Helpotuksen huokaus

Tänään hartioiltani putosi muutaman kilon verran papereita ja huolia. Kärräsin nimittäin ison kansiollisen dokumentteja UPS-liikkeeseen, josta ne lähtevät huomenna postitoimiston autessa kohti USCIS:n Kalifornian toimipistettä. Jos kaikki menee hyvin, on tämä viimeinen kerta pitkään aikaan (tai ikinä), kun minun pitää anella jatkoa Green Cardilleni. Reilun vuoden päästä voin halutessani aloittaa jo kansalaistumisprosessin.

Kerroin jo aiemmin kirjoituksessa "Oikeasti naimisissa" minkälaisia todisteita avioliittomme rehellisyydestä liitimme hakemukseemme. Todisteita on mielestäni niin paljon, ettei kysymysmerkeille pitäisi olla tilaa. Kyse on kuitenkin USCIS:tä, joten mistään ei voi olla varma ennen kuin hyväksymiskirje putkahtaa postilaatikkoon. Toistaiseksi mikään vaihe ei ole mennyt ihan ongelmitta.

Matkani kohti avioliittoperusteista Green Cardia alkoi syksyllä 2010, jolloin aloitimme K1-viisumin hakemisen. K1-viisumin saaminen kesti lopulta n.9kk eikä ylimääräistä aikaa ennen häitä jäänyt kuin reilu kuukausi. Prosessi pitkittyi hieman, sillä meidän piti toimittaa USCIS:lle lisätodisteita suhteemme laadusta. Todisteiden toimittaminen tai löytäminen ei tuottanut tuskaa, mutta niiden mukana minun piti lähettää kopio Phillin passin jokaisesta sivusta. Helpommin sanottu kuin tehty, sillä Phill oli tuohon aikaan komennuksella sukellusveneessä jossainpäin Tyyntä valtamereä. Onni oli kuitenkin matkassa ja Phill putkahti pintaan juuri oikeaan aikaan. Pikaposti USA:n kautta Japanista Suomeen pelasti hääpäivämme suunnitelmat (ja minun yöuneni).

Häiden jälkeen aloitimme prosessin seuraavan vaiheen. Tällä kertaa ongelmia tuotti muutto Hawaijilta New Hampshireen. Paperimme matkasivat toimistosta toiseen ja taisivat hukkuakin hetkeksi jonnekin pölyisten hyllyjen perukoille. Lisää tästä odottelusta ja turhauttavista puheluista lötyy syksyn 2011 teksteistä. Kaiken tämän jälkeen olin äärettömän onnellinen kahdesta USCIS vapaasta vuodesta.

Kaksi vuotta kului kuitenkin nopeasti ja edessä oli tämä viimeinen vaihe, eli kymmenen vuotta voimassa olevan Green Cardin hakeminen. Tällä kertaa olin (tai yritin ainakin olla) fiksu ja lykkäsin hakemista siihen asti, että muutimme tänne Kaliforniaan. Hakuaikani alkoi 6.10, joten hirveän pitkästä lykkäämisesta ei kuitenkaan ollut kysymys. Nyt vain sormet ja varpaat ristiin, että tällä kertaa kaikki menisi nopeasti ja ongelmitta. Odottelen jo innolla kuittia papereiden perille pääsystä. Sen jälkeen ei voi muuta kuin odottaa. Ja siinähän minä olen varsinainen expertti!

Nyt olisi tarjolla Suomi-jalkapalloa San Diegossa! Pitää mennä karjumaan Suomi voittoon. Heh, melkein ainakin uskon meidän mahdollisuuksiin :).