Haluaisin elämässäni olevan aina jotain, mitä odottaa - jotain isoa tai ihanaa, jota saan odottaa (looking forward to). 'Tavallisen' odottamisen kanssa (waiting for sth...) onnistun hyvin vaihtelevin tuloksin. Raja positiivisen ja malttamattoman odottamisen välillä on myöskin aika häilyvä. Phillistä tämä on äärimmäisen huvittavaa.
Kaikkein helpointa on odottaa asioita, joiden toteumiseen tietää olevan vielä pitkä aika. Odottaminen ei ole tässä vaiheessa kovin intensiivistä, vaan enemmänkin mielikuvilla, suunnitelmilla ja mahdollisuuksilla leikkimistä. Odotettavan asian ajatteleminen saa hyvälle tuulelle ja mahanpohjan kipristelemään.
Odottamisen vaikein jakso tulee eteen siinä vaiheessa, kun on jo odottanut hyvän aikaa, mutta loppua ei vielä näy eikä kuulu. Tässä vaiheessa odottamisesta tulee puuduttavaa suorittamista - ellei sitä pysty työntämään hetkeksi kokonaan taka-alalle. Kaikkein vaikeinta on silloin, jos ei edes tiedä, kuinka pitkään täytyy vielä odottaa.
Odottamisen palkitsevin hetki koittaa usein jo hieman ennen kuin kovasti odottamani asia oikeasti toteutuu. Riittää, että loppu on selkeästi näkyvissä ja melkein jopa kosketeltavissa. Alun kipristelyt muuttuvat perhosiksi ja hyvä mieli jatkuvaksi hymyksi. Olo on vähän kuin jouluaattona, juuri ennen lahjojen avaamista. Tärkeintä onkin sitten muistaa nauttia jokaisesta hetkestä myös silloin, kun se kovasti odotettu asia on oikeasti nenän edessä.
Elämässäni on tällä hetkellä kaksi asiaa, joita en jaksaisi odottaa enää yhtään:
- ROC-prosessin (kymmenen vuoden green card) päättyminen
- Töiden alkaminen
Green Card -prosessille ei kuulu mitään uutta. Status on ja pysyy initial review, vaikka kuinka tarkistaisin vähintään kahdesti joka päivä. Monet lokakuun hakijat ovat jo saaneet päätöksensä, mutta milloinpa minulla olisi ollut onnea matkassa näiden maahanmuuttojuttujen kanssa... Keskimääräinen käsittelyaika on 6kk, joten tässä vaiheessa on vielä ihan turha soitella USCIS:lle. Kaikeksi onneksi uusi työnantajani on ihan ok papereitteni kanssa ja Kaliforniakin muutti mielensä ajokorttiasiassa. Uusi Green Card ei siis muuta käytännössä yhtään mitään.
Töiden aloittaminen on tällä hetkellä kiinni siitä, kuinka nopasti sormenjälkeni saadaa analysoitua. USA:ssa kaikkien lasten kanssa työsketelevien taustat tarkistetaan ja yksi osa tätä prosessia on sormenjälkien antaminen ja eri rekisterien kanssa vertaileminen. Valitettavasti eri osavaltiot eivät keskustele toistensa kanssa tässäkään asiassa, joten New Hampshiren taustatutkimuksista ei ole minulle mitään hyötyä. Nyt sitten odotellaan, että tulokset tulevat ja pääsen toivottavasti aloittamaan työt ensi maanantaina. Keskimääräinen käsittelyaika on tällä hetkellä 24h - 1kk.
Mutta onpa elämässäni monia isoja ja pieniä looking forward to -asioitakin. Näistä kirkkaimpana loistaa viikonloppuna varmistunut ystäväni matka San Diegoon. Okei, kesään on vielä aikaa, mutta tämä jos mikä on sitä postiviista, voimia antavaa odottamista.
Ja lopuksi asioita, joiden odottaminen on minulle aina vaikeaa...
- ruuan valmistuminen silloin kun on nälkä (nimim. kokonainen kana kypsyy ja tuoksuu uunissa, vielä reilu tunti ennen kuin se on valmista)
- hitaiden liikennevalojen vaihtuminen tyhjällä tiellä
- kaupan kassajonon eteneminen
- minkä tahansa asian aloittamisen odottaminen silloin, kun minä itse olisin jo valmiina
- kevään tulo (silloin kun asuin Suomessa ja USA:n itärannikolla)
On näitä varmasti muitakin... Phill on muuten ihan sitä mieltä, että lähes kaiken odottamisen voisi kääntää looking forward to -odottamiseksi. Hmmm... Ei pidä paikkaansa! Lupasin keksiä loistavan selityksenkin, mutta se on vielä vähän vaiheessa. Mikä sitten mahtaa olla kaikkein ratkaisevinta siinä, että joskus odottaminen kuluttaa, toisinaan taas antaa voimia?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti