Lusikka soppaan

Olen huomannut olevani nykyään aika huonosti perillä Suomen asioista, mutta hallituksen säästötoimet eivät ole menneet ohi minultakaan. Facebookin uutissivuni on täyttynyt kutsuista ja linkeistä säästötoimia vastustaviin kirjoituksiin ja mielenilmauksiin. Ja eipä mennyt aikaakaan, kun linkkejä alkoi ilmestyä myös kirjoituksiin, joissa vastustetaan mielenilmausta sekä heti perään tietenkin mielenilmauksen vastustajien vastustamista ja ylipäänsä kaiken mahdollisen vastustamista. Menitkö sekaisin? No niin minäkin. Taitaa olla aika tyrkätä oma lusikan kärkeni soppaan.

Meidän ulkosuomalaisten keskuudessa kohua on puitu monesta näkökulmasta. Täältä etäältä katsottuna toisten on helppo samaistua Suomessa asuvan työläisen asemaan toisten ihmetellessä, mitä ihmettä ne suomalaiset valittavat kun kaikki on kuitenkin hyvin.

Iltalehden nettisivuilla julkaistiin video, jossa amerikkalaisilta (tai Jenkkejähän he aina Iltalehdessä ovat) kaduntallaajilta kysellään, miltä suomalaisten leikatut edut kuulostavat heidän korviinsa (linkki videoon). No, hyviltähän ne tietenkin kuulostavat. Hyppisin itsekin onnesta, jos saisin täältä USA:sta työpaikan, jossa edes yksikin sairauslomapäivä olisi palkallinen, ylitöistä tai viikonlopputöistä maksettaisiin erillinen korvaus ja lomapäiviä kertyisi vuodessa monen viikon verran. Ja ette edes uskokaan, kuinka monta kertaa olen hämmentänyt tuttujani kertomalla heille suomalaisesta koulutussysteemistä, joka tarjoaa ilmaisen (/edullisen) ja samanarvoisen koulutuksen päiväkodista tohtoriksi asti. Monia etuja en osannut arvostaa vielä Suomessa asuessani, mutta niiden kadottua on ääni muuttunut tässäkin kellossa.

Nyt ei kuitenkaan puhuta Amerikasta, jonka yhteiskuntarakenne, koulutussysteemi ja verotus poikkeavat suomalaisesta mallista hyvin paljon. Ei, puhumme Suomesta, ansaituista eduista sekä vaivalla rakennetusta koulutussysteemistä, jonka on moneen kertaan todettu olevan avain Suomen menestykseen. Suomalaiset työntekijät ja opiskelijat ovat saaneet etunsa jo aikapäiviä sitten ja ansaitsevat ne yhä edelleenkin. Etujen pois ottaminen tuntuu väärältä, vaikka ymmärrän toki, että jostain niitä säästöjä on nyhdettävä.

Etujen menettämistä enemmän olen kuitenkin huolissani lapsiin kohdistuvista leikkauksista. Opetusalan ammattilaisen näkökulmasta ryhmien suhdelukujen kasvattaminen sekä peruskoulujen rahoituksesta nipistäminen kuulostavat aivan käsittämättömiltä ratkaisuilta. Matikkapääni ei riitä ymmärtämään uusia suhdelukuja, joissa lapset halkaistaan puoliksi. Mihin ihmeeseen se lapsen toinen puolikas pitäisi laittaa hoitopäivän ajaksi, kun opet eivät ole edelleenkään muuttuneet mustekaloiksi? Samalla kolmesta opesta yksi on sairaana, toinen rauhoittelee kiukkukohtauksen saanutta Lassia ja kolmas kiskoo eteisessä niitä kirottuja kurahousuja ja hankalia lenksuja toppapuvuissaan hikoilevien lasten päälle. Tämä on sitä laadukasta varhaiskasvatusta, jonka takaamiseksi opiskelin ihan maisteriksi asti. 

Miten käy Suomen juhlitulle PISA menestykselle, kun kaikki lapset eivät pääsekään päiväkotiin (säilöön) ja koulujen paisuvissa luokissa ei ole tilaa eritahtisille ja erilaisille oppijoille? Miten käy Suomen koulutetulle työvoimalle, kun ei kaikilla olekaan enää varaa opiskella halauamaansa ammattiin? Miten käy kouluille ja päiväkodeille, kun kukaan ei haluakaan olla enää opettaja? Olisihan se kiva uskoa, että opettajat ovat valmiita taikomaan ja suomalaiset lapset ovat luonnostaan niin neroja, ettei heitä suista menestyksekkäältä PISA -tieltä mikään. Järkyttävä totuus on kuitenkin se, että menestykseen tarvitaan koulutettuja ja motivoituneita opettajia sekä inhimilliset raamit, joissa tasokas opetus on mahdollista.

Ei minulla ole antaa Suomen taloustilanteen korjaamiseeksi tyhjentäviä neuvoja, mutta kehotan miettimään kahdesti, ennen kuin koulut ja päiväkodit laitetaan kaikista tiukimmalle säästökuurille. Tuntuu hyvin lyhytnäköiseltä ratkaisulta viedä tulevaisuuden toivoilta toivo heti alkuunsa. Vai mitä mieltä olette?