Eilen illalla se iski tajuntaani: Minulla on kaikki hyvin. Eikä vain hyvin - loistavasti! Minulla on täydellinen aviomies, jota voisin helposti ylistää yhden blogin verran, kiva työ omalta alalta, green card, New Hampshiren ajokortti sekä kavereita ja harrastuksia. Lisäksi meillä on todella ihana, yhteisen maun mukaan sisustettu ja siisti (huom, SIISTI!), koti sekä hassu ja suloinen Kisu kissanpentu. Minulla on täällä kotikoti!
Paperisodan selättämisen jälkeen kovin paikka oli töiden löytäminen. En ole mikään uraihminen, mutta useita kuukausia kestänyt "pakkoloma" sai minut ymmärtämään, kuinka suuri osa identiteettiäni työskentely on. Ilman töitä tunsin oloni orvoksi ja puutteelliseksi. Vaikka kehittelinkin sitä sun tätä pitääkseni itseni kiireisenä ja pidin kiinni normaaleista arjen rutiineista, ei se tuntunut samalta kuin oikeissa aikuisten töissä käyminen.
Oman alan töiden löytyminen ei ollut aivan yhtä vaivatonta kuin Suomessa, jossa huutava pula pätevistä lastentarhanopettajista on taannut minulle töitä aina niitä halutessani. Vietin päiväkausia ansioluetteloani viilaten ja työpaikkailmoituksia selaillen. Kävin kahdessa haastattelussakin, joissa kummassakin sain hyvää palautetta sekä ansiluettelostani että vastauksistani. Töitä ei kuitenkaan herunut.
Lopulta yritteliäisyys ja kova tahto saada töitä palkittiin. Pari viikkoa sitten kävin haastattelussa pienessä päiväkodissa ja ennen kuin huomasinkaan, olin jo täydessä työntouhussa. Ja kyllä työt maistuvatkin! Koko olemukseni huutaa: I'm back! Ope on ope vaikka voissa paistaisi tai maa vaihtuisi. Lapset ja lasten tarpeet (+perheet ja perheiden tarpeet) ovat loppupeleissä aika samanlaisia täällä ja Suomessa - ainakin tällä alueella.
Ja arvatkaas millä tämä perinpohjainen tyytyväisyys on kuorrutettu? No tietenkin keväällä! Viime viikolla päästiin parina päivänä nauttimaan ihanista reilun 20 C asteen keleistä ja samaa on tiedossa huomiselle ja ensi viikollekin. Kyllä kevät on ihanaa aikaa, vaikka kunnon talvea ei olisikaan!
