sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Miten meistä tuli me - vol.3

Kolmas ja viimeinen kurkistus tarinaan, miten meistä tuli me.

Uudenvuodenrakettien paukkuessa suhteemme vaihtui deittailusta kaukosuhteeksi. Matkaa Bostonista Honoluluun oli melkein saman verran kuin Suomeenkin eikä 5 tunnin aikaero tehnyt hommasta yhtään helpompaa. Olimme kuitenkin kumpainenkin täysin sitoutuneita, rakastuneita ja päättäväisiä. Hommaa helpotti myös se, että Phill oli Hawaijilla Shore dutyssa ja työhön liittyi paljon matkustelua. Eikä haittaa ollut siitäkään, että Phill hallitsee romanttiset eleet, jotka piristävät kaukosuhdetta kummasti.

Ystävänpäivän tienoilla lähetti toi minulle suklaisia leppäkerttuja kauniissa puulaatikossa. Mukana oli viesti, jossa luki: "Nähdään pian." Tiesin Phillin olevan tulossa pian Bostoniin, mutta sitäpä en tiennytkään, että löytäisin hänet oveni takaa jo samana iltana. Phill oli varannut meille viikonlopuksi hotellihuoneen vanhaan vankilaan rakennetusta hotellista.

Seuraavan kerran näimme jo muutaman viikon päästä, kun Phill tuli Bostoniin töiden takia viikoksi ja vielä kertaalleen huhti- toukokuussa, kun Phill yhdisti työreissuun pienen loman ja tuli taas moikkaamaan minua ja New Hampshiren kavereitaan. Näimme toisiamme useammin kuin olimme kuvitelleetkaan eikä suhteeseemme liittynyt suurta draamaa tai valtavaa ahdistusta. Mutta oli minulla siltikin ikävä ja jos ajatukset eksyivät liian kauaksi tulevaan, ei minulla ollut hajuakaan, mitä olimme tekemässä.

Kesäkuussa au-pair perheeni muutti suunnitellusti Suomeen ja minä lähdin kesäksi Hawaijille. Ensin minun piti kuitenkin piipahtaa Kanadassa, sillä maasaoloaikani oli umpeutumassa. Lähdin reissuun yksin, mutta tapasin sekä Ottawassa että Torontossa vanhoja kavereitani ja tutustuin Toronton hostellissa aika moneen uuteenkin tyyppiin. Olin liikkeellä minimibudjetilla, joten kulkuvälineenä oli bussi.

Reissu oli yksi näistä kuuluisista päähänpistoistani - lähdetään ja katsotaan, mitä tapahtuu. Raahasin mukanani valtavaa punaista matkalaukkua eikä puhelimeni toiminut Kanadassa. Jotenkin kuitenkin löysin aina oikeaan paikkaan ja oikeat ihmiset ja sain apua aina kun sitä tarvitsin. Matkani meinasi kuitenkin tyssätä rajalle, kun tullimies tutki juuri umpeutunutta viisumiani hyvin epäluuloisena ja kysyi, mitä oikein suunnittelen. Kerroin miehelle tositarinan (miinus poikaystävä) ja hymyilin kauniisti. Sain lopulta passiini  visa waiver -leiman ja varoituksen olla yrittämättä samaa uudelleen syyskuussa.

Bussi kuljetti minut New York Cityyn, mistä jatkoin junalla New Jerseyyn Phillin perheen luo. Reissasimme ensin viikon verran New Jersey, New York, Philadelphia -akselilla ja lensimme sitten yhdessä Hawaijille. Jummi, että olin onnellinen.

Tässä vaiheessa kaukosuhde muuttui yhdessä asumiseksi. Meillä oli pieni huone Kaneohessa sijaitsevassa talossa, jonka jaoimme yhdessä muutaman muun pariskunnan kanssa. Phill kävi normaalisti töissä ja minä työskentelin aamuisin vapaaehtoisena lähellä sijaitsevassa preschoolissa. Minua kutsuttiin Auntie Veeraksi ja yhden vilkkaan pojan nimi oli Nalu (aalto hawaijin kielellä). Rakastuin Hawaijiin päätäpahkaa. Tavallisen arjen lisäksi kolusimme yhdessä Oahun -saaren jokaisen nurkan ja matkustimme loppukesästä Los Angelesiin ja Albanyyn. 

Syksyllä minun oli kuitenkin palattava takaisin Suomeen viimeistelemään kouluni. Minulla oli jäljellä vielä vuoden verran lähiopetusta ja gradukin oli edelleen aloittamatta. Paluu Suomeen tuntui yhtaikaa vaikealta ja kivalta. Muutin kimppakämppään kahden hyvän ystäväni kanssa ja elämä Jyväskylässä loksahti aika pian tuttuihin uomiinsa. Minusta tuli entistäkin aamuvirkumpi herätessäni viideltä tai kuudelta mesettämään töistä kotiutuvan Phillin kanssa. Aikaeroa meillä oli kesäaikana 13h, talviaikana 12h.

Joulun aikaan lähdin taas pariksi viikoksi Hawaijille ja helmi- maaliskuun vaihteessa Phill tuli ensimmäistä kertaa Suomeen. Keväällä, kun kouluni oli gradua vaille paketissa, pakkasimme isäni kanssa tavarani taas kerran mökin vintille ja minä lähdin kolmeksi kuukaudeksi Hawaijille graduntekeleeni kanssa. Kesä oli aivan yhtä mahtava kuin edellinenkin, mutta palasin kuitenkin vielä syksyllä takaisin Suomeen ja muutin töiden perässä Järvenpäähän. Talven aikana tein viikot töitä ja viikonloput gradua ja säästin jokaisen pennin, jotta voisin matkustella. Treffasimme pari kertaa puolivälissä, eli New York, New Jersey, DC -akselilla ja alkukesästä muutin taas Hawaijille. 

Elokuussa 2010 Phill sitten vihdoin ja viimein kosi. Kosinta tapahtui keskellä yötä, pyjama päällä, asuntomme parveekkeella. Asuntomme sijaitsi 23. Kerroksessa ja taustalla loistivat Honolulun valot. Itse kosinta oli hyvin spontaani, mutta päätös naimisiinmenosta ei niinkään.

Ennen naimisiin menoa edessä oli vielä 9kk pituinen viisumipiina sekä Phillin Tyynenmeren komennus (deployment), jonka aikana kommunikointi oli hyvin hankalaa. Suunnittelimme New Jerseyssa juhlittavia häitä Suomesta ja sukellusveneestä käsin ja jännitimme välillä myöskin sitä, kerkiääkö Phill kommennukselta kotiin ajoissa ja saanko minä viisumin ajallaan. Eniten sydämentykytyksiä aiheutti USCIS:lta saatu lisäselvityspyyntö, johon piti liittää myös kopio Phillin passista. Onneksi Phill sattui vierailemaan satamassa juuri oikeaan aikaan ja kopio passista seikkaili Japanista New Jerseyn kautta Suomeen ja edelleen USCIS:n toimistoon Kaliforniaan. Lopulta kaikki loksahti kohdilleen ja häät juhlittiin ajallaan.


Seurusteluaikamme oli melkoista kaukosuhteen ja tiiviin yhdessäolon vaihtelua, mutta sitäpä on ollut myöskin suuri osa avioliitostamme. Tulipa harjoiteltua ajoissa ja todettua, että meistä on tähän. Vaikken olekaan suuri kaukosuhteilun ystävä, en osaa oikein kuvitella tarinallemme toisenkaanlaista juonta. Ilman kaikkia näitä mutkia meistä ei ehkä olisikaan tullut meitä.

8 kommenttia:

  1. Ihana kirjoitus, kaunis pari. :)

    VastaaPoista
  2. Voi ihanat <3 oli kiva lukea tämä koko trilogia teistä :) Ihanaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun luit ja tykkäsit :). Hauskaa viikkoa!

      Poista
  3. Voih tää blogi on ihan mahtava! Mullahan menee tähän koko päivä! :D Ps. Ihanat sandaalit tossa vikassa kuvassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihanaa, että löysit tänne :)! Sandaalit on viime kesän ostos (siis 2014, elän edelleenkin kesää 2015), enkä millään muista, mistä ne hankin. Jostain nettikaupasta niin kuin lähes kaikki sandaalini.

      Poista