maanantai 10. maaliskuuta 2014

Eka koulupäivä

Eka koulupäivä, eli siis työpäivä, takana. Vielä hengissä, hyvillä mielin ja joten kuten hereillä. Paljon uusia kasvoja ja nimiä, mutta yllättävän tutun oloinen työ. Jokaisessa koulussa on tietenkin omat tavat ja erikoispiirteensä, mutta lapset ja lasten tarpeet sekä perustyö ja rutiinit ovat loppujen lopuksi aika samanlaisia Suomessa, Hawaijilla, New Hampshiressa ja Kaliforniassa.

Sen lisäksi, että on kiva olla taas töissä, on mukava tavata myöskin uusia ihmisiä ja tutustua vielä toistaiseksi vieraiksi jääneisiin alueisiin. Työpaikkani sijaitsee Ocean Beachillä, n. 15 min päässä kotoa ja kahden korttelin päässä rannalta. Työpäiväni ovat 9h pitkiä, mutta  pidän joka päivä tunnin ruokatauon. Tänään kävelin tauolla rannalle yhdessä työkaverini kanssa. Tauko teki hyvää ja päivä hurahti ohi hirveää vauhtia.

Kovin yksityiskohtaisesti en aio työstäni puhua, mutta joitain haivantoja tai Kalifornian erikoisuuksia tulen varmasti mainitsemaan aina silloin tällöin. Olen myöskin päättänyt pyhästi ja vannonut syvästi jatkavani tiheää blogin päivitystahtia. Projekti 'uusi arki' on ainakin ajatuksen tasolla loksahtamassa hyvin kohdilleen. Kaikelle riittää aikaa, kunhan vähän järjestelee ja organisoi. Siitä lisää joku toinen päivä, sillä nyt mielessä on lähinnä ruoka. Onneksi meillä on eilisen jäljiltä jääkaappi pullollaan tähteitä. 

4 kommenttia:

  1. Hieno juttu, etta ensimmainen tyopaiva meni hyvin :) Onko nuo 9h tyopaivat yleisia sinun alallasi? Tunnin ruokis on kylla varmasti mukava, kun olette noin lahella rantaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Preschool opettajat ovat usein tuntipalkalla ja full time on yleensä 8h. Ruokiksen pituus riippuu sitten työpaikasta. New Hampshiressa meillä vaihteli ruoksiksen pituus puolesta tunnista tuntiin. Minulla oli useimmiten 45min. Ainakin toistaiseksi tämä tunnin ruokis tuntuu ihan loistojutulta. Päivästä tulee toki pidempi, mutta voimat riittävät paljon paremmin kun käy välillä rannalla rentoutumassa :).

      Poista
  2. Todella ihanaa, että ensinnäkin sait työpaikan ja että kaikki tuntuu hyvältä uudessa paikassa. Tsemppiä jatkoon! :) toivottavasti jaksat kirjoitella. Täällä luetaan kyllä ;)

    VastaaPoista