tiistai 3. kesäkuuta 2014

Maanantai bluesista maanantai tangoon

Elämä on täynnä yllätyksiä, jos olet naimisissa sukellusvenemiehen kanssa. Tahmainen aamu ja järjetön ikävä vaihtuivat maanantaina lounastauolla saatuun kunnon karhunsyleilyyn ja suudelmaan. Töiden jälkeen sain nähdä vielä Phillin toistamiseen hieman pidemmän kaavan kautta. Kotiin hän ei päässyt yöksi, mutta hei, ei ole varaa nirsoilla - kaikki kelpaa.

Tämä piipahdus tuli minulle ihan täytenä yllätyksenä, mutta kaikeksi onneksi asiat järjestyivät niin, että kerkesimme viettämään ikimuistoisia hetkiä yhdessä. Pesimme pyykkiä tukikohdan pesulassa, söimme salaattia puistonpenkillä, kävelimme käsikädessä rannalla ja kerkesimme jopa piipahtamaan kotona rapsuttamassa onnesta sekoavaa Kisua. Täydellinen ilta!

Hyvästely on aina vaikeaa ja haikeaa, mutta huikeat yhteiset hetket ovat niiden arvoisia. Kaikki military-puolisot eivät ole tässä asiassa kanssani samaa mieltä. Monien mielestä pitkät komennukset ovat loppujen lopuksi helpompia kuin toistuvat lyhyemmät tehtävät. Lähinnä siksi, että tottuminen vie aina aikaa ja hyvästely saattaa joskus tuntua vaikeammalta kuin itse erossaolo. Tiedän myös pariskuntia, jotka eivät kommunikoi toistensa kanssa lainkaan puolison poissaollessa. He kokevat sähköpostit tai todella harvinaiset puhelut vaikeiksi, sillä yhteydenotot muistuttavat heitä siitä, että toinen on poissa. 

Minun on ainakin toistaiseksi ollut kohtuullisen helppo sopeutua sekä yhdessä- että erossaoloon. Myös jokaikinen sähköposti, puhelu tai tekstiviesti on tullut enemmän kuin tarpeeseen. Ilman sähköposteja minun olisi paljon vaikeampi käsitellä ikävääni. Puhelut ovat niin harvinaisia, että niiden saaminen on silkkaa hunajaa. Tottakai mahdollinen puhelun missaaminen sattuu, mutta mitään ei saa jos ei yritä. 

Kaikki on tietenkin suhteellista. Joskus viikko erossa tuntuu kymmenen kertaa raskaammalta kuin kokonainen kuukausi. Viime viikko oli minulle todella vaikea, sillä olin työntänyt Phillin lähdön mielestäni kokonaan ja lähtö tuli aivan liian yllättäen. Kuvittelin olevani enemmän konkari kuin olinkaan... Mutta virhe on nyt korjattu ja siitä opittu. Seuraavalla kerralla varaan itselleni taas enemmän aikaa lähdön käsittelemiseen.

Parhaat uutiset ovat kotoisin San Diegon North Parkista

Edit: Kirjoitin tämän kirjoituksen ruokatunnilla ja sen jälkeen päiväni mullistui taas. Missasin tänään puhelun vieraasta numerosta enkä vaivautunut kuuntelemaan viestiä heti. Kotiin tultuani aloin valmistelemaan illallista, jonka valmistuttua otin puhelimen vihdoin esiin. Viestissä kaikuikin Phillin ääni. Suunnitelmat muuttuivat taas ja hän on tulossa yöksi kotiin. Kompaan siis eilistä: Elämä on täynnä yllätyksiä, jos olet naimisissa sukellusvenemiehen kanssa.

5 kommenttia:

  1. Mulla oli mies rauhanturvaajana parisen vuotta sitten, ja olin vaan tyytyväinen, että mies tuli lomille vain 7vk:n välein. Meillä oli (silloin) vuoden ikäinen lapsi ja tuntui, että miehen tultua kotiin kaikki rutiinit meni pikkasen sekaisin. Ja sama tietysti kun mies lähti takaisin. Herttinen, jos lomat olisikin olleet parin kolmen viikon välein muutama päivä kerrallaan! Sekaisin oltaisiin menty varmasti kaikki (myös kissa :D ).

    Mutta nää on niin tottumiskysymyksiä. Mulle on rutiinin muutokset olleet aina vähän vaikeita, ja sama tuntuu olevan tuolla meidän jälkeläiselläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsen kanssa tilanne on aika erilainen. Useimpien lasten on vaikea ymmärtää, miksi isän tai äidin täytyy taas lähteä - juurihan se vasta tuli kotiin. Lapsen on myös vaikea ymmärtää aikakäsitteitä ja hahmottaa, kuinka pitkä aika on viikko tai kuuksusi. Ja aivan totta, että aikuisetkin ovat kaikki erilaisia. Aikuisilla on tietty enemmän sanoja ja keinoja käsitellä tunteitaan, mutta eipä tämä siltikään aina ole niin helppoa.

      Poista
  2. Puhelut, sahkopostit etc. ovat oikea lifeline, kun naiden military juttujen kanssa elaa :) Kiva kuulla, etta onnistuitte viettamaan aikaa yhdessa!!!
    Minulle on oikeastaan sama, onko J pois muutaman paivan, viikon tai vaikka sen 9-12kk. Siihen on niin tottunut, ja toisaalta, kun itse matkustan koko ajan, niin sen kanssa on vain oppinut elamaan. Mika ei tarkoita, etta ei olisi ikava, mutta kaikesta sita aina selviaa. Ja tiesinhan mina, mita J tekee tyokseen, joten siihen on aina osannut varautua.
    Hyvaa keskiviikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin tuo, että ikävä ei katoa mihinkään vaikka elämäntyyliin tottuisikin. Mutta ikävääkin oppii onneksi käsittelemään. Ihanaa loppuviikkoa myös sinulle!

      Poista