maanantai 24. maaliskuuta 2014

Ystävämme verokarhu

USA:n verotuskäytäntö on hieman erilainen kuin Suomessa. Kotiin ei postiteta valmista veroehdotusta vaan kaikki tehdään joko itse netissä tai kinkkisemmissä tapauksissa ammattilaisen avustuksella. Parina edellisenä vuonna minun Suomen tuloni, veroni ja veronpalautukseni aiheuttivat meille ylimääräisiä sydämen tykytyksiä, joten kiikutimme kaikki paperimme H&R Blockiin mr. Jay:n syynättäviksi. Palvelusta piti tietenkin maksaa, mutta säästyimme varmasti monelta työtunnilta ja harmaalta hiukselta.

Viime vuoden verotietoni näyttivät Suomessa nolla nollaa, mikä tarkoitti sitä, että tänä vuonna USA:n veroilmoituksen tekemiseen meni netissä 20 minuuttia. Hyväksyvä vastaus IRS:ltä tuli jo 15 minuuttia myöhemmin. Aviopuolisot saavat valita jättävätkö veroilmoituksen yhdessä vai erikseen. Joissain tapauksissa voi olla taloudellisesti järkevämpää pitää verot erillään, mutta meidän kohdalla yhteisverotus on hyvä juttu. Veroja maksetaan sekä valtiolle että osavaltiolle ja jokaisen osavaltion verotusprosentit ja -käytännöt ovat hieman erilaisia. Militaryn palveluksessa olevat saavat osavaltion verot anteeksi, joten meidän täytyy huolehtia vain minun tulojeni osavaltioveroista.

Onnistuimme saamaan tänä vuonna kasaan aika tuntuvan palautuksen, jonka tuhlasin juuri parhaalla mahdollisella tavalla: Kesäinen Suomi, Ranska ja Belgia - täältä tullaan! Lomat molempien töistä on jo järjestetty ja liput taskussa (siis sähköpostissa). Suomessa odottavat perhe ja ystävät, bonuksena ihanan ystäväni häät. Pariisissa aiomme olla romanttisia ja juhlia kolmatta hääpäiväämme ja Brysselissä herkuttelemme tietenkin suklaalla ja oluella. Voi vitsi, kyllä nyt on todellakin taas paljon, paljon odotettavaa ja suunniteltavaa. Mitenköhän tässä pitäisi muka pöksyissään pysyä...?

Tässä kuvassa en juhli oikeasti lentolippuja, vaan hernelabyrintista ulos selviämistä... Mutta tunnelma mätsää! Ja nähtävästi mätsäävät vaatteetkin, siis Suomen lipun väreihin.

2 kommenttia:

  1. Jei! Suomen reissu kuulostaa mahtavalta! Ja yhdistettynä Ranskaan ja Belgiaan, oon ihan kade :) Matkakärpänen iskee!

    Osaisitko kertoa, mitä lomakkeita noissa Suomen palautuksissa täytyy käyttää? Oliko se vaikea prosessi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokohan saisi laskea päiviä :)...

      Palautukset menivät yli meidän hilseen, joten kiikutimme paperit H&R Blockiin. Heilläkin meni viikon verran asiaa selvitellessä. En ole varma johtuiko se asian vaikeudesta vai vieraudesta. En siis valitettavasti muista, millä lomakkeilla se hoitui, koska valitsimme itse helpomman, mutta maksullisen reitin.

      Poista