohtaisuus oli pysäyttävää. Kevään maisemia täältä.

Tällä kertaa maisema oli täysin päinvastainen. Viimeaikojen sateet olivat muuttaneet kukkulat kauniin vehreiksi, mutta laakson puut olivat ruskeita ja lehdettömiä. Suureksi yllätykseksemme vesiputouksessa ei  tälläkertaa virrannut vesi. Edellisistä sateista oli sitten kuitenkin jo liian pitkä aika.

Paholaisen boolimalja oli siis puolityhjä tai puolitäysi. Minä valitsen optimistina puolitäyden, sillä vaikka vesiputous jäikin näkemättä, olivat maisemat ehdottomasti käymisen arvoiset.