sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Viikonlopun rannat

Kävimme viikonlopun aikana piipahtamassa kolmella eri rannalla vieraidemme kanssa. Kaikki rannat olivat erilaisia ja tarjosivat oman vinkkelinsä rantaelämään.

Imperial Beach

Imperial Beachilla olen käynyt vain kerran aiemmin. Lähinnä siksi, että se sijaitsee lähellä Meksikon rajaa, eli kohtuullisen kaukana meiltä katsottuna. Imperial Beachillä on pitkä laituri, josta on kiva katsella surffareita. Laiturilta voi myös kalastaa, aivan niin kuin Ocean Beachillakin.




Mission Beach

Mission Beach sijaitsee ihan tässä lähellä ja on yksi suosikkirannoistani. Mission Beach on hyvin Kaliforniamainen ranta. Pitkä hiekkaranta, joka rajautuu toisessa päässä mereen, toisessa board walkiin kauppoineen ja ravintoloineen. Rannan päästä löytyy myös vanha puinen vuoristorata ja puisto erilaisten pelien pelaamiseen.








La Jolla Cove

Trip Adviser valitsi jokin aika sitten La Jolla Cove:n USA:n kuudenneksi parhaaksi rannaksi. La Jolla Cove on hyvä aktiviteettiranta, sillä siellä voi snorklailla, sukeltaa, meloa ja ihastella merileijonia. Talviaikaan rannat täyttyvät merileijonista ja hajukin on sen mukainen. Mutta tällä kertaa saimme nauttia kauniista rannasta ilman hajuhaittoja. Rannan lisäksi Ja Jolla Villagella on tarjota vaikka ja mitä, ihan jokaiselle tallaajalle.














Itse en osaa pistää San Diegon, USA:n tai maailman rantoja minkäänlaiseen järjestykseen, sillä mukavia rantoja löytyy joka lähtöön. Riippuu siitä, missä olen ja mitä aion rannalla tehdä. Turistien suosittelen kuitenkin tsekkaavan San Diegon loman aikana ainakin La Jolla Cove:n, Mission Beachin tai Torrey Pines -rannan. Niillä pääsee alkuun ja jos aika ja kiinnostusta riittää, löytyy rantoja ainakin kymmenen lisää.

4 kommenttia:

  1. Ihania rantsuja!! Ehkä jouluna sinne, jee :D

    VastaaPoista
  2. La Jollassa ja tuolla pitkällä sillalla olen minäkin ollut:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on paljon kivoja rantoja :), iskee valinnan vaikeus!

      Poista