Thursday, January 15, 2015

Ale-onnea

Kaliforniaan muutettuani työkaverini tutustutti minut boheemiin Anthropologie -kauppaan. Anthropoligie kohosi nopsaan suosikkieni joukkoon, vaikka mukavuusaluettani korkeampi hintataso onkin rajoittanut shoppailuintoani aikalailla. Välillä kuitenkin lykästää, kuten eilen, kun huomasin kaikkien ale-vaatteiden olevan extra alessa. Jo valmiiksi tuntuvasti alennetuista hinnoista napsahti 40% pois.

Koska olin eilen illalla aivan rätti puhki poikki, en jaksanut raahautua ostartille, vaan harrastin kovasti rakastamaani nettishoppailua. Kaupan ale-sivuja selaillasseni ostoskoriini tipahteli todellisia löytöjä, joiden nimet saivat minut hieraisemaan silmiäni vähintäänkin kahdesti. Anthropologiesta löytyi meinaan Hei Hei -takki, Inari -housut jaVantaa -paita. Muistan nähneeni myös pari muuta hyvin suomalaiselta kuulostavaa vaatepartta, mutten muista millään, mitä ne olivat. Onko tämä sattumaa vai onko vaatteilla oikeasti kytköksiä Suomeen? Sattuuko kukaan tietämään, sillä nopea googlettelu ei tuottanut tällä kertaa tulosta?


Nettishoppailun ainoa huonopuoli on, että vaatteita joutuu odottamaan ihan liian pitkään. Hassua sinänsä, sillä vielä toissapäivänä en tiennyt tarvitsevani sitä neulettakia ja nyt en pystyisi odottamaan enää päivääkään...

4 comments:

  1. Moikka! Anthropologien entinen pääsuunnittelija on Johanna Uurasjärvi. Hän jätti tämän tehtävänsä siellä 2008 ja sen jälkeen on suunnitellut omaa Leifsdottir-merkkiä. Satun tietämään asiasta kun olen itseasiassa vuonna 2009 ollut Johannan (lasten) AuPairina Yhdysvalloissa Pennsylvaniassa :) Sulla on ihana blogi, ennen en ole mitään kommentoinut mutta nyt oli juttu niin lähellä omaa "historiaani" että oli pakko! :) -Maija

    ReplyDelete
    Replies
    1. This comment has been removed by the author.

      Delete
    2. Kiitos kun kommentoit ja valaisit nimien historiasta! Pitääkin tsekata tuo Leifsdottir -markki.

      Delete