Matkaunet

Olen kateellinen Phillin nukahtamiskyvystä. Auto, lentokone, juna, just name it - Phill nukahtaa samantien. Siihen, että minä nukahtaisin, vaaditaankin sitten pienoinen ihme. Phill sanoo aina, että nukkuminen on tahtolaji. Jos näin on, on minun tahtotilani selkeästikin hukassa.

Lensimme viime yönä kahdella pyrähdyksellä San Diegosta Newarkkiin. Ensimmäinen lento lähti 10:35pm ja minä olin aivan rätti puhki poikki. Odotin innolla koneeseen pääsyä, jotta pääsin nukkumaan. Nukuinko? No, en! Saatoin torkahtaa hetkeksi, mutta ihan vain hetkeksi.

Saavuimme Charlotteen (North Carolina) aamukuudelta, eli aamuyöllä kolmelta sisäistä aikaamme. Lentojen välillä oli n. tunti, jonka suunnittelin viettäväni portilla nukkuen. Nukuinko? No, en! Nuokuin vain ja palelin talvitakki päälläni.

Jatkolento oli aika pikainen pyrähdys, mutta nyt olin jo niin väsynyt, että torkuin koko matkan. Kerran nuokahdimme Phillin kanssa samaan aikaan ja kolautimme päämme yhteen. Näin sillä hetkellä unta alhaalla roikkuvasta oksasta ja vaaleanpunaisista poneista... Nukahdin kuitenkin uudelleen ja olin aika pettynyt, kun lento oli niin lyhyt. Kun täydellinen asento vihdoin löytyi, alkoi kapteeni jo kuuluttelemaan laskeutumisohjeita.

Red eye -lennot eivät ole minua varten. Phillin kaltaisille tehonukahtajille ne toimivat kuitenkin täydellisesti, sillä kallista päiväaikaa ei tuhraannu matkusteluun. Onneksi tämän päivän ohjelma on ollut rentoakin rennompi ja iltakin kuluu takkatulen lämmössä loikoillen. Huomenna sitten uusilla silmillä New Yorkkiin. 

Olisi kyllä mielenkiintoista tietää, onko Phill oikeassa: onko matkustaessa nukkuminen oikeasti tahdosta kiinni? Voisikohan sen vielä opetella vai onko pelini jo menetetty?

Phillin nimikkoeväät Charlottessa