Peli-ilta

Kun Phill asui Hawaijilla ja minä Suomessa, vietimme usein laatuaikaa tietokoneen äärellä. Puhuimme skypessä, chattailimme messessa ja testailimme suhteemme kestävyyttä mesepelien parissa. Ehkäpä juuri siksi innostuinkin valtavasti, kun ystävämme johdattivat meidät viime lauantaina jackbox.tv:n maailmaan.

Jackbox.tv on digitaalinen peli, tai oikeammin pelipankki, johon kuuluu hauskoja tv:n kautta pelattavia pelejä. Pelejä voi pelata yhdessä kavereiden kanssa, sillä pelin ohjaamiseen ei tarvita mitään puhelinta tai tablettia kummempaa.

Kokeilimme läpi viisi eri peliä, joista kolmesta tuli heti suuria hittejä. Suosikkejani olivat hauska tietovisa, Rappakaljaa muistuttava valehtelupeli sekä piirrospeli, jossa pystyi korvaamaan taiteelliset ansiot mielikuvituksella sekä hyvillä selittämistaidoilla.

Drawful pelissä jokainen pelaaja saa piirrettäväkseen lauseen. Tuotos näytetään muille pelaajille, joiden pitää kirjoittaa oma ehdotuksensa siitä, minkä lauseen piirtäjä yritti väkertää. Lopuksi pelaajat arvaavat, mikä ehdotuksista oli alkuperäinen. Arvatkaa minka noista ylläolevista lauseita minä yritin kuvata...

Periaatteessa pelit olivat siis hyvin tavallisia lauta-/korttipelejä, jotka oli päivitetty digiaikaan ja muokattu entistä hauskemmiksi. Toimi meidän kaveriporukassa ja toimii varmasti myös perheille, joiden lapset ovat kasvamaisillaan ohi perheen yhteisistä peli-illoista. Näitä pelejä pelaillessa kaikki räpläävät yhteisöllisesti puhelimiaan ja lopputuloksen näkee telkkuruudulta. Hauska idea ja menee meilläkin hankintaan!

Ja ei, tämä ei ollut maksettu mainos vaan ihan aito vinkki.

Ketä auttaisin

Kävin viime viikolla myymälässä, jossa kerättiin avustuksia pieneen kylään Ruandassa. Kassalla oli tarjolla kaikenlaista pientä krääsää, joiden myyntituotto meni hyväntekeväisyyteen. Ostin myymälästä pikaisesti tarvitsemani vaatekappaleen, mutta homma ei ollutkaan ihan niin nopea kuin kuvittelin. "Haluatko ostaa tämän lippiksen vitosella? Tuotto menee Ruandaan. Ai et. Noh, meillä on myös näitä kasseja. Ja nämä rannekorut ja purkkarasiat maksavat vain kaksi taalaa..." Hoin ei kiitosta kuin mikäkin papukaija, mutta kassaneiti ei luovuttanut. "Jos et halua ostaa kampanjatuotteita, voit myös lahjoittaa rahaa. Viisi dollaria? Dollari? No miten olisi 16 centtiä, niin laskusi pyöristyy mukavasti tasasummaksi?" Teki mieli sanoa ei jo ihan siitä syystä, että ärsytti, mutta taivuin lopulta lahjoittamaan pienelle afrikkalaiskylälle 16 centtiä.

Ei sillä, että minulla olisi mitään hyväntekeväisyyttä tai afrikkalaiskyliä vastaan, mutta kun hyväntekeväisyyskohteita on maailmassa pilvinpimein enkä voi alkaa potemaan huonoa omaatuntoa siitä, etten syydä aikaa tai rahaa niistä jokaiselle. Lapset, eläimet, kodittomat. Kodittomat lapset ja kodittomat eläimet. Kodittomat lasten ja eläintein kanssa... Siihen päälle luonto ja luonnonkatastrofit sekä tutkimustyö, jolla luonnonkatastrofeja voisi estää tai ennakoida... Ja vaikka mitä kaikkea muuta. 

Välillä surettaa, välillä raivostuttaa. Haluaisin auttaa kaikkia ja lopettaa kaikki maailman kärsimykset. Mutta kun en voi, en sitten millään. Joku raja pitäisi olla myös siinä, miten rahaa kerätään. Jos sanon ei, en halua saada osakseni syyllistystä, vonkaamista tai ilkeää kommentointia.

silloin tällöin auttaminen on kuitenkin hyvin helppoa ja luontevaa. Osallistuin juuri Tom's kampanjaan ottamalla kuvan paljaista jaloistani ja liitin kuvaan #withoutshoes. Joka kerta kun instagramiin ilmestyy kuva jaloista ja #withoutshoes, lahjoittaa Tom's kengät niitä tarvitsevalle lapselle. Äärettömän helppo tapa kantaa yksi pieni korsi siihen loputtomaan kekoon. 

Tuplajalat. Paljaat varpaat ja Possun astetta puhtaammat tassut.

San Diegon pikku-Aasia

Jos olet San Diegossa ja mielesi tekee aitoa aasialaista ruokaa, kannattaa suunnata kulku Convoy streetille. En tiedä miksi juuri Convoy st on muodostunut pikku-Aasiaksi, mutta sieltä niitä löytyy; kymmenittäin pieniä ja todella autenttisia ravintoloita.

Opimme lauantaina kantapään kautta, että ravintolat ovat todella pieniä ja ainakin viikonloppuiltana kannattaa varautua odottamaan vähintään tunti pöydän vapautumista. Mutta hyvää kannattaa odottaa. Ja jos ruuan odottaminen ei kuulu sanavarastoosi, kannattaa varata pöytä etukäteen.

Päädyimme lopulta japanilaiseen grilliravintolaan nimeltä Tsuruhashi. Japanilaisissa grilliravintoloissa ruoka grillataan usein itse. Pöydän keskellä on grilli ja lihat valitaan pitkältä ja hyvin monipuoliselta listalta, josta löytyy vaihtoehtoja kielen ja sydämen kautta ribseihin.

Lautasillemme päätyi lopulta kanan jalkoja, possun poskea, kasviksia ja vähän perinteisempiä naudan osia. Pöydän keskellä hohkaava grilli lämmitti mukavasti viileässä illassa ja ravintolan tunnelma kiidätti minut Japaniin.

Convoy streetillä riittää kokeiltavia ravontoloita. Seuraavaksi voisimme yrittää löytää vaikka oikein hyvän Ramen ravintolan ja kiinalaisen ravintolan. Sushia ei tarvitse enää etsiä, sillä suosikkimme Sushi Ota sijaitsee tässä ihan lähellä.

Makumatkat maailman ympäri ovat yksi USA:n isojen kaupunkien eduista. Kaikkea löytyy, kun viitsii vähän etsiä.

Opettajien lihotusviikko

USA:ssa on vietetty tällä viikolla jälleen vuotuista opettajien arvostusviikkoa. Maassa, jossa jaellaan kiitoksia ja lahjoja muutenkin herkästi, viikkoa ei ole ohitettu olan kohauteksella. Päinvastoin, pöytäni on pullistellut koko viikon lahjakorteista, kukista, piirroksista, kirjeistä, korteista ja ennen kaikkea herkuista. Viidettä keksilaatikkoa avatessamme naureskelimme työkavereideni kanssa, että viikon voisi nimetä myös lihotusviikoksi.

Lahjojen saaminen on tietenkin aina kivaa, mutta kaikkein parhaimmalta tuntuvat kuitenkin ne kortit ja kirjeet, joiden eteen on nähty vaivaa - joiden viestit ovat hyvin henkilökohtaisia kiitoksia siitä, miten minä olen vaikuttanut juuri tämän pienen, joissain tapauksissa koko perheen, elämään. Noihin kiitoksiin kiteytyy se syy, mikä tekee tästä työstä loppujenlopuksi niin palkitsevaa ja merkityksellistä, vaikka välillä olenkin aika uupunut ja koko hommaan tympääntynyt.

Yksi viikko arvostusta ja juhlintaa on tietenkin tyhjää parempi, mutta kyllä minua silti korpeaa, kuinka nollissa varhaiskasvatuksen arvostus on noin ylipäänsä. Hassua sinänsä, sillä vaatimuksia lueteltaessa varhaiskasvatuksen merkitys ymmärretään kyllä. Ilman hyvää preschoolia eivät aukea eliittiyliopiston ovet, mutta hei, eihän preschool ole mikään oikea koulu eikä siellä tarvita koulutettuja opettajia. 

¨

Tässä lahjakasojen ja toukokuun loppurysäyskiireen keskellä yritän parhaillaan pohtia, olisiko minun aika hakeutua uusille poluille. Vaakakupissa on monta plussaa ja miinusta eivätkä ajatukseni meinaa seljetä vaikka kuinka pyörittelisin kuppeja edestakaisin. Tiedän etten halua olla lopun elämääni preschool ope ja tiedän jopa senkin, mitä oikeasti haluan tehdä. Mutta onko sen aika vielä? Pohdinta jatkuu...

Toukokuun viides

Cinco de mayo on täällä taas. Tänä vuonna se napsahti vielä sopivasti tiistaille (Taco Tursday!) eikä illan syömisiä tarvinnut miettiä kahta kertaa. Tacoja! Nam!

Syömme tacoja aika usein -nykyään huomattavasti useammin kuin esim. New Hampshiressa asuessamme. Fish tacot haemme useimmiten Oscar's -kojusta (hole in the wall), mutta teemme me tacomme välillä myös itse.

Emme seuraa tacojemme kanssa oikein mitään sääntöjä, mutta Phillin salsoja on paha päihittää. Etenkin tuo mango habanero salsa (mangoa, sipulia, habaneroa, sipulia, habanero suolaa, vaniljasuolaa, limeä, hunajaa sekä cilantroa) on niin hyvää, että voisin syödä sitä lusikalla suoraan kiposta. Toinen must on avocado. Se sopii tacoon kuin tacoon. Muuten tacot toimivat hyvin pyttipannuna - tai siis tähdekääryleinä.

Tacoja lukuunottamatta toukokuun viides oli aika peruspäivä. May Gray on taas täällä. Päivät alkavat ja päättyvät täällä rannan tuntumassa pilvisinä, mutta väliin mahtuu usein aurinkoakin. Kotoa lähtiessä ei ikinä tiedä, miten kannattaisi pukeutua, sillä keskipäivällä sää voi olla jotain ihan muuta kuin aamulla ja Ocean Beachilla saattaa olla hernerokkasumua, vaikka Pacific Beachilla paistaa aurinko. San Diegon sääongelmat... Jep, jep.

Hullua ajatella, että eletään jo toukokuuta, kun ihan juuri vasta juhlittiin ystävänpäivää, joulua ja halloweenia. Kerran kun räpäytän vielä silmiä, taitaa olla jo juhannus...

Harvinaisia lähihuvituksia

Oletteko huomanneet, että mitä lähempänä jokin nähtävyys tai huvitus on sen epätodennäköisemmin sinne tulee mentyä? Vierailua tulee joko lykättyä aina myöhemmäksi (kun kyllähän sinne vielä keritään) tai sitten sinne ei tee mieli ollenkaan (kun enhän minä mikään turisti ole).

Yksi tällainen san diegolainen turistirysä ja lähihuvitus on Mission Beachilla sijaitseva Belmont Park, jonne päädyin ensimmäistä kertaa vasta eilen. Olen kävellyt pienen huvipuiston ohi monen monituista kertaa, mutten koskaan edes harkinnut tutustuvani alueeseen. Eilen meillä sattui kuitenkin olemaan pikkuisen kulutettavaa aikaa ja puisto paljastuikin aika hauskaksi paikaksi.

Puiston isoin huvitus on vanha puinen vuoristorata, jonka kyytiin voisin hypätä itsekin. Lisäksi alueelta löytyi muunmuassa törmäilyautoja, karuselli, pari kieputinta, laserlabyrintti, pelihalli, kiipeilyseiniä, esteratoja ja tietenkin uppopaistettuja herkkuja. Kaikki tämä ihan rannan tuntumassa, melkein meidän naapurissa.

Belmont Park näytti niin kivalta paikalta, että meidän seuraavat vieraat pääsevät sinne taatusti myös. Eipä kai aina tarvitse mennä merta edemmäs kalaan... Näin muuten eilen San Diegossa piipahtaneen suomalaisen kaverini - pitkästä, pitkästä aikaa. Kuka tulee seuraavaksi?

Oli meilläkin vappu

Vappu on yksi lempparijuhlistani. Tai siis oli. Jyväskylässä opiskellessani juhlimme ystävieni kanssa aina pitkään ja hartaasti. Teimme munkkeja ja simaa, biletimme Seminaarinkadulla  ja pikkinikkeilimme Harjulla. Pahimpina sade- tai pakkasvuosina piknik siirtyi ehkä parvekkeelle tai pyöreän pöydän ympärille, mutta väliin se ei tainnut jäädä kertaakaan.

Vappu on kuitenkin yksi niistä juhlista, jotka kuuluvat kohdallani kiinteästi Suomeen ja Suomessa opiskelijavuosiin. Ei se olisi sama enää sielläkään, vaikka ystäväporukkamme pitääkin edelleen yhtä.

Mutta miksi kilpailla vanhojen vappumuistojen kanssa, kun uusiakin olisi tarjolla. Raija ehdotti lauantaille pientä vappu piknikkiä ja me olimme tietenkin heti messissä. Raija toi miehensä kanssa simat ja munkit, Phill ja minä lohipiirakan ja mölkyn.

Herkkuja napaan ja mölkky heilumaan. Pelailumme keräsi paljon uteliaita katseita, mutta kukaan ei tullut kuitenkaan kysymään, mitä oikein puuhailimme. Ehkäpä he googlettavat mölkyn myöhemmin ja hankkivat itselleenkin tämän pihapelien kunkun. Ehkäpä. Parin vuoden päästä saatetaan saada jo turnaus aikaiseksi.

Ei ollenkaan hullumpi vappu tämäkään.Munkit ja sima maistuivat Kalifornian auringon alla aivan yhtä hyville kuin Suomessakin. Ehkäpä jopa himppusen verran paremmille, sillä ne oli kuorrutettu extra-annoksella nostalgiaa ja kotikotikotikaipuuta.