Toka puolisko

 Raskautta on nyt takana 36 viikkoa ja 3 päivää ja edessä olevien päivien lukumäärää voi vain arvailla. Viimeisen viikon aikana olen alkanut olemaan ensimmäistä kertaa sitä mieltä, etten ehkä haluaisikaan olla loppuelämääni raskaana. Se kun alkaa tuntumaan joka päivä hieman, öh, raskaammalta. Mutta pakko siltikin myöntää, että olen päässyt toistaiseksi todella helpolla ja nauttinut. 

Viikot 20-30 olivat mahtavia. Energiaa riitti loputtomasti sekä töissä että vapaalla, vaikka yöunet olivatkin katkonaisia. Pesimisviettini sai minut siivoamaan koko kodin lattiasta kattoon ja sain vihdoinkin järjestettyä myös jokaisen kodista löytyvän kaapin (koska vauvathan tunnetusti tarkistavat heti ensitöikseen kaappien siisteyden...). Lääkärikäyntejä oli noin kerran kuukaudessa ja vatsa kasvoi enemmän tai vähemmän luotettavien käyrien keskivaiheilla. 

24 viikon masu

Phill tuli komennukselta kotiin kun raskausviikkoja oli täynnä 31 ja sai nähdä mahani ensimmäisen kerran livenä sitten viikon viisi. Ero oli aikamoinen ja ajatus vauvasta muuttui huomattavasti konkreettisemmaksi kuin sähköposteissa kuvailemani hedelmä- ja vihannesverrokit. Koska meillä ei ollut oikeastaan koko kesänä mahdollisuutta kommunikoida (siitä lisää toisessa postauksessa), tuli Phillille iloisena yllätyksenä, kuinka hyvin olin voinut ja mihin kaikkeen vielä pystyin. 

Phillin taiteilema gender reveal

Viikot 30-35 sujuivat vielä aika hyvissä voimissa, vaikka aloinkin jo huomaamaan, että suurimmat supernaisenergiat oli käytetty ja lepokin tuli välillä tarpeeseen. Aloin jälleen nukkumaan enkä ollutkaan enää joka aamu hereillä ennen aurinkoa. Maha jatkoi kasvamistaan käyrien keskivaiheilla, mutta olo alkoi olemaan päivä päivältä pallomaisempi ja kenkien jalkaan laittaminen tuntui urheilusuoritukselta. Tunnepuolella perusvire oli tasaisen onnellinen, vaikka löysinkin itseni yhä useammin itkemästä eläin- tai vauvavidoita katsoessani tai nauramasta ilman pienintäkään itsehillinnän ripettä jollekin aivan mitättömälle vitsille tai sattumukselle. 

Kun viikkoja tuli täyteen 35, päätti Pikkuinen laskeutua alemmaksi ja hengailla pysyvästi virtsarakkoni päällä. Kun tähän lisättiin 35-40 asteen lämpätilat ja sen mukaisesti turvonneet jalat, oli seurauksena hyvin epämukava viikko. Laskin mielessäni päiviä laskettuun aikaan ja totesin niitä olevan liikaa. Kaikeksi onneksi tämä viikko on alkanut taas huomettavasti mukavammissa ja hieman viileämmissä merkeissä. Sain sopeutettua ajatukseni ja odotukseni nykyistä olotilaa vastaaviksi ja annoin itselleni luvan nauttia siitä, että voin itse määrätä kuinka paljon teen ja menen minäkin päivänä. En ole hyvä ottamaan iisisti tai pysymään aloillani, mutta nyt on aika opetella.

Tämän päivän masu, 36 + 3

Täällä on siis kaikki hyvin ja valmiina poitsuamme varten. Vaikka toivonkin, että hän pysyy mahassa kasvamassa vielä muutaman viikon, odotan jo innolla ensitapaamistamme. Jos mahakäyttäytyminen ennustaa mitään tulevasta, on meillä käsissämme pylly pystyssä nukkuva ikiliikkuja ja varmasti maailman suloisin sellainen. En malta odottaa!

Eka puolisko

Uusinta seikkailuani on nyt takana 22 viikkoa ja päätin tehdä jonkinlaisen välitilinpäätöksen. Yli puolivälin ollaan jo ja vielä tässä vaiheessa väittäisin, että raskaana oleminen on aika ihanaa!

Saimme tietää raskaudesta viikkoa ennen kuin Phill lähti 6 kk komennukselle. Pari viikkoa sähköposti toimi päivittäin ja varhaisultran päivänä Phill sattui piipahtamaan sopivasti jopa satamassa ja sai nähtäväkseen ihan ensimmäisen kuvan Pikkuisestamme. Tämän jälkeen emme sitten kuulleetkaan toisistamme puoleentoista kuukauteen ja Phill sai vain arvailla, onko kaikki mennyt hyvin vauvan ja Koronan suhteen.

Kaikeksi onneksi kaikki meni todella hyvin. En kärsinyt oikeastaan lainkaan pahoinvoinnista ja kotoilukevään takia sain nukkua juuri niin paljon kuin huvitti ja käyttää kaiken energian johonkin kivaan, esimerkiksi pitkiin kävelylenkkeihin ja kotitreeneihin. Niiden, Zoom-hengailuiden  ja onnellisten raskaushormoonien avulla selvisin yksin olosta kunnialla ja vauva sai viettää ensimmäiset viikkonsa hyvin stressittömässä mahassa. 

Viikko 16, kun vatsani oli mielestäni jo tosi iso

Lääkärikäynnit ovat toimineet suht normaalisti Koronasta huolimatta. Jos Phill olisi kotona, saisi hän tulla mukaani, mutta jo ennen sairaala-alueelle pääsyä mitataan kaikilta vierailijoilta kuume ja käydään läpi nyt jo ulkoa osaamani Korona-haastattelu. Kasvosuojan käyttö on Kaliforniassa pakollista kaikilla julkisilla paikoilla ja lapset eivät saa tulla sairaala-alueelle ollenkaan, ellei heillä ole oma aika varattuna.  

Kävin viikkolla 7 varhaisultrassa, jossa todettiin yksi pieni, etäisesti vauvaa muistuttava alkio ja vahvat sydänäänet. Viikolla 12 ultrattiin taas ja käytiin läpi kaikki mahdollinen suvun geeniperimästä ja terveyshistoriasta lähtien. Kuvassa näkyi pieni heiluttava vauva ja vakuutukseemme kuuluneet hyvin kattavat verikokeet kertoivat, että minulla ja vauvalla oli kaikki hyvin. Verikokeessa tutkittiin myös vauvan kromosomit, mikä paljasti tietenkin myös lapsen sukupuolen. Kirjekuori on kuitenkin edelleenkin avaamatta ja saa odottaa siihen asti, että Phill tulee takaisin kotiin. Tämä päätös tuntuu meille hyvältä ja oikealta, mutta on herättänyt yllättävän paljon hämmennystä etenkin amerikkalaisten kavereideni keskuudessa.

Koska raskauteni oli edennyt hyvin, vaihtui viikon 16 lääkärikäynti puhelinajaksi ja samalla viikolla aloin tuntemaan myöskin ensimmäisiä liikkeitä. Aluksi liikkeet tuntuivat värinältä ja kutittelulta enkä ollut ihan varma oliko kyse oikeasti vauvan liikkeistä vai mielikuvituksestani. Mutta pian ei jäänyt enää pienintäkään epäselvyttää, kun vauva alkoi kasvaa ja voimistua. Nykyään liikkeet ovat jo hyvin selkeitä ja vauvamme tuntuu olevan aika aktiivinen tapaus. Lemppari jumppa-aikoja ovat tällä hetkellä aamupäivät ja myöhäiset illat. 

Viikko 20, puolivälissä ollaan!

Viikolla 20 kävin rakenneultrassa ja viime viikolla oli taas lääkäriaika, jossa juttelimme noin 70 vuotiaan, aikanaan vakoilualuksella palvelleen, lääkärini kanssa enemmän Suomen Talvisodasta kuin vauvasta. Koska kaikki oli edelleenkin hyvin, on seuraava lääkäriaika vasta 5 viikon päästä (ja minulla hyvää aikaa päivittää historian tietoni samalle tasolle lääkärini kanssa). 

Olen voinut koko raskauden ajan todella hyvin. Raskausoireita on toki ollut ja välillä on päiviä, jolloin ei jaksa muuta kuin pakolliset, mutta pahin väsymys jäi onneksi alkuraskauteen. Eniten minut on yllättänyt se, kuinka paljon raskaus vaikuttaa unenlaatuun jo tässä vaiheessa. Näen aiempaakin villimpiä unia, inhoan kyljelläni nukkumista ja herään vessaan kaksi kertaa joka yö. Ennen vaadin 7- 8 tuntia hyvää unta, mutta nykään energiaa tuntuu riittävän jo 6-7 tunnin pätkittäisillä unilla. Ehkä tämä on jo harjoitusta tulevaan ja mietin pian haikeudella näinkin pitkiä unia.

Hyvän vointini ansiosta olen voinut myöskin jatkaa treenejäni lähes päivittäin. Pahimmat HIITit ja vauhdikkaat juoksulenkit jätin heti pois korkealle karkaavien sykkeiden takia ja salikin on ollut jo kuukausia suljettuna. Tilalle on kuitenkin löytynyt joogaa, pitkiä kävelylenkkejä, kehonpaino-/kumpparitreenejä ja jopa mukautettua potkunyrkkeilyä ja HIIT-treenejä. Toivon voivani jatkaa aktiivista meininkiä ihan loppuun asti, mukauttaen ja kehoani kuunnellen. 

Ruokien suhteen noudatan amerikkalaisia ohjeita ja toistaiseksi ainoa no no -listaltani kaipaamani herkku on salmiakki/lakritsi. Kummallisin himo puolestaan on ollut nallekarkit, joita en normitilanteessa päästäisi karkkipussiini kuin hätätilassa. Muut himotukset ovat asioita joista pidän normaalistikin, mutta himon iskiessä niitä on saatava. Mielellään heti. Alkuraskaudessa popsin valtavia määriä selleriä, porkkanaa ja appelsiineja ja nyt olen siirtynyt mansikoihin, vesimelooniin ja perinteisiin suomalaisiin kotiruokiin. Ruoka on maistunut ja maha kasvanut, mutta olen päättänyt olla panikoimatta syömisiäni tai painoani ja keskittyä hyvään oloon sekä itseäni miellyttävään peilikuvaan. 

Viimeisin mahakuva sunnuntaiaamulta

Näin on menty ensimmäiset 22 viikkoa ja odotan jo mielenkiinnolla, miten matka jatkuu ja maha kasvaa!