Huhtikuussa lupailemani ryhtiliike taisi jäädä vain lupailuksi... Nyt onkin sitten päivitettävää ja päiviteltävää melkein kahden kuukauden ajalta. Mutta ei se mitään, ensimmäisen hääpäivän kynnyksellä onkin ihan hyvä pysähtyä hetkeksi pohtimaan tätä hetkeä ja kulunutta vuotta.
Ensimmäinen vuosi naimisissa on ollut täynnä onnea, muutoksia, byrokratiaa, uusia kokemuksia ja itsensä ylittämistä. Ihana arki ja arjen rutiinit ovat loksahtaneet kohdilleen, mutta henkinen honeymoon senkun jatkuu. Jos vuosi pitäisi tiivistää yhteen sanaan, olisi valintani ilman pienintäkään epäilystä `onnellinen´.
Huushollimme arki on luultavasti ihan yhtä arkista kuin muillakin, mutta tällaiselle rutiinien rakastajalle arkinen ei ole synonyymi tylsälle. Kukaan ei estä tekemästä arjen rutiineista miellyttäviä ja jättämästä pikkuisen tilaa spontaaneille ideoille ja yllätyksille.
Aamumme alkavat aikaisin. Viikolla olemme/olen salilla jo 5.30 tai viimeistään 6.15. Tunnin treenin jälkeen jää meille hetki aikaa yhteiselle aamupalalle ennen kuin on aika suunnata töihin. Teemme kumpikin tällä hetkellä pitkiä työpäiviä. Minun työaikani on 8.15-17 ja Phillin 7:55-niin kauan kuin töitä riittää, tai oikemminkin, kunnes Phill saa töistä tarpeekseen. Useimpina päivinä Phill on kotona himan aiemmin kuin minä.
Kotona meitä odottaa rakastava ja hyvin energinen kissa, joka ei malta odottaa päivittäistä ulkoilua. Kyllä, meidän kissa ulkoilee hihnassa päivittäin satoi tai paistoi. Ainoastaan ukkonen on Kisulle liikaa. Ukkosella on parempi olla sängyn alla kuin ulkona metsästämässä kärpäsiä. Kissan kävelyttämisen (ja naapurien naurattamisen) jälkeen on aika joko kokata illallista tai laiskoina/myöhäisinä päivinä hakea ruokaa jostain vakkaripaikastamme. Sitten vähän telkan katselua, lukemista, siivoilua, pyykkiä jne ja siinähän se ilta hurahtikin.
Suurin osa päivän tunneista hurahtaa siis töissä. Työrintamalla on kaikki entistäkin paremmin. Työskentelen edelleen samassa päiväkodissa, mutta nykyinen tittelini on lead pre-school teacher. Ryhmässäni on kahdeksa lasta ja ikähaitairi venyy ja paukkuu. Nuorin lapsi on vilkas, mutta hurmaava 2,5-vuotias poika, vanhimmat tytöt ovat jo koululaisia. Haastetta siis riittää ja hyvä niin.
Vaikka arki onkin mukavaa, ovat viikonloput aina yhtä odotettuja. Lumilautailukauden loputtua olemme tehneet pieniä päiväreissuja sinne tänne lähikaupunkeihin ja rannalle. Memorial day viikonloppuna kävimme New Jerseyssa ja viime viikonloppuna juhlimme ystävämme valmistujaisia Albanyssa, New Yorkin osavaltiossa. Portsmouthissa pysyessämme vietämme paljon aikaa kavereiden kanssa, urheilemme, hoidamme asioita, kokkailemme kotona tai käymme ulkona syömässä/drinksuilla. Viikonloppujen vapaus on loistavaa vastapainoa arjen suunnitelmallisuudelle ja aikatauluille.
Parin viikon kuluttua (14 yötä! ) sekoitamme pakan oikein kunnolla ja suuntaamme lomalle Suomeen. Edessä on ihana ja kiireinen viikko täynnä rakkaita ihmisiä, paikkoja ja päättymättömiä kesäöitä. Tilauksessa on aurinkoa lämpöä ja vähän itikoita :). " Hei, hei kuule Suomi" - Pian nähdään!
