Ulkosuomalaisen rahkapiirakka ilman rahkaa

Tästähän on tulossa varsinainen ruokaviikko, hupsista. Lupaan hillitä ruokajuttujen kirjoittamista heti huomenna. Ensin haluan kuitenkin jakaa ja kirjata muistiin tämän iltaiset vahingot ja iloiset onnistumiset.

Halusin tehdä pääsiäiseksi rahkapiirakan, mutta eihän tästä maasta löydy rahkaa. Tai löytyy, jos on oikein onnekas ja haluaa maksaa pienestä quark-purkistaan lähemmäs neljä dollaria. Noh, ei se mitään, onnistuu se rahkapiirakka ilman rahkaakin. En edes halua muuttaa nimeä, sillä maku oli juuri sellainen kuin muistelinkin. Muuten seurailin pullapohjaisen rahkapiirakan ohjetta, mutta vaihdoin maitorahkan lennosta Fage jogurttiin.

Täytteeksi sekoitin siis iloisesti vispaten:

2 1/4 prk (n.500 g) 2% Fage jogurttia
2 munaa
2 dl kermaa (whipping cream)
1,5 dl sokeria
Yhden naapurilta saadun, todella tuoreen, sitruunan mehun (oli aika iso ja mehukas)

Pohjaksi valmistin puolen litran pullataikinan, joka oli kuitenkin liian iso. Leivoinpas siis piirakan lisäksi pikkupullia.

Ne päivän iloiset vahingot liittyivät pullataikinan ainesosiin. Pääsi meinaan käymään niin hassusti, että minulla ei ollutkaan tarpeeksi tavallisia jauhoja (all purpose) eikä sokeria. Valkoisen sokerin sijaan käytin ruskeaa ruokosokeria (cane sugar) ja tavallisten jauhojen lisäksi leipäjauhoja (bread flour). En tiedä oliko "vika" jauhoissa vai muuten vain taidokkuudessani, mutta en ole pitkään aikaan onnistunut tekemään yhtä helposti leivottavaa ja kauniisti kohoavaa pullataikinaa. Taidanpa kokeilla leipäjauhoja toistekin... Valtavan kohoamisen takia piirakastani tuli aika pullaisa. Seuraavalla kerralla kaulitsen pohjan vielä paljon ohuemmaksi (ja leivon enemmän niitä pikkupullia).

Tällä herkulla oli kiva aloittaa pääsiäinen ja kruunata onnistunut ja tehokas vapaapäivä. Kerkisin tänään vaikka ja mitä, vaikka tarkoitukseni olikin olla ihan laiska. Ylimääräiset arkivapaat ovat aivan parhaita!

Munajahti

Piilotin tänään ainakin sata pääsiäismunaa ympäri ämpäri koulun pihaa. Meinasi olla mielikuvitus koetuksella. Kun mystinen pääsiäispupu (easter bunny) oli saanut hommansa hoidettua, oli lasten vuoro ryhtyä munajahtiin. Taisivat löytää kaikki - sen verran pullollaan olivat lasten korit. Suurimmilta sokerihumalaövereiltä välttyäksemme annoimmen lasten avata vain yhden munan.

Amerikkalaiset pääsiäismunat ovat paljon tylsempiä kuin suomalaiset. Suklaiset yllätysmunat ovat täällä laittomia, sillä niihin sisältyy liian suuri tukehtumisvaara. Ei siihen suklaaseen, mutta kun ne lelut... Suklaamunien sijaan täällä etsitään karkeilla täytettyjä muovimunia. Eivät lapset tiedä, mistä jäävät paitsi. Mikään ei voita kindereiden hippoja, smurffeja ja kilppareita, joita sitten vaihdettiin kavereiden kanssa koulunpihalla. Muistatteko? Vieläkö niistä löytyy keräilysarjoja (nimimerkki suklaamunia ikävä...)?

USA:ssa pääsiäiseen ei liity yleensä ylimääräisiä vapaapäiviä. Tänä vuonna olen kuitenkin niin onnekas, että minulla on perjantaina vapaapäivä - Spring Break! Woohoo! Ajattelin juhlia nukkumalla ja ehkäpä leipomalla jotain keväistä. Niin ja syömällä Peeps -vaahtiksia, koska niitä nyt vain kuuluu syödä jouluna, ystävänpäivänä, pääsiäisenä ja halloweenina.

Ihanaa pääsiäistä kaikille - etenkin onnekkaille neljän päivän lomalaisille!

Laiska rakastaa tähteitä

Viikonloppuna tuli kokattua niin paljon, että tähteitä on riittänyt lautaselle koko alkuviikoksi, aina keskiviikko iltaan asti. Vaikka Phill lähti jo maanantaina takaisin merille, on viikkoni kulunut harvinaisen laiskoissa ja onnellisissa merkeissä. Hyvä ruoka, parempi mieli. Aina.

Rakastan tähteitä. Jos ruoka on hyvää, ei minulle ole mikään ongelma syödä samaa illallista monta päivää putkeen. Varsinkin kun tähteitä on helppo muokata ja fiksata pikkuisen erilaisiksi eri päivinä. Tänään esimerkiksi söin illalliseksi perunasalaatin ja grillatun kalan jämistä liikkeelle lähtenyttä salaattia, johon lisäsin kaapista löytynyttä pinaattia, avocadoa ja herkkusieniä. Eilen lautaselta löytyi grilattua naudanlihaa, kukkakaalitahnaa ja kale-salaattia. Myös lounassalaatteihin ja voikkaireihin on löytynyt tällä viikolla täytteeksi muutakin kuin sitä iänikuista kananrintaa.

Mutta hei, koska ei ole reilua puhua ruuasta ilman jotain konkreettista ideaa, tässä kehiin yksi uusista lemppareistani: Kikhernepötkylät (chickpea fries) ja jogurttikastike. Näitä osaan tehdä oikein sujuvasti itsekin, eli vaikeusaste on helppo.

Ohje jota seurailen mukaillusti löytyy täältä.

2 cups vettä
1 cups chipea flour/kikhernejauhoja
1/2 rkl suolaa
1/2 tl juustokuminaa/jeeraa

Kiehauta vesi, lisää suola, kumina ja jauhot villisti vatkaten. Vatkaa muutama minuutti ja hankkiudu eroon kökkäreistä. Seoksen tulisi muistuttaa polentaa.

Kaada seos matalaan, hyvin öljyttyyn lasivuokaan ja anna seisoa n. 30min. (huom, tämä taikina on puolikas - Kokonaisesta tulee koko pellillinen.)

Kun seos on jämäköitynyt, leikkaa se suorakulmion muotoisiksi pötkylöiksi, jotka paistetaan pellillä 400F/200C uunissa n.8+8 minuuttia. Pyöräytä pötkylät kesken paiston ympäri. Paistoaika on todella summittainen, sillä en muista koskaan katsoa kelloa. Hupsis. Kannattaa siis vahtia ja maistaa.

Pötkylöitten seuraksi teen jogurttikastikkeen rasvattomasta kreikkalaisesta jogurtista, oliiviöljystä valkosipulista, mintusta, persiljasta, pippurista ja suolasta.

Toimii! Kokeile jos et usko - Ja etenkin jos uskot. Laseista löytyi lauantaina Mother Earth breweryn Kismet IPA -olutta. Sekin toimi oikein vallan mainiosti.

Aakkosia

Monissa blogeissa pyörii aakkosbuumi. Minäkin tahdon mukaan! Tässä siis elämäni aakkoset:

A = Aamut. Rakastan aamuja, etenkin hiljaisia sellaisia. Olen aamuihminen mutten laisinkaan sosiaalinen sellainen.

B = Banaanit. Ihan paras välipala, herkku, aamupala ja eväs.
                                     

                                           

C = Cat, eli Kisu. Maailman paras kissa. 

D = Dollarit. Korttisotkujeni takia jouduin torstaina ja perjantaina laskemaan viimeisiä dollareitani ja miettimään, mitä oikeasti tarvitsen. Teki aika hyvää palautella mieliin, miltä tuntuu kun ei ole rahaa.

E = Ennakkoluulottomuus. Avoin mieli on paras mieli.

F = Farenheitit. Kaikki muut amerikkalaiset mittayksiköt ovat edelleenkin mielestäni typeriä, mutta farenheitit ovat syrjäyttäneet pääni sisällä celsiukset. En tiedä miksi, mutta näin on todellakin päässyt käymään...

G = Gouda. Herkuttelupaheeni on juustot. Iäkäs gouda on yksi parhaiden parhaista.

H = Huumori. Ilman huumoria ei mistään tule mitään. Ja silloin kun mistään ei tule mitään, huumoria tarvitaan extra paljon.

I = Iltasadut. Luen lähes joka ilta ennen nukahtamista kirjaa. Jos minulla on joskus lapsia, luemme taatusti joka ilta iltasadun.

J = Jogurtti. Maustamatonta kreikkalaista jogurttia kuluu meidän taloudessa enemmän kuin Kreikassa.

K = Kirjoittaminen. Parasta terapiaa.

L = Liikunta. Ilman säännöllistä liikuntaa olisin varmasti aika hukassa ja hyppisin seinille.

M = Matkustelu. Maailmassa on niin paljon nähtävää, ihmeteltävää, koettavaa ja kokeiltavaa...

N = Netti. En katso juurikaan telkkaria, mutta netissä tulee viettyä aikaa senkin edestä. Saatan olla hieman riippuvainen. Ehkä.

O = Onnekkuus. Olen aikamoinen sunnuntailapsi. Usein asiat loksahtelevat kohdilleen kuin huomaamatta. Siksipä ehkä olenkin uskaltanut ottaa elämässäni myös aika isoja riskejä...

P = Päättäväisyys. Kun jotain päätän, se tapahtuu. Piste.

Q = Quutamo. Välillä on ikävä mökille, missä yötaivas on pimeä ja kuu ja tähdet kirkkaita. Viimeyönä oli upea kuutamo ja osittainen kuunpimennys. Juoksin pyjama päällä pihalle kuvaamaan.

R = Rakkaus. Syvää ja yli ymmäryksen menevää, ehkä jopa elämän tarkoitus.

 

S= Sielunkumppani. <3

T = Tutkijatyyppi. Yksi ikuisuushaaveistani on lukea itseni tohtoriksi. En tiedä saako tätä sanoa ääneen, mutta nautin äärettömästi gradun tekemisestä. Ultimate unelmatyöni olisi tutkimuksen ja opettamisen yhdistäminen.

U = Unelmoiminen. Unelmoiminen ei ole ajan haaskausta vaan tärkeä osa elämää ja kehittymistä. Unelmat on tehty toteutettaviksi.

V = Vanhemmat. Aina tukena, turvana ja mielessä, vaikka fyysisesti kaukana ovatkin.

W = Wau. Kehuminen ja kovaan ääneen ihasteleminen ovat ehkä parhaimpia Amerikasta poimimiani "tapoja".

X = Xylofoni. Äidin vanha, joka löytyy varmaan vieläkin lapsuudenkotini vaatehuoneesta. Sitä oli kiva pimputella tunteella (muttei taidolla).

Y = Ystävät. Tärkeitä, rakkaita, korvaamattomia.

Z = Zeeprat. Jep, näin amerikkalaisittain kirjoitettuna. Rakastan raitoja. Kaapistani löytyy aika monta raitapaitaa.

Å = Åh, la-laa. Kielten ja kulttuurien sekoittaminen on hauskaa.

Ä = Älykkyys. Ihailen älykkäitä ihmisiä. Älykkyyttä on niin monenlaista...

Ö = Ölyt. Koska olen näin fiini.

Näillä (ja muutamalla muulla) mennään elämässä eteenpäin. Oli muuten hauskaa pohdittavaa. Suosittelen kokeilemaan!

Opettajana muilla mailla

Opiskelukaverini pyysi minua kirjoittamaan siitä, millaista on työskennellä opettajana "vieraassa" kulttuurissa. Aihe on mielenkiintoinen, mutta aikamoinen kakku purtavaksi. Pyörittelin sitä monta päivää mielessäni, enkä tiennyt, mistä aloittaa. Lopulta vain aloitin ja totesin, että tähän teemaan täytyy vielä palata monta kertaa ja monesta eri näkökulmasta.

Laitoin vieraan lainausmerkkeihin, sillä amerikkalainen kulttuuri ei oikeastaan tunnu enää vieraalta. Olen kasvanut siihen aika nopeasti kiinni - osittain varmasti siksi, että olen elänyt sitä mieheni lisäksi myös lasten kautta. En kuitenkaan sanoisi, että olen amerikkalaisuudessa vielä ihan päälakeani myöten sisällä. Amerikkalainen kulttuuri ympäröi minua, kuuluu jokapäiväiseen arkeeni ja elämääni, mutta en minä sitä aina ymmärrä ja halutessani pystyn tarkastelemaan sitä myös ulkopuolisen silmillä.

Amerikkalaiseen kulttuuriin, etenkin preschool-kulttuuriin, sisään pääseminen on edellyttänyt tietenkin vaivannäköä. Olen joutunut selvittämään paljon erilaisiin juhliin liittyviä perinteitä, opettelemaan lastenlauluja, -loruja ja "preschool-kieltä", googlettamaan teemaideoita sekä pohtimaan, kuinka paljon olen valmis muokkaamaan omia käsityksiäni opettajuudesta ja siitä, millaista laadukas preschool-opetus on.

Ennen ensimmäistä preschool-opettajan työpaikkaani minua pelotti, ettei ammattitaitoni ehkä riittäisikään amerikkalaisten lasten opettamiseen. Tai en minä varsinaista ammattitaitoani epäillyt - enemmänkin minua mietitytti juuri nämä kulttuurijutut: Miten tutustutan lapsia kulttuuriin, joka ei ole omani?

Samaa tunnuttiin pelkäävän kahdessa koulussakin, joissa kävin haastatteluissa. Molemmista haastatteluista sain pelkkää positiivista palautetta, mutten kuitenkaan töitä. Ei se mitään, sillä kolmannessa sitten tärppäsi. Koulun omistaja ei tuntunut edes huomaavan "vierasmaalaisuuttani", no big deal. Työt alkoivat heti seuraavana päivänä sellaisella ryminällä ettei epäillyille ollut enää aikaa. Eikä niille ollut myöskään syytä. Jälkikäteen ajateltuna huomaan murehtineeni aivan turhaan. Ei kukaan oletakaan, että olisit täysin valmis ja kaiken hallitseva opettaja. Tärkeintä on halu oppia ja kehittyä.

Vaikka käsitänkin lapsuuden aikaan ja paikkaan sidottuna yhteiskunnallisena rakenteena (anteeksi, tieteellinen Veera pulpahti pinnalle...), ovat suomalainen ja amerikkalainen lapsuus ja lapsi niin lähellä toisiaan, että Suomessa kokoamani opettajuuden perusteet ovat riittäneet vallan mainiosti. Perusteiden päälle olen rakentanut uusia kerroksia, joissa suomalainen ja amerikkalainen opettajuus ovat sulautuneet yllättävän vaivattomasti yhteen. Opin edelleenkin uutta joka päivä, mutta niin oppisin (toivottavasti) myös Suomessa työskennellessäni.

En siis koe "vieraassa" maassa työskentelyä vaikeaksi, jos mukana matkustaa avoin mieli ja halu oppia - valmius ottaa vieras omaksi. Tässäkin pätee se rakastamani punainen lanka: Erilaisten kulttuurien ei tarvitse sulkea toisiaan pois. Suomalaisessa ja amerikkalaisessa varhaiskasvatuksessa on molemmissa paljon hyvää, jota voi käyttää työskentelymaasta riippumatta.

Niin kuin näkyy, tästä aiheesta riittää sanottavaa. Kiitos jos luit tänne asti! Ajattelin kirjoittaa joku toinen päivä hieman maanläheisemmin siitä, miten nämä kakasi varhaiskasvatuskulttuuria eroavat toisistaan ja miten olen ujuttanut suomalaista lastenkulttuuria päivittäiseen työhöni. Muutkin ajatukset ja kysymykset ovat tietenkin lämpimästi tervetulleita.

Itse tehdyt tortelliinit

Sunnuntainen aamupäivä vierehti tällä kertaa kokkauspuuhissa. Kaivoimme kaapista esiin pölyttyneen pastakoneemme ja valmistimme lounaaksi juustotäytteisiä tortelliineja.

Seurasimme touhussamme hieman mukaillusti Alton Brownin ohjetta.

3 cups jauhoja
2 munaa
3 rkl vettä
1 tl oliiviöljyä
1/2 tl suolaa

Alkuperäisessä ohjeessa neuvotaan lisäämään nestemäiset aineet jauhojen sekaan puhtaalla alustalla, kahdella sormella sekoittaen. Phill teki taikinan juuri päinvastoin, eli sekoitti ensin nestemäiset aineet kulhossa ja lisäsi lopuksi jauhot. Hyvin toimi, mutta jauhoja meni hiukkasen vähemmän kuin 3 kuppia.

Kun taikinan ainekset on sekoitettu, muodostetaan siitä kiekko tai pallo, jonka annetaan levätä kelmun alla n. tunnin verran.

Täytteen valmistimme ricotta-juustosta, raastetusta parmesanista, kananmunasta, mustapippurista, valkosipulista ja persiljasta.

Taikinan levättyä alkoi työläin ja hauskin osuus. Phill rullasi ja minä täytin sekä muotoilin. Tiimityö kunniaan! Yksin hommassa olisi mennyt kyllä ikä ja terveys...

Laita nokare täytettä pyörylän keskelle. Kostuta pyörylän reunat vedellä. Taita reunat yhteen ja painele tiiviisti kiinni. Lopuksi pyöräytä puolikuun reunat yhteen.

En ollut koskaan aiemmin muotoillut tortelliineja, mutta homma oli yllättävän helppoa ja hauskaa. Yksikään ei auennut keittäessä (tap, tap!).

Kun taikina oli rullailtu ja muovattu, lähdimme juoksulenkille ja jätimme tortelliinit reiluksi tunniksi kuivumaan. Taisivat kuivua loppujen lopuksi lähemmäs kaksi tuntia, sillä kotiin tullessamme löysimme takaoven verkosta mustanlesken (black widow) ja muutaman palluran hämähäkin munia. Tuhoamisoperaatiossa meni hetki pieni, varsinkin kun Kisu yritti auttaa parhaansa mukaan (lue: Phill toimi, minä tärisin ja kiskoin Kisua kauemmas...).

Lähetettyämme hämähäkit autuaammille verkontekomaille, keitimme tortelliinit kypsiksi. Suosittelen valkkaamaan mahdollisimman ison kattilan ettei tule ruuhkaa (opittu kantapään kautta).

Sitten se paras osuus, eli syöminen. Herkuttelimme tortelliinimme tällä kertaa pinaatin ja grillatun naudanlihan kanssa. Kastikkeeksi Phill taikoi yrttivinagretten silputusta persiljasta, rakuunasta ja ruohosipulista sekä valkoviinietikasta, oliiviöljystä, suolasta, pippurista ja ripauksesta sokeria.

Nom, nom! Arvatkaa, mitä minä otan huomenna evääksi töihin?! Ajatus maanantaista ei tunnu enää laisinkaan pahalta.

Metsään meni, osa 2

Olin eilisen fiaskon jälkeen aivan varma, että tästä tulee loistava päivä. Hah, metsään meni, taas. Mutta paino sanalla HAH. Oman miehen kainalossa vietetyn illan jälkeen päivän vastoinkäymiset naurrattivat jo vedet silmissä. Siksipä ajattelin jakaa ne myös muiden kanssa...

Aloitetaanpa siitä pankkikortista. Mysteeri selvisi: Korttini suljettiin varotoimenpiteenä. Olin käyttänyt korttiani Targetissa suuren tietomurtoskandaalin aikoihin joskus viime syksynä. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan - vai miten se menikään? Olisi tosin ollut kiva, jos uusi kortti ei olisi mennyt vanhaan osoitteeseen... Onneksi siellä asuu rehellistä porukkaa, sillä ainakaan toistaiseksi tilillä ei näy Portsmouthin ostoksia. Nyt vain pitää keksiä, miten selviän ilman korttia siihen asti, kunnes kolmas kortti saapuu oikeaan osoitteeseen.

Korttisotkut olivat kuitenkin pieniä lääkärisekoiluihini verrattuna. *Huokaus*. Tällä kertaa ajanvaraukseni löytyi tietokannasta, mutta lääkärini oli noin tunnin aikataulustaan myöhässä. Kaikeksi onneksi lääkärintarkastus oli hyvin köykäinen ja nopeasti hoidettu: yskäise, hengitä, verenpaine, paino, pituus... siitä se. Matkan mutkat aiheutuivat typerästä tuberkuloositestistä.

Ylimääräiseltä läärikäynniltä välttyäkseni halusin ihotestin sijaan verikokeen. Muuten hyvä, mutta lääkärini ei kertonut minulle etukäteen, että verikoe pitäisi käydä otattamassa sairaalassa. Lääkärikäynnin jälkeen jouduin siis ajelemaan 10 minuutin päässä sijaitsevaan sairaalaan, etsimään parkkipaikan maksullisesta parkkihallista ja seikkailemaan ympäri sairaala-aluetta laboratoriota etsien. Kaikki tämä vain saadakseni kuulla, että sairaala hyväksyy kyllä Tricare Standardin, muttei Prime-vakuutusta. Meinasi päästä itku. Kaikeksi onneksi ensimmäiset 60 minuuttia sai parkkeerata ilmaiseksi, sillä lompakossani oli tasan $8 eikä yhtään toimivaa maksukorttia.

Sairaalasta minut ohjattiin seuraavaan sairaalaan, n. 15 minuuttia pohjoiseen. Lähdin matkaan luottavaisena ja löysinkin jättikokoisen Scripps Memorial Hospitalin kertarykäisyllä. Tällä kertaa ilmainen parkkiaika oli vain 20 minuuttia ja sen jälkeen seuraavat kolme tuntia $4. Heitin mielessäni hyvästit lounaalle ja kirosin kotiin unohtuneen luottokortin maailman syvimpiin tuliluoliin.

Jo pelkästä parkkihallista ulos löytäminen osoittautui yllättävän haasteelliseksi. Kiitos ihanalle siivoojamiehelle, joka naurua pidätellen ohjasi minut sairaalaan pääaulaan. Aulasta löytyi seuraava ystävällinen mies, joka kertoi minun olevan täysin väärässä paikassa, mutta teki kaikkensa selvittääkseen, missä minun oikeastaan kuuluisi olla. Lopulta löysin itseni oikeasta paikasta ja sain täytettäväkseni päivän kolmannen paperipinon.

Kun koe oli hoidettu, pääsin vihdoinkin koti- (siis työ-)matkalle, molemmat kyynärvarret siteisiin käärittyinä ja nälkään kuolemaisillani. Sääli vaan, että lompakossani oli jäljellä muutama hassu dollari ja bensatankin viisariki oli vaarallisen alhaalla siihen nähden, että olin päätynyt hyvin kauaksi työpaikastani ja kotiinkin olisi vielä jotenkin selvittävä. Ei ole varmaankaan koskaan mennyt näin täpärälle, mutta kaikeksi onneksi bensa riitti kotiin asti. Kotona minua odotti Phill ja pizza. Ihanaa!

Jännä juttu, miten sitä selviääkin viikkokaupalla yksin, mutta sillä hetkellä kun Phill tulee kotiin, tuntuu, että koko maailma oli juuri romahtamaisillaan niskaani. Nyt maailma on taas palautettu raiteilleen ja edessä ihana viikonloppu. Ensin kuitenkin nukkumaan, ihanaan täyteen sänkyyn.