Thursday, December 26, 2013

Lentoon lähdössä

Olen kapinoinut jo vuosikausia joulusiivousta vastaan. Miksi siivota koti lattista kattoon, kun joulun kokkaukset ja lahjakasat hävittävät kaikki siivoamisen merkit yhdessä silmänräpäyksessä? Tavallinen siivous ennen joulupyhiä ja suursiivous sitten (joskus) joulun jälkeen - viimeistään keväällä. Hyvin on toiminut ja joulukin tullut ihan joka vuosi.

Koska joulusotkumme jäi tänä vuonna kuitenkin yllättävän hillityksi, aloitimme tänään villin talvivaatteiden etsimis- ja pakkausprosessin. Hyppäämme vielä tänä iltana lentokoneeseen ja suuntamme red eye:lla Newarkkiin (New Jeresey). Katselin hetki sitten säätiedotusta ja totesin, että talvitakki saattaa olla hieman liioittelua... Mutta niin tai näin, pipo, saappaat ja lempparitakki lähtevät mukaan vaikka mikä olisi. Niitä on jo ihan pikkiriikkisen ikävä (aina silloin tällöin).

Edessä on siis joulu #2 ja ehkäpä myös päivä New Yorkissa. Phillin vanhemmat asuvat n. tunnin junamatkan päässä Manhattanilta, joten yritämme ujuttaa jokaiseen vierailuumme ainakin yhden City-päivän. Tällä kertaa kerkiämme olemaan perillä vain kolme kokonaista päivää, joten on olemassa pieni mahdollisuus, että jätämme New Yorkin väliin. Illalliselle pitää ainakin kiiruhtaa takaisin Phillin vanhempien hoiviin, sillä heillä on kuulemma jo kaikkien iltojen menut mietittynä. Jeps, ei tarvitse kauaa ihmetellä, mistä Phill on perinnyt kokkailuintonsa ja -taitonsa.




                                   

                                   

Operaatio Horned Melon a.k.a. Kiwano. Mielenkiintoinen kokemus... Jos makua pitäisi kuvata yhdellä sanalla, valitsisin  sanan terveellinen. Ravintoarvoista ei siis ole hajuakaan, mutta terveelliseltä se maistui. Ja vihreältä, jos joku tietää, mieltä vihreä maistuu :).

2 comments:

  1. Hyvaa Joulua #2! Omat in-laws asuvat tunnin paassa Chicagosta, joten samoin, aina kun ollaan alueella niin city paiv(i)a on ohjelmassa :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Uhkaavasti näyttää siltä, että City jää nyt väliin. Nukuttiin 13h viime yönä :). Tuli vissiin tarpeeseen...

      Delete