sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Testissä oma kunto

Sain viikko sitten sunnuntaina päähänpiston testata oman kuntoni laivaston virallisella fitness testillä. Testissä tehdään kaksi minuttia istumaannousuja, kaksi minuuttia (miesten)punnerruksia ja juostaan 1,5 mailia. Istumaannousujen ja punnerrusten välissä saa levätä kaksi minuuttia ja punnerrusten ja juoksun välissä halutessaan viisi. Kesken punnerrusten ei saa laskeutua maahan, mutta lankkuasennossa saa kyllä "levätä" halutessaan.

Suoritukeni oli jokaisessa kategoriassa maksimaalinen. Laivaston mukaan olen siis niin hyvässä kunnossa, kuin tämän ikäiseltä naiselta voi toivoa tai vaatia. Tulostaulukot löytyvät täältä.

Ymmärrän miesten ja naisten erottelemisen toisistaan, mutta eri ikäluokkien erotteleminen vielä tässä vaiheessa (kun olemme kuitenkin kaikki niin nuoria) on minusta aika hassua. Olen nyt yli kolmekymppisenä elämäni kunnossa. En ole koskaan aiemmin ollut yhtä tyytyväinen siihen, miten kroppani toimii ja miltä se näyttää - miltä minusta tuntuu ja kuinka hyvin viihdyn itseni kanssa. Tiedän päihittäväni monen parikymppisen (itseni mukaanlukien) ja pystyväni ylläpitämään kuntoani halutessani vielä hyvin pitkään.

San Diegoon muutettuamme olen löytänyt itselleni ominaisimman tavan treenata. Liikun monipuolisesti, fiiliksen mukaan, hauskasti ja tehokkaasti. En liiku sen enempää kuin ennenkään, mutta olen selkeästi löytänyt jutun ytimen ja tuloksia on alkanut syntymään ihan uudella tahdilla. En edes malta odottaa, mihin rahkeet riittävät ennen kuin täytän neljäkymmentä, viisikymmentä, kuusikymmentä tai sata.

Elämäntilanteet tietenkin muuttuvat ja joskus tielle saattaa osua myös vauhtia hidastavia sairauksia, mutta ikä on siltikin vain numero. Kukaan ei ole liian vanha liikkumaan ja nauttimaan liikunnasta tai kokeilemaan uusia lajeja. En ole ammattiurheilija enkä sellaiseksi pyrikään. Siksi mikään tavoittelemani urheilusuoritus ei ole vielä poissa laskuista. Liikunnan ilo on paras ilo!

                             

Kuva tämänpäiväiseltä South Fortunan valloitukselta. Siitä ja piileskelevistä portaista lisää piakkoin.

2 kommenttia:

  1. Way to go, girl! :-) Olen aivan samaa mielta noista gender-based luokista... teen itse Armyn PT testin aina valilla, ja nyt yli 3-kymppisena max out nuorimpien, 17-21, miesten suoritusten vaatimukset. Kiva tietaa, etta kunto on ian myota noussut, silla 10 vuotta sitten olisi tehnyt tiukkaa lapaista ne rajat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos samaa tahtia nousee, niin kymmenen vuoden päästä ollaan todella kovassa kunnossa :p. Laivastolla on muuten valtavat erot siinä, kuinka monta punnerrusta vaaditaan miehiltä ja naisilta.

      Poista