Kahdeksan vuotta sitten

Katselin eilen vanhoja valokuvia ja palasin muistoissani iltaan, jolloin Phillin ja minun tieni kohtasivat aivan ensimmäistä kertaa. Kaikki oli suurta sattumaa tai kohtalon johdatusta - kuka uskoo mihinkin. Tapasimme randomisti kadulla, paikassa jossa kummankaan ei pitänyt oikeastaan edes olla. Kyse ei ollut rakkaudesta ensisilmäyksellä, vaikka aikamoiseksi salamaihastumiseksi homma sitten loppujen lopuksi menikin.

Kahdeksan vuotta sitten olin uunituore au-pair. Olin viettänyt edellisen kevään ja suurimman osan kesästä Amsterdamissa vaihdoissa ja hakenut au-pairin paikkaa aikalailla hetken mielijohteesta. Spontanius kannatti, sillä au-pair -pesti maailman mukavimmassa perheessä muutti koko elämäni suunnan. Olin valmis seikkailuun ja seikkailun myöskin sain. Kolme viikkoa maassa oltuani olin kerinnyt jo matkustaa New Yorkiin kiinalaisbussilla, sammuttaa talossamme syttyneen tulipalon ja tavata tulevan aviomieheni. Ei laisinkaan hullumpi suoritus.

Tapasin Phillin eräänä syyskuisena lauantai-iltana Bostonin yöelämässä. Olimme kaverini kanssa puoli-iltaa aivan eksyksissä, emmekä tienneet, mihin baariin olisimme menneet. Haahuilimme parhaillaan Government Centerin alueella, kun seuraamme hakeutui pari miekkosta. En ollut kiinnostunut juttelemaan näiden ärsyttäviksi luokittelemieni tyyppien kanssa, joten yritin jättäytyä hieman sivummalle. Tässä vaiheessa porukkaan liittyi kuitenkin pari uutta miestä, joista yksi (pitkä ja komea) alkoi sinnikkäästi jutella kanssani. Lopulta päädyimme Cheers baariin, jossa vierähtikin sitten lähes koko ilta.

Myöhemmin yöllä minulle tuli kylmä ja mies (jonka nimeä en enää muistanut) lainasi minulle herrasmiehen lailla hupparinsa. Kotiin lähtiessäni huppari jäi minulle. Vastalahjaksi olin antanut miehelle puhelinnumeroni ja luvannut lähteä seuraavana päivänä Ben Harperin konserttiin. Minullakin oli puhelimmessani miehen numero, mutta oikean nimeen sijaan olin kirjoittanut numeron kohdalle Model. Kaverini mielestä pitkä mies näytti ihan mallilta. En uskonut enää koskaan kuulevani tästä miehestä, mutta ei se silloin juurikaan hetkauttanut. Olinpa ainakin saanut itselleni uuden hupparin.

Seuraavana päivänä lähdin au-pair -perheeni kanssa Duck Tourille ihastelemaan nähtävyyksiä. Kierroksen jälkeen jäin vielä pyörimään Bostonin keskustaan yhdessä kaverini kanssa. Kun palasin iltapäivällä kotiin väsyneenä, alkoi puhelimeni soimaan ja näytöllä vilkkui suureksi yllätyksekseni Model. Uskomatonta, hän soitti sittenkin! Minua ei kuitenkaan kiinnostanut lähteä enää sinä iltana minnekään, joten kerroin miehelle olevani liian väsynyt Duck Tourin jälkeen. Väläytin kuitenkin hieman vihreää valoa ja sanoin lähteväni mielelläni treffeille joku toinen kerta. Myöhemmin Phill kertoi minulle nauraneensa puhelun päätteeksi, sillä hän oli aivan varma, että olin valehdellut Duck Tourista. Eihän niillä kukaan käy. Hän kuvitteli minun istuneen jossain kahvilassa tai baarissa kaverini kanssa ja keksineen hätävaleen ohi ajaneen turistibussin avulla.

Suureksi yllätyksekseni Phill soitti loppuviikosta uudelleen. En ollut kuvitellut miehen soittavan enää koskaan, joten en ollut edes miettinyt, lähtisinkö oikeasti treffeille, jos hän soittaisi.  Spontaani vaustaukseni olikin sitten Sure, why not, mikä oli saanut Phillin jälleen nauramaan. Kuka vastaa treffikutsuun sure, why not? Ööööh, yllätetty suomalainen, jolla ei ole pienintäkään hajua amerikkalaisesta treffikulttuurista. Phill oli kuitenkin päättänyt saada hupparinsa takaisin ja selvittää, mikä tämä mysteerinen ja kiehtova kummajainen oli oikein naisiaan.

Kuvat kesiltä 2008, 2009 ja 2010

Ensimmäisillä treffeillä jännitin eniten kahta asiaa: 1. Tunnistanko treffikumppanini. 2. Miten kerron, etten tiedä hänen nimeään. Numero ykköstä ei tarvinnut jännittää kauaa, sillä tunnistin miehen samantien. Kakkosen päätin ratkaista suoruudella. Kerroin heti alkuun, etten muistanut miehen nimeä ja sain jälleen Phillin nauramaan. Kerroinpa jopa senkin, millä nimellä hän löytyi puhelimestani. Tunnustukseni mursivat jään, eikä ensimmäisten treffien jälkeen tarvinnutkaan enää pohtia, lähtisinkö vielä toisillekin (kolmansille, neljänsille, loppuelämän kestäville...) treffeille. Taisimme olla aika pian aika ihastuneita.

Kesä 2015

Elämän eteminen menee useimmiten käsitys- ja suunnittelukykyni ulkopuolelle. Mutta hyvä niin, en minä olisi tällaista miestä osannut etsiä, vaikka olisin yrittänytkin. Ehkäpä joidenkin asioiden on vain tarkoitus tapahtua - tavalla tai toisella.