Päärynän pöksyt ja motivaatiolenkkarit

Löysin aamulla eteisestämme paketin, joka oli jäänyt minulta illalla huomaamatta. Luulin paketissa olevan tilaamani uudet tennarit, mutta ehei, siltä löytyi jotain paljon mehukkaampaa: Uudet NikeID lenkkarini, joiden arvioitu saapumisaika oli vielä reilun parin viikon päässä.

Ihan itse suunnittelin

Hypin lenkkarit kädessä tasajalkaa keskellä keittiön lattiaa. Sitten pistin ne jalkaani ja jatkoin hyppelehtimistä lenkkarit jalassa. Olisin lähtenyt samantien lenkkipolulle, mutta aamupala oli melkein valmis ja meillä oli muutenkin suunnitelmissa suorittaa tänään laivaston Fitness -testi, ihan huvin ja urheilun vuoksi. 

Fitness -testi koostuu istumaannousuista, punnerruksista ja 1,5 mailin juoksusta. Vaadittavat suoritukset riippuvat sekä iästä että sukupuolesta ja erot ovat huimaavia. Muistan ihmetelleeni tätä ennenkin, mutta en vain voi päästä sen yli, että ikäiseni naisen odotetaan jaksavan täydellisimmillään 44 punnerrusta kahden minuutin aikana (välissä ei saa levätä), miehen 80. Istumaannousuissa eroa vaatimusten välillä ei ole (98 istumaannousua kahdessa minuutissa ilman lepoa), mutta juoksusuoritus onkin sitten taas hyvin sukupuoliriippuvainen. Täydellisen nopea nainen pinkaisee 1,5 mailia aikaan 10:46, mies 9:20. Istumaan nousujen ja punnerrusten välissä saa levätä maksimissaan 2 min, punnerrusten ja juoksun välissä 5 min. Nämä suoritukset olivat siis maximum -suorituksia ikäluokassa 30-34. Taulukoista löytyy vaadittavat suoritukset myös outstanding, excellent, good, satisfactory ja failure -arvosanoihin. Voit kurkata ne täältä.

Miten minulle sitten kävi tänään? Yllättäen suurin vahvuuteni, istumaannousut, oli tämänpäiväisen suoritukseni heikoin lenkki. 92 istumaannousua riitti kuitenkin outstanding arvosanaan ja seuraavalla kerralla tiedän aloittaa vauhdikkaammin. Punnerruksia rutistin itsestäni 52 ja juoksuajaksi kellotin 10:10. Olen aivan hitsin ylpeä itsestäni - laivaston standardien mukaan lähes maksimaalisessa kunnossa!

Kick Ass!

Uudet lenkkarit istuivat jalkaan kuin hansikas (öö, siis sukka) ja lisää ilonaihetta sain revittyä vielä uudehkoista pöksyistäkin. Pöksyt eivät siis repeytyneet, vaan pysyivät päällä loistavasti. Kuulostaa ehkä itsestäänselvältä, mutta kun ei ole. Minun on ollut vaikea löytää juoksutrikoita, jotka eivät putoa päältä. Syytän tästä päärynänmallista vartaloani. Jos olet törmännyt samaan ongelmaan, suosittelen kokeilemaan Under Armour -merkin housuja.

Go Veera! Pakko uskoa, kun se kerran lukee lenkkareiden lipassa.

Kevättohinat

Toukokuun loppu ja kesäkuun alku ovat Preschool -opettajan elämässä kiireistä aikaa. Kevätjuhlat juhlittiin jo muutama viikko sitten fiesta picnic -teemalla, mutta ei se loma tai löysinrantein ottaminen vielä siitä alkanut.

USA:ssa äitienpäivää vietetään samaan aikaan kuin Suomessakin, mutta isänpäivä on marraskuun sijaan kesäkuun toisena sunnuntaina. Kortit, lahjat ja pippalot järkätään ja värkätään siis peräperää tuplana. Muffins with mom, donuts with dad. 

Juhlien lisäksi kokoan jokaiselle lapselle scrapbook tyyppisen kirjan, johon liimailen valokuvia, askarteluja, piirroksia ja sanallisia muistoja sekä arvioin jokaisen lapsen tiedot ja taidot kaksisivuisen assessment lomakkeen avulla. Kesäkuun lopussa varaan yhden päivän keskusteluille vanhempien kanssa - aivan niin kuin Suomessakin.

Meidän ryhmän sormenjäljistä koottu muistotuoli. Lapset valkkasivat eläimen, Ms. Veera taiteili sormenjäljistä halutun lopputuloksen. Tai ainakin yritti parhaansa mukaan.

Paljon on siis vielä tehtävää ennen kesäkuun lopussa koittavaa pikkulomaa ja parin kuukauden mittaista kesälukukautta. Mutta kyllä se loma sieltä tulee - ennemmin tai myöhemmin. Viikonloppu tuli jo! Huomenna aion nukkua pitkään, ainakin seitsemään.

Pyjama vai treffiasu?

Kyttyräpäivän kuva-arvoitus: Näetkö tässä kuvassa pyjamahousut vai täysin hyväksyttävän (ja trendikkään) asun töihin,  kauppaan tai vaikka keskiviikkotreffeille?

Suomalaiset ja ulkosuomalaiset arvostelevat usein amerikkalaisten pyjamahousu- ja yoga pants -villitystä, mutta minä voin kyllä tunnustaa olevani yksi heistä. Mielestäni tyylikkään rento ja sopivan boheemi, mutta asiasta voidaan olla ilmeisesti montaa mieltä.

Phill, joka yleensä pitää tyylistäni ja vaatteistani, ilmoitti näiden housujen kuuluvan selkeästi makuuhuoneeseen. Minä käskin ottaa pöksyistä kuvan, jotta voisin tarkastella itseäni ulkopuolisen silmin, mutta tuosta kuvasta katsoo aikalailla täsmälleen peilikuvani näköinen tyyppi. Ovathan nuo nyt selkeästi rennot pökät, mutta ei niitä minään yöpuvun housuina myyty enkä niitä sellaisina myöskään ostanut.

"I agree to disagree..."  Mutta mitäköhän tuumattaisiin Suomessa, jos lähtisin näissä housuissa ulos?

Kotishoppailun alkumetrit

Ajatuksemme ostaa oma koti pysyi pitkään nimenomaan ajatuksena. Selailin kyllä tarjontaa netissä harvasen ilta ja huhuilin Phillinkin haaveilemaan kanssani miljoonabudjetin lukaaleista, mutta käytännössä ja realistisen budjetin rajoissa homma ei edennyt yhtään minnekään.

Sitten kävi niin, että vanhan työkaverini kanssa kuulumisia vaihtaessani puheeksi tuli myös kotishoppailu. Olin aivan unohtanut, että ystäväni mies on asunnonvälittäjä - sillä kun ei ollut ollut aiemmin minkäänlaista merkitystä. Ennen kuin huomasinkaan, meillä oli oma agentti ja sähköpostiini tulvi mielenkiintoisia listauksia. Tästä innostuneena astelimme viime viikolla pankkiin ja poistuimme sieltä lainatarjouksen kanssa. Hitsit, tämähän on helppoa.

Mutta eihän asunnon ostaminen ole oikeasti mitenkään helppoa tai kevyesti otettava asia. Kävimme tänään katsomassa neljää eri asuntoa, jotta saisimme jonkinlaisen kuvan siitä, mihin budjettimme oikeasti yltää haluamillamme alueilla. San Diegon asunnot ovat järkyttävissä hinnoissa! Siinä missä Texasissa asuisimme valtavassa ja modernissa omakotitalossa, saamme San Diegossa tyytyä pienehköön condoon. Mutta eivät nämä hinnat ole mihinkään laskemassa ja vuokrahinnoissa San Diego kulkee rinta rinnan New York Cityn kanssa - koko maan kalliimpana vuokramarkkinana.

Tämän päiväinen asuntoshoppailu oli paitsi hauskaa myös yllättävän positiivinen kokemus. Nähtävästi kuvani ulottuvillamme olevista asunnoista on ollut aika realistinen. Nykyisen kotimme kaltaiseen taloon meillä ole varaa, mutta emme me näin paljoa tilaa oikeasti tarvitsekaan. Tarkoituksenamme on ostaa kahden makuuhuoneen koti, joka on mukavalla ja turvallisella alueella ja helposti vuokrattavissa sijoitusmielessä. Joku saattaisi (saattoi) todeta kommenttejani kuunnellessaan, että rouva on katsonut liikaa HGTV:tä... Ehkäpä, mutta olen minä jotain niistä ohjelmista oppinutkin.

Kuva selkeästikin joulunalta, mutta hipsterien mekka, North Park, vaikuttaisi vahvimmalta ehdokkaalta uudeksi kotikaupunginosaksi...

Yksi näkemistämme asunnoista jumittui mieleeni ja kummittelee siellä edelleen. Myös Phill ihastui samaan pikkuiseen, mutta ääröttömän järkevään asuntoon, joka tuntui heti kodilta ja sijaitsee lähellä kaikkea. Asunnosta oli kuitenkin tehty tänään tarjous, joten saatoimme olla liian myöhään liikkeellä. Emme ole henkisesti valmiita tajouskilpaan, sillä harkitsimme oikean pesukoneenkin ostoa ainakin kaksi kuukautta, autosta nyt puhumattakaan. Ja oikeasti hei, eihän kukaan löydä sitä oikeaa heti ekana shoppailupäivänä. Eihän?

Isot pyörät liikkeelle

Tuttavani kertoi ilmoittautuneensa sulkapallokurssille, sillä hänen tutkintonsa oli enää kiinni yhdestä liikuntakurssista. Nyökyttelin hyväksyvästi, kunnes minulle selvisi, että tuttavani valmistuminen oli roikkunut viimeiset kaksi vuotta yhden liikuntakurssin takia. Wow. Englanninkielestä löytyy loistava ja paljon käytetty sana, jonka mestari tuttavani selkeästikin on: procrastination. Suomenkielestä ei löydy vastaavaa sanaa, mutta käytännössähän tuo käsite tarkoittaa asioiden lykkäämistä jonnekin hamaan tulevaisuuteen.

Eipä siinä, osaan minäkin lykätä ja viivytellä. Jos hommilla on selkeä ulkoinen deadline, olen aina ajoissa liikkeellä, mutta huomattavasti vaikeampaa on hoitaa asioita, joiden valmistumista ei kukaan valvo, kysele tai ihmettele. Ja noita asioitahan (muka) aikuisen elämässä on aika paljon.

Viivyttely on kai ihan luonnollista ja aika yleinenkin ongelma, mutta miksi ihmeessä itsensä aktivoiminen on niin kovin vaikeaa? Hoitamattomat asiat vaivaavat minua ja vievät energiaa paljon enemmän kuin asioiden loppuun vieminen. Aloitan usein innolla, mutta jos en hoida hommaa samantien loppuun, jää se roikkumaan ja hengailemaan yhdessä muiden keskeneräisten askareiden kanssa. Lopulta hoitamattomat asiat alkavat kuitenkin painamaan harteillani liikaa ja päätän alkaan tuumasta toimeen. Yleensä tämä inspis iskee siivousinspiksen lailla aivan väärään aikaan. Mutta kun rattaat alkavat pyöriä, on niitä vaikea pysäyttää.

Viime viikot, ja etenkin päivät, ovat olleet harvinaisen tuotteliaita. Olen ottanut elämääni kiinni niskasta (tai niskaperseotteella) ja alkanut toteuttamaan pitkääkin pidempää to do -listaa. Olisikohan tämä jonkinlaista keväthuumaa... Vaikkei täällä etelä-Kaliforniassa olekaan selkeitä vuodenaikoja, vaikuttaa lisäntyvä valoisa aika minuun aina positiivisesti. Kesällä jaksaa, kerkiää ja viitsii niin paljon enemmän kuin talvella.

Maanantaina vietettävä Memorial Day on syvälliseltä merkitykseltään kaatuneiden muistopäivä, mutta samalle se merkitsee myös epävirallista kesäkauden alkua. Odotan jo innolla kesää ja sen mukanaan tuomia uusia juttuja ja hoidettuja asioita. Minusta ei tule sulkapallotyttöä - sen  lupaan itselleni.

Uusi aika

Siihen nähden kuinka paljon aikaa saan kulumaan Facebookissa, on pienoinen ihme, ettei blogillani ole ollut omaa Facebook -sivustoa. Noh, nyt tähän asiaan tuli muutos, kun väkersin blogilleni omat sivut, jotka löytyvät täältä . Sivut ovat vielä aivan raakileet, sillä päätös sivujen perustamisesta syntyi sopivasti lauantai-iltana, kun vatsa oli täynnä hyvää grilliruokaa ja kädestäkin saattoi löytyä kotivalmisteinen margarita. Älkää siis kiltit tuomitko ensivilkaisulla. Homma jatkuu huomenna.

Liityin myös Blogipolkuun, jonka kautta voit seurata blogiani kätevästi täältä ja bloglovinin löydättekin tutusti ja turvallisesti tuolta oikeasta sivupalkista.

Suurin syy, miksi aktivoiduin entistäkin sosiaalisemmaksi juuri nyt, on blogilistan sulkeutuminen kesäkuun alusta lähtien. Surullista, mutta totta. Eipä auta kuitenkaan jäädä itkeskelemään. Ehkäpä juuri nyt olikin se kuuluisa korkea aika siirtyä nykyaikaan. Jos oikein hyvin käy, saattaa mukaan eksyä uusiakin kavereita.

Mutta nyt siirryn koneelta hetkeksi muihin hommiin (aka nukkumaan), jotta jaksan sitten huomenna hioa ja viilata uuden Facebook -sivuston kiiltäväksi. Tulkaa kurkkaamaan ja tykkäämään!

Sade, joka ei koskaan tullut

Kävin tänään kävelyllä Sunset Cliffeilla Ocean Beachilla. Upea rantapuisto oli iltapäivällä tavallistakin kauniimpi, sillä meren yllä näkyi ikuisen auringonpaisteen sijaan tummia pilviä. La Jollassa ja täällä meidän Pacific Beachilla satoi, Ocean Beachilla ja Point Loman niemen kärjessä paistoi aurinko. Täydellisestä maisemasta ei jäänyt puuttumaan muuta kuin sateenkaari.

Sateenkaari tai ei, nämä maisemat vetävät minut joka kerta hiljaiseksi. Töihin palatessani olin aivan zen eikä sitä hetkauttanut mikään. Perjantai-ilta ja pitkä Memorial Day -viikonloppu - tästä ei juuri olo parane!

Ruokaa rekasta

Keskiviikko on minulle työviikon rankin päivä. Koulumme ja luokkahuoneemme pursuilee liitoksistaan, ryhmäni seitsemällä tytöllä on iltapäivällä balettitunti  (siis seitsemät silkinohuet sukkikset, leotardit ja tutut) ja meininki muistuttaa muutenkin enemmän viidakkoa kuin koulua.

Keskiviikon työpäivästä selvittyäni tunnen olevani kyttyrän turvallisemmalla puolella, mitä juhlistaaksemme olemme herättäneet henkiin arkipäivätreffit.

Viimeisen parin kuukauden aikana olemme tehneet keskiviikkoisin jotain kivaa yhdessä. Käyneet syömässä, elokuvissa, oluella, kävelyllä tai juoksemassa - milloin mitäkin. Tänään testasimme Pacific Beachin jokakeskiviikkoisen food truck -tapahtuman nimeltä Curbside Bites.

Paikalla oli tällä kertaa viisi rekkaa, joista sai hamppareita, slidereita, katkarapuja, karibialaisia herkkuja sekä meksikolaista ruokaa. Minä valitsin Caribbean Escape rekan jerk mango hampparin ja Phill Cubano sandwichin.

Ruokarekkojen herkkuja pääsee nauttimaan myös muutamassa muussa paikassa, joista osa sijaitsee San Diegon, osa Orange Countyn ja Los Angelesin alueella. Kalenteri löytyy täältä.

Nyt on taas ryömitty kyttyrän yli ja voidaan rullailla kevyesti kohti viikonloppua. Seuraava viikonloppu onkin kolmipäiväinen Memorial day -viikonloppu. Kesä alkaa olemaan jo ihan nurkan takana!

Pikkiriikkinen

Uusi työkaverini kutsui minua pikkiriikkiseksi. Kyse oli kai kohteliaisuudesta vaikkei se ihan siltä tuntunutkaan. "It doesn't matter what you wear. You look cute because you're so tiny." Tiny? 

Ensinnäkään, en ole mitenkään pieni. Toisekseen en edes tahdo olla pieni.

Ymmärrän kyllä, että pieni mielletään usein kohteliaisuudeksi, hoikan synonyymiksi, mutta ei se ole ihan niin yksioikoista.

Haluan näyttää pienen sijaan vahvalta, nopealta, ketterältä ja terveeltä. En tavoittele salilla täydellistä vartaloa, sillä sellaista ei ole olemassakaan. Minun täydellinen ei ole sinun täydellinen. Minun mahdollinen ei ole sinun mahdollinen. Kuppikokoni ei kasva D:ksi vaikka nostaisin rautaa penkistä oman painoni verran eivätkä reiteni ja takapuoleni kapene pikkiriikkisiksi vaikka noudattaisin tiukkaa diettiä ja treeniohjelmaa. Mutta silloin kun jaossa oli hoikka vyötärö ja helposti timmiytyvä ylävartalo, osuin selkeästikin oikeaan jonoon. Meillä kaikilla on omat vahvuutemme sekä ulkoisesti että sisäisesti.

Minä koen olevani kauneimmillani silloin kun olen vahvimmillani. Entä sinä? Mitä sinä tavoittelet?

Aamuvirkut, iltavirkut ja keskipäivän torkut

Saan usein kuulla olevani onnekas (tai ärsyttävä), koska olen aamuvirkku - yhteiskunta kun ei ole kovin armelias aamu-unisia kohtaan. Ja tottahan se on. Työt ja koulut alkavat aamulla - monien mielestä liian aikaisin aamulla.

Aamuvirkku on aamulla tehokkaimmillaan. Heräämme helposti ja valmiina uuteen päivään. Ennen töitä saatamme hyvinkin keritä lenkille, aamupalalle ja siivouspuuhiin. Siinä vaiheessa kun saavumme töihin, olemme aivan totaalisen hereillä.

Iltapäivällä lounaan jälkeen aamuvirkun energiavarat alkavat kuitenkin hiipumaan. Monilla työpaikoilla vallitsee jonkilainen alkuiltapäivän kollektiivinen kooma, jonka aikana kukaan ei oikein jaksaisi eikä viitsisi. Aamuvirkut nuupahtavat ja iltavirkut eivät ole ihan vielä hereillä. Etelä-Eurooppalaiset ovat ymmärtäneet jutun juonen ja luoneet siestan. USA:ssa ja Suomessa taitaa olla turha haaveillakaan aikuisten päikkäreistä.

Illalla vaakakupit sitten keikahtavat ja iltavirkut alkavat kukoistamaan. Kun iltavirkku kiskoo lenkkareita jalkaan, on aamuvirkku sitä mieltä, että päivä on jo pulkassa. Erityisen hankalaksi aamuvirkun elämä muuttuu viikonloppuiltoina, kun muiden mielestä ilta on vielä nuori, mutta aamuintoilija tahtoisi jo nukkumaan. Ja jos ja kun ilta sitten venähtää, herättää sisäinen herätyskello aamuvirkun seuraavana aamuna aivan liian aikaisin ja koko päivä kuluu enemmän tai vähemmän koomassa.


Kyllä se on varmasti ihan totta, että USA:n ja Suomen kaltaisissa yhteiskunnissa on lottovoitto syntyä aamuvirkuksi. Mutta onko sen pakko olla niin? Ymmärrän kyllä, että maatalousyhteiskunnat pyörivät aikoinaan päivänvalon ympärillä, mutta niistä ajoista on jo aika kauan.  Olisikohan mahdollista löytää moderni rytmi, joka sopii mahdollisimman monille tai mahdollisesti tarjota vaihtoehtoisia työaikoja? Vai pysyttäisiinkö kuitenkin vain tässä vanhassa mallissa, kun aina on tehty näin.

Kisu ja Possu ovat ainakin siestan kannalla. Ja tähän sohvalle minäkin sitten jäin, kun poiskaan en päässyt. Ihana laiska sunnuntai-iltapäivä.

Wipeout Run

Muistatteko vielä TV:n Wipeout ja Ninja Warrior ohjelmat? Minä muistan! Katselin vaikuttuneena kuinka ketterästi nämä puolininjat suorittivat esteradan mulahtamatta kertaakaan. Samalla vähän toivoin ja mietin, josko minäkin voisin joskus kokeilla. 

No nyt tänä 1/4 ninja sai mahdollisuuden kokeilla ihan hupimielessä, miltä radan tavisversio tuntuu.

Muodostimme kaveriporukan kanssa kaksitoistahenkisen Sea Cucumbers -joukkueen ja osallistuimme Del Marissa järjestettyyn Wipeout Runiin. Juoksu oli 5K, johon kuului 12 estettä. 

Useimmat esteistä olivat tässä juoksussa enemmänkin hauskoja kuin fyysisesti raskaita, mutta sepä se olikin se pääpointti: Kokeilla jotain uutta ja pitää samalla hauskaa kavereiden kanssa.

Esteiden joukossa oli muunmuassa seinän ylitystä, liukumäkiä, apinan lailla tangosta toiseen heilumista, tasapainoilua veden yli heiluvia jättipalloja vältellen, köysikeinu, vaahtoliuku jne. Sanomattakin lienee selvää, että olimme maaliin tullessamme aivan läpimärkiä. Pro tip: Älä unohda vaihtokenkiä kotiin niin kuin minä. Varsinkin jos suunnitelmissasi on juoksun jälkeinen brunssi yhdessä joukkuekavereidesi kanssa.

Täältä löytyy lista esteistä

Phill teki meille myöskin hienot tiimipaidat, joiden valmistus ei mennyt ihan niinkuin Strömsössä. Ensin ongelmia aiheutin minä. Vedin meinaan tietokoneen piuhan irti ja kadotin lähes valmiin piirroksen. Seuraavaksi unohdimme ostaa oikeanlaista paperia ja lopuksi huomasimme perjantai-iltana kello yhdeksältä, että printterin muste oli lähes loppu. Lopputuloksena leikkailimme ja silitimme paitojen kuvia vielä puolenyön aikaan juoksua edeltävänä yönä. 

Mutta oli se sen arvoista. Huippuhauska tapahtuma, jonka juoksisin uudelleen vaikka heti.

Yksin kotona

Phill on ollut tämän viikon Piilaaksossa työmatkalla, mikä tarkoittaa sitä, että minä olen viettänyt illat kotona yksin. Tai siis kolmisin kahden karvaisen kanssa.

Yksinolo on tuonut esiin taas joitain hassuja tapoja, joiden olemassaoloa en hetkeen muistanutkaan. 

Sänkykaaos

Meillä on iso queen sänky, jossa on Phillin poissaollessa paljon ylimääräistä tilaa. Vaikka Phill väittääkin minun olevan leveä nukkuja  (joka puskee hänet pieneen tilaan sängyn reunalle), nukun Phillin poissaollessa tarkasti omalla puolellani. Phillin paikalle kasaantuu viikon kuluessa läjä vaatteita, kirjoja ja lehtiä.

Aamusiivoilut

Phill saa nukkua usein aamuisin minua pidempään, joten yritän hoitaa aamutoimeni mahdollisimman hiljaa. Kun Phill on poissa, on hommasta hiljaisuus kaukana. Musiikit päälle ja imuri heilumaan. Olen tainnut kertoa ennenkin, että siivousintoni iskee aina väärään aikaan. Aamuvirkku kerkiää aamuisin vaikka mitä!

Roskasarjat

Kun Phill on kotona, katsomme useimpina iltoina yhdessä jakson tai kaksi lempparisarjojamme. Kun Phill on poissa, tappelevat Kardashianin sisarukset taustalla koko illan. Paino sanalla taustalla. Toinen maraton suosikkini on HGTV:n House Hunters ja remppaohjelmat.

Kissoille puhuminen

Puhun Kisulle ja Possulle kuin ihmisille. Selitän ja kommentoin, ihastelen ja valitan. Crazy cat lady? Ehkä, mutta on niistä oikeasti paljon seuraa ja iloa.

Tavarat lattialla

Phill oli jättänyt löhtökiireessään kengät keskelle olohuoneen lattiaa. Siinä ne jököttivät, kunnes ryhdyin tänä aamuna imuroimaan. Eivät siksi, että olisin jääräpäisesti jättänyt korjaamatta Phillin sotkut. Vaan siksi, etten huomannut niitä aiemmin.

Pimeässä istuminen

Kevät on jo sen verran pitkällä, että pimeä tulee täällä etelässäkin vasta himpun verran ennen kahdeksaa. En sytytä valoja heti kotiin tullessani ja löydän itseni joka ikinen ilta istumasta pimeässä olohuoneessa. Kerkiän istumaan siinä hyvän tovin ennen kuin muistan laittaa valot päälle. Ai miten niin aivokuollut?

Hitaan sadepaivan kaverit

Näillä mennään ja huomenna Phill tuleekin jo kotiin. Tänä iltana ulkona sataa muuten kaatamalla ja puhelin piippaa vähän väliä varoittaakseen tulvasta. Saapa nähdä päädynkö viettämään iltaa katolle vai selvitäänkö tästä sittenkin kuivin jaloin.

Peli-ilta

Kun Phill asui Hawaijilla ja minä Suomessa, vietimme usein laatuaikaa tietokoneen äärellä. Puhuimme skypessä, chattailimme messessa ja testailimme suhteemme kestävyyttä mesepelien parissa. Ehkäpä juuri siksi innostuinkin valtavasti, kun ystävämme johdattivat meidät viime lauantaina jackbox.tv:n maailmaan.

Jackbox.tv on digitaalinen peli, tai oikeammin pelipankki, johon kuuluu hauskoja tv:n kautta pelattavia pelejä. Pelejä voi pelata yhdessä kavereiden kanssa, sillä pelin ohjaamiseen ei tarvita mitään puhelinta tai tablettia kummempaa.

Kokeilimme läpi viisi eri peliä, joista kolmesta tuli heti suuria hittejä. Suosikkejani olivat hauska tietovisa, Rappakaljaa muistuttava valehtelupeli sekä piirrospeli, jossa pystyi korvaamaan taiteelliset ansiot mielikuvituksella sekä hyvillä selittämistaidoilla.

Drawful pelissä jokainen pelaaja saa piirrettäväkseen lauseen. Tuotos näytetään muille pelaajille, joiden pitää kirjoittaa oma ehdotuksensa siitä, minkä lauseen piirtäjä yritti väkertää. Lopuksi pelaajat arvaavat, mikä ehdotuksista oli alkuperäinen. Arvatkaa minka noista ylläolevista lauseita minä yritin kuvata...

Periaatteessa pelit olivat siis hyvin tavallisia lauta-/korttipelejä, jotka oli päivitetty digiaikaan ja muokattu entistä hauskemmiksi. Toimi meidän kaveriporukassa ja toimii varmasti myös perheille, joiden lapset ovat kasvamaisillaan ohi perheen yhteisistä peli-illoista. Näitä pelejä pelaillessa kaikki räpläävät yhteisöllisesti puhelimiaan ja lopputuloksen näkee telkkuruudulta. Hauska idea ja menee meilläkin hankintaan!

Ja ei, tämä ei ollut maksettu mainos vaan ihan aito vinkki.

Ketä auttaisin

Kävin viime viikolla myymälässä, jossa kerättiin avustuksia pieneen kylään Ruandassa. Kassalla oli tarjolla kaikenlaista pientä krääsää, joiden myyntituotto meni hyväntekeväisyyteen. Ostin myymälästä pikaisesti tarvitsemani vaatekappaleen, mutta homma ei ollutkaan ihan niin nopea kuin kuvittelin. "Haluatko ostaa tämän lippiksen vitosella? Tuotto menee Ruandaan. Ai et. Noh, meillä on myös näitä kasseja. Ja nämä rannekorut ja purkkarasiat maksavat vain kaksi taalaa..." Hoin ei kiitosta kuin mikäkin papukaija, mutta kassaneiti ei luovuttanut. "Jos et halua ostaa kampanjatuotteita, voit myös lahjoittaa rahaa. Viisi dollaria? Dollari? No miten olisi 16 centtiä, niin laskusi pyöristyy mukavasti tasasummaksi?" Teki mieli sanoa ei jo ihan siitä syystä, että ärsytti, mutta taivuin lopulta lahjoittamaan pienelle afrikkalaiskylälle 16 centtiä.

Ei sillä, että minulla olisi mitään hyväntekeväisyyttä tai afrikkalaiskyliä vastaan, mutta kun hyväntekeväisyyskohteita on maailmassa pilvinpimein enkä voi alkaa potemaan huonoa omaatuntoa siitä, etten syydä aikaa tai rahaa niistä jokaiselle. Lapset, eläimet, kodittomat. Kodittomat lapset ja kodittomat eläimet. Kodittomat lasten ja eläintein kanssa... Siihen päälle luonto ja luonnonkatastrofit sekä tutkimustyö, jolla luonnonkatastrofeja voisi estää tai ennakoida... Ja vaikka mitä kaikkea muuta. 

Välillä surettaa, välillä raivostuttaa. Haluaisin auttaa kaikkia ja lopettaa kaikki maailman kärsimykset. Mutta kun en voi, en sitten millään. Joku raja pitäisi olla myös siinä, miten rahaa kerätään. Jos sanon ei, en halua saada osakseni syyllistystä, vonkaamista tai ilkeää kommentointia.

silloin tällöin auttaminen on kuitenkin hyvin helppoa ja luontevaa. Osallistuin juuri Tom's kampanjaan ottamalla kuvan paljaista jaloistani ja liitin kuvaan #withoutshoes. Joka kerta kun instagramiin ilmestyy kuva jaloista ja #withoutshoes, lahjoittaa Tom's kengät niitä tarvitsevalle lapselle. Äärettömän helppo tapa kantaa yksi pieni korsi siihen loputtomaan kekoon. 

Tuplajalat. Paljaat varpaat ja Possun astetta puhtaammat tassut.

San Diegon pikku-Aasia

Jos olet San Diegossa ja mielesi tekee aitoa aasialaista ruokaa, kannattaa suunnata kulku Convoy streetille. En tiedä miksi juuri Convoy st on muodostunut pikku-Aasiaksi, mutta sieltä niitä löytyy; kymmenittäin pieniä ja todella autenttisia ravintoloita.

Opimme lauantaina kantapään kautta, että ravintolat ovat todella pieniä ja ainakin viikonloppuiltana kannattaa varautua odottamaan vähintään tunti pöydän vapautumista. Mutta hyvää kannattaa odottaa. Ja jos ruuan odottaminen ei kuulu sanavarastoosi, kannattaa varata pöytä etukäteen.

Päädyimme lopulta japanilaiseen grilliravintolaan nimeltä Tsuruhashi. Japanilaisissa grilliravintoloissa ruoka grillataan usein itse. Pöydän keskellä on grilli ja lihat valitaan pitkältä ja hyvin monipuoliselta listalta, josta löytyy vaihtoehtoja kielen ja sydämen kautta ribseihin.

Lautasillemme päätyi lopulta kanan jalkoja, possun poskea, kasviksia ja vähän perinteisempiä naudan osia. Pöydän keskellä hohkaava grilli lämmitti mukavasti viileässä illassa ja ravintolan tunnelma kiidätti minut Japaniin.

Convoy streetillä riittää kokeiltavia ravontoloita. Seuraavaksi voisimme yrittää löytää vaikka oikein hyvän Ramen ravintolan ja kiinalaisen ravintolan. Sushia ei tarvitse enää etsiä, sillä suosikkimme Sushi Ota sijaitsee tässä ihan lähellä.

Makumatkat maailman ympäri ovat yksi USA:n isojen kaupunkien eduista. Kaikkea löytyy, kun viitsii vähän etsiä.

Opettajien lihotusviikko

USA:ssa on vietetty tällä viikolla jälleen vuotuista opettajien arvostusviikkoa. Maassa, jossa jaellaan kiitoksia ja lahjoja muutenkin herkästi, viikkoa ei ole ohitettu olan kohauteksella. Päinvastoin, pöytäni on pullistellut koko viikon lahjakorteista, kukista, piirroksista, kirjeistä, korteista ja ennen kaikkea herkuista. Viidettä keksilaatikkoa avatessamme naureskelimme työkavereideni kanssa, että viikon voisi nimetä myös lihotusviikoksi.

Lahjojen saaminen on tietenkin aina kivaa, mutta kaikkein parhaimmalta tuntuvat kuitenkin ne kortit ja kirjeet, joiden eteen on nähty vaivaa - joiden viestit ovat hyvin henkilökohtaisia kiitoksia siitä, miten minä olen vaikuttanut juuri tämän pienen, joissain tapauksissa koko perheen, elämään. Noihin kiitoksiin kiteytyy se syy, mikä tekee tästä työstä loppujenlopuksi niin palkitsevaa ja merkityksellistä, vaikka välillä olenkin aika uupunut ja koko hommaan tympääntynyt.

Yksi viikko arvostusta ja juhlintaa on tietenkin tyhjää parempi, mutta kyllä minua silti korpeaa, kuinka nollissa varhaiskasvatuksen arvostus on noin ylipäänsä. Hassua sinänsä, sillä vaatimuksia lueteltaessa varhaiskasvatuksen merkitys ymmärretään kyllä. Ilman hyvää preschoolia eivät aukea eliittiyliopiston ovet, mutta hei, eihän preschool ole mikään oikea koulu eikä siellä tarvita koulutettuja opettajia. 

¨

Tässä lahjakasojen ja toukokuun loppurysäyskiireen keskellä yritän parhaillaan pohtia, olisiko minun aika hakeutua uusille poluille. Vaakakupissa on monta plussaa ja miinusta eivätkä ajatukseni meinaa seljetä vaikka kuinka pyörittelisin kuppeja edestakaisin. Tiedän etten halua olla lopun elämääni preschool ope ja tiedän jopa senkin, mitä oikeasti haluan tehdä. Mutta onko sen aika vielä? Pohdinta jatkuu...

Toukokuun viides

Cinco de mayo on täällä taas. Tänä vuonna se napsahti vielä sopivasti tiistaille (Taco Tursday!) eikä illan syömisiä tarvinnut miettiä kahta kertaa. Tacoja! Nam!

Syömme tacoja aika usein -nykyään huomattavasti useammin kuin esim. New Hampshiressa asuessamme. Fish tacot haemme useimmiten Oscar's -kojusta (hole in the wall), mutta teemme me tacomme välillä myös itse.

Emme seuraa tacojemme kanssa oikein mitään sääntöjä, mutta Phillin salsoja on paha päihittää. Etenkin tuo mango habanero salsa (mangoa, sipulia, habaneroa, sipulia, habanero suolaa, vaniljasuolaa, limeä, hunajaa sekä cilantroa) on niin hyvää, että voisin syödä sitä lusikalla suoraan kiposta. Toinen must on avocado. Se sopii tacoon kuin tacoon. Muuten tacot toimivat hyvin pyttipannuna - tai siis tähdekääryleinä.

Tacoja lukuunottamatta toukokuun viides oli aika peruspäivä. May Gray on taas täällä. Päivät alkavat ja päättyvät täällä rannan tuntumassa pilvisinä, mutta väliin mahtuu usein aurinkoakin. Kotoa lähtiessä ei ikinä tiedä, miten kannattaisi pukeutua, sillä keskipäivällä sää voi olla jotain ihan muuta kuin aamulla ja Ocean Beachilla saattaa olla hernerokkasumua, vaikka Pacific Beachilla paistaa aurinko. San Diegon sääongelmat... Jep, jep.

Hullua ajatella, että eletään jo toukokuuta, kun ihan juuri vasta juhlittiin ystävänpäivää, joulua ja halloweenia. Kerran kun räpäytän vielä silmiä, taitaa olla jo juhannus...

Harvinaisia lähihuvituksia

Oletteko huomanneet, että mitä lähempänä jokin nähtävyys tai huvitus on sen epätodennäköisemmin sinne tulee mentyä? Vierailua tulee joko lykättyä aina myöhemmäksi (kun kyllähän sinne vielä keritään) tai sitten sinne ei tee mieli ollenkaan (kun enhän minä mikään turisti ole).

Yksi tällainen san diegolainen turistirysä ja lähihuvitus on Mission Beachilla sijaitseva Belmont Park, jonne päädyin ensimmäistä kertaa vasta eilen. Olen kävellyt pienen huvipuiston ohi monen monituista kertaa, mutten koskaan edes harkinnut tutustuvani alueeseen. Eilen meillä sattui kuitenkin olemaan pikkuisen kulutettavaa aikaa ja puisto paljastuikin aika hauskaksi paikaksi.

Puiston isoin huvitus on vanha puinen vuoristorata, jonka kyytiin voisin hypätä itsekin. Lisäksi alueelta löytyi muunmuassa törmäilyautoja, karuselli, pari kieputinta, laserlabyrintti, pelihalli, kiipeilyseiniä, esteratoja ja tietenkin uppopaistettuja herkkuja. Kaikki tämä ihan rannan tuntumassa, melkein meidän naapurissa.

Belmont Park näytti niin kivalta paikalta, että meidän seuraavat vieraat pääsevät sinne taatusti myös. Eipä kai aina tarvitse mennä merta edemmäs kalaan... Näin muuten eilen San Diegossa piipahtaneen suomalaisen kaverini - pitkästä, pitkästä aikaa. Kuka tulee seuraavaksi?

Oli meilläkin vappu

Vappu on yksi lempparijuhlistani. Tai siis oli. Jyväskylässä opiskellessani juhlimme ystävieni kanssa aina pitkään ja hartaasti. Teimme munkkeja ja simaa, biletimme Seminaarinkadulla  ja pikkinikkeilimme Harjulla. Pahimpina sade- tai pakkasvuosina piknik siirtyi ehkä parvekkeelle tai pyöreän pöydän ympärille, mutta väliin se ei tainnut jäädä kertaakaan.

Vappu on kuitenkin yksi niistä juhlista, jotka kuuluvat kohdallani kiinteästi Suomeen ja Suomessa opiskelijavuosiin. Ei se olisi sama enää sielläkään, vaikka ystäväporukkamme pitääkin edelleen yhtä.

Mutta miksi kilpailla vanhojen vappumuistojen kanssa, kun uusiakin olisi tarjolla. Raija ehdotti lauantaille pientä vappu piknikkiä ja me olimme tietenkin heti messissä. Raija toi miehensä kanssa simat ja munkit, Phill ja minä lohipiirakan ja mölkyn.

Herkkuja napaan ja mölkky heilumaan. Pelailumme keräsi paljon uteliaita katseita, mutta kukaan ei tullut kuitenkaan kysymään, mitä oikein puuhailimme. Ehkäpä he googlettavat mölkyn myöhemmin ja hankkivat itselleenkin tämän pihapelien kunkun. Ehkäpä. Parin vuoden päästä saatetaan saada jo turnaus aikaiseksi.

Ei ollenkaan hullumpi vappu tämäkään.Munkit ja sima maistuivat Kalifornian auringon alla aivan yhtä hyville kuin Suomessakin. Ehkäpä jopa himppusen verran paremmille, sillä ne oli kuorrutettu extra-annoksella nostalgiaa ja kotikotikotikaipuuta.