Virkistävää suoruutta

Maassa,  jonka kulttuuriin kuuluu esittää tyhjiä lounaskutsuja ja kehua kaveri päästä varpaisiin, on välillä vaikea tietää, kuka tarkoittaa oikeasti sanojaan ja kuka on todella ystäväsi. Suusta sinkoilevat sammakot (ilman ilkeilyä) ovat USA:ssa harvinaista herkkua.

Suomessa asuessani minut tunnettiin ystäväpiirissäni suorana töksäyttelijänä, mutta vuodet USA:ssa ovat tehneet tehtävänsä ja hioneet terävimmät kulmat pois. Kommenttini ovat pehmentyneet ja ympäripyöristyneet. Osaan minä toki olla suorakin, mutta siitä pääsevät nauttimaan vain lähimmät ystäväni ja Phill.

Ystävien kesken voi olla juuri sellainen kuin on ja se jos mikä on ihanaa ja vapauttavaa. Joskus suoruus voi olla myös merkki siitä,  että kaveruus on muuttunut ystävyydeksi. Näin minulle kävi viime viikolla työkaverini kanssa. Ensin työkaverini uteli minulta nenässäni olevan naarmun alkuperää (Possu tietenkin), aihe, jota kukaan muu ei uskaltanut ottaa puheeksi. Seuraavana päivänä hän kertoi iltapäivällä, että asuni näytti tosi kivalta yksityiskohtineen. Sen oivaltamiseen oli mennyt kuulemma koko päivä, sillä ensivilkaisulla asukokonaisuus vaikutti aivan tavanomaiselta. Kirsikkana kakun päällä hän kertoi minulle miettineensä pitkään, miksi pitää minusta niin paljon ja keksineensä vihdoin syyn. Mikään näistä kommenteista ei ollut ilkeä - päinvastoin, ne saivat minut hymyilemään ja oivaltamaan, että olen tainnut löytää itselleni uuden ystävän.

Vaikka erilaiseen kulttuuriin toki tottuu ja sopeutuukin, on välillä ihanaa, kun saa itselleen paikallisen ystävän, jonka kanssa voi pudotella sammakoita ja nauraa (yhdessä) räkäisesti päälle.