Kaksikulttuurinen ulkosuomalainen

Kuulun Facebookissa useampaankin ulkosuomalaisten ryhmään, joissa kaikissa on jaettu tällä viikolla ahkerasti Helsingin Sanomien artikkelia, joka käsittelee kaksikulttuurisuuden tutkija Sirpa Tuomaisen ajatuksi ulkosuomalaisten naisten monista eri rooleista ja identiteetin muutoksesta.

Artikkelissa oli monta kohtaa,  jotka kolahtivat. Erityisesti mieleeni jäi tämä lause: ”En ole amerikkalainen, koska en ole kasvanut täällä, mutta en sovi enää Suomeenkaan, koska olen kokenut jotain uutta, mitä suomalaiset läheiseni eivät ole kokeneet. Sitä ei tunne kuuluvansa täysin minnekään.”

Pohjimmiltani olen yhä se sama Veera, joka lähti 2007 keväällä maailmalle. Mutta olen minä muuttunutkin. Uudet kokemukset, ympäristöt, uusi kotikieli ja -kulttuuri... Olisi suoranainen ihme, jos identiteettini olisi pysynyt täysin muuttumattomana. Minusta ei ole tullut amerikkalaista enkä ole kadottanut suomalaisuuttanikaan. Minusta on tullut kaksikulttuurinen ulkosuomalainen.

Silloin tällöin pohdin kuumeisesti paikkaani maailmassa, enkä tunne kuuluvani oikein minnekään. Mutta tunne on aina ohimenevä ja nykyään yhä harvinaisempi ja harvinaisempi. Omaa olemassaoloni ihmettelyä on helpottanut suuresti yhteydenpito ja yhteenkuuluvuuden tunne muiden ulkosuomalaisten kanssa sekä sen oivaltaminen, ettei minun tarvitsekaan olla vain ja ainoastaan suomalainen tai muuttua täysin amerikkalaiseksi. Jos minun on välttämätöntä valita itselleni lokero, voi se aivan vallan mainiosti olla maailman kansalainen, ulkosuomalainen tai vielä tarkemmin Amerikassa asuva ulkosuomalainen. Meitä on täällä aika paljon, ja vaikka olemmekin toki hyvin kirjava joukko, on meillä paljon yhteistäkin kokemuspohjaa. Meistä jokainen ymmärtää suomalaisessa kahvilassa nautittujen korvapuustien merkityksen.

Ulkosuomalaiset pitävät maailmalla ihanasti yhtä. Apua löytyy melkein ongelmaan kuin ongelmaan ja Facebook on täynnä erilaisia ryhmiä, joista voi valita itselleen sopivimmat oman asuinpaikkansa, elämäntilanteensa tai vaikka harrastustensa perusteella. Välillä ryhmissä eksytään myös turhan draaman poluille, mutta onneksi minulla on aika hyvä draamasuodatin ja liian vähän aikaa jokaisen foorumin jokaisen tekstin lukemiseen.

Yhdyn täysin Tuomaisen näkemykseen siitä, että ulkosuomalaisen elämä on aina jonkinlaista nuorallatanssia eri identiteettien ja kulttuurien välillä. Mutta onneksi meidän ei tarvitse tanssia yksin. Jos nuora alkaa heilumaan liikaa, löytyy jostain aina joku, joka auttaa tasoittamaan matkaa. Yhteisöllisyys on meidän ulkosuomalaisten kantava voima.