keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Auto-ongelmia, osa 2

Siitä alkaa olemaan jo pitkä aika, kun huokaisin odottavani päivää, jolloin autollani olisi kaikki hyvin. Monien mutkien kautta olemme päätyneet nyt pisteseen, että autollani on kaikki melkein hyvin.

Rekisteröintiongelmat ratkesivat loppujen lopuksi aika helposti, kunhan saimme papereihin kaikki tarvittavat allekirjoitukset sekä Toyotalta että Phillilta ja minulta. Hyvästi live free or die! Tervetuloa Kalifornian tylsä rekisterikilpi.


Lommon ja peilin korjaus olikin sitten pikkuisen pidempi prosessi. Vaikka toinen osapuoli oli hyvin yhteistyöhaluinen ja antoi meille heti kaikki tarvittavat vakuutustiedot, meni vakuutusyhtiöltä ikä ja terveys korjausluvan myöntämisessä. Kun lupa vihdoin myönnettiin, meni se suoraan korjaajalle, joka "unohti" ilmoittaa asiasta meille. Loppujen lopuksi sinnikäs soittelumme palkittiin ja saimme auton huoltoon.

Kaksi päivää myöhemmin korjaaja soitti Phillille ja ilmoitti törmänneensä ongelmaan. Väitetty ongelma oli se, että automme puskuri oli (muka) korjattu jo kerran aiemmin, minkä takia uusi puskuri ei tulisi istumaan täydellisesti. Suustani pääsi spontaani BS!!!! Automme on 1,5 vuotta vanha ja tullut meille lähes koskemattomana. Olemme vieneet auton tarvittaviin puolivuotishuoltoihin, mutta autolle ei ole tarvinnut koskaan tehdä mitään öljyjen vaihtoa kummempaa. Joku on siis joko korjannut automme salaa yöllä TAI korjaaja mokasi ja yritti testata, kuinka helppo meitä on vedättää.
Vaadimme kaiken kirjallisena valokuvien kanssa ja ilmoitimme ottavamme yhteyttä kaikkiin osapuoliin, jotka ovat olleet tekemisissä automme kanssa. Korjaaja vakuutteli tekevänsä kaiken voitavansa meitä auttaakseen ja parin päivän päästä ongelma katosi. Ta-daa! Vaadimme edelleenkin kuvia "korjatusta" puskurista. Saapa nähdä, saammeko niitä koskaan.


Auto on nyt kotona ja näyttää ainakin pintapuolisesti hyvältä. Sain korjauksen ajaksi käyttööni punaisen Jetta:n, jossa ei oikeastaan ollut mitään vikaa (muuta kuin väri). Mutta oma auto on aina oma auto. Ihanaa, kun kaikki nappulat löytyvät oikeilta paikoiltaan eikä parkkeeratessa tarvitse arpoa, mihin auton perä loppuu. Onneni oli kuitenkin lyhytikäistä, sillä autooni syttyi tänään samantien huoltovalo. Tarvittavat mailit tulivat täyteen ja auto pitää viedä taas huoltoon. Huokaus. Mitäköhän he tällä kertaa korjaavat salaa?

6 kommenttia:

  1. Jopas on ollut ongelmallista auton korjauttamista!
    Minä en mielelläni myöskään aja laina-autolla, enhän minä edes saanut peruutusvaihdetta päälle viimeksi kun jouduin sellaisen ottamaan :D
    Kyllähän siihen omaan autoon jonkinmoinen suhde syntyy, iloinen jälleen näkeminen kun taas saa oman auton ajettavaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin etsin jonkin aikaa kuumeisesti, mistä bensaluukku avautuu, kunnes tajusin, ettei sitä avattukaan laina-autossa napilla vaan ihan manuaalisesti siitä luukun kohdalta :)

      Poista
  2. Niin inhaa, kun ei voi luottaa korjaajaan! Me löydettiin Georgiassa parin yrityksen ja erehdyksen jälkeen ihan mahtava luottoautokorjaamo, jotka fiksasi kaiken tarvittavan, antoi alennusta ja myös suoraan sanoi, jos jotain heidän mielestään ei tarvinnut fiksata. Coloradossa ollaan löydetty autokorjaamo, joka vaikuttaa myös luotettavalta, mutta ei ihan yhtä asiansa osaavaa porukkaa kuin Georgiassa...

    Vähän harmaita hiuksia pukkasi kun piti autokorjaamoa etsiä, koska netti on niin täynnä haukkuja. Siinä sitten piti arpoa, mitkä on oikeita haukkuja ja mitkä kilpailevien autokorjaamoiden kirjoittamia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luottokorjaamo olisi kyllä kultaakin kalliimpi. Me tykätään paikallisesta Toyotan merkkikorjaamosta, jonne viedään auto aina huoltoon, mutta he eivät valitettavasti hoida näitä kolarikorjauksia. Yelpissä oli aika ristiriitaisia kommentteja tästä korjaajasta, mutta päätettiin antaa sille kuitenkin mahdollisuus. Virhe.Toivottavasti ei tule hetkeen tarvetta muulle kuin määräaikaishuolloille.

      Poista
  3. Voi ei, tulee ihan muistot mieleen vanhasta autostamme. Bensapumppu hajosi toistamiseen alle kuukauden aikana ja epäilimme, etteivät korjaamossa olleet oikeasti edes vaihtaneet sitä ensimmäisellä kerralla. Korjaamo väitti, että heillä on säilössä kaikki vaihdetut osat ja näistä kirjanpito, mutta kun pyysimme kirjanpitoa nähtäväksi, emme yllättäen sitä saaneet. Mutta korjaamo vaihtoi uuden pumpun ilman lisäkustannuksia ja käytännössä lähes ilmaiseksi. Mutta kyllä pieni kusetuksen maku jäi suuhun :) Onneksi vaihdoimme autoa, emmekä ole enää joutuneet käymään korjaamolla sen jälkeen, alkoi rassaamaan lähes kuukausittaiset autorempat aika paljon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reistaileva auto tulee kalliiksi ja ärsyttää. Mutta vielä raivostuttavampaa on, jos ei auto tule kerrasta kuntoon. Hieman kuulostaa tosiaan siltä, että teitäkin yritettiin kusettaa ;) . Noita yrittäjiä näyttää riittävän...

      Poista