sunnuntai 2. elokuuta 2020

Elämä ja Korona

Jos sosiaaliseen mediaan on uskomista, on Suomen Korona tilanne jo vähän niin kuin (melkein?)  ohi ja elämä aika normaalin oloista. Olen asiasta jopa hieman kateellinen, sillä meillä täällä Kaliforniassa ollaan jälleen ruudussa yksi tai kaksi. Tilanne on oikeastaan pahempi kuin keväällä, mutta yhteiskunta on kuitenkin osittain ja hyvin mukaillusti auki. Maskien käyttö on kodin ulkopuolella pakollista jos lähistöllä on muita ihmisiä, kaikki palvelut, jotka voidaan siirtää ulkotiloihin, on siirretty kaduille ja parkkipaikoille, ihmiset työskentelevät taas pääosin kotoa jos se on mahdollista, baarit ovat kiinni, isoja kokoontumisia ei edelleenkään sallita ja julkiset koulut pysyvät myös syksyllä kiinni.

Koska raskauden ja Koronan yhteisvaikutuksista on edelleenkin vain vähän tutkimustuloksia, yritän elää mahdollisimmat riskittömästi, mutta silti elää. Isoin riskitekijä minulle on varmasti työni, sillä olen käynyt taas kesäkuusta lähtien kodin ulkopuolella töissä. Pieni preschoolimme saa olla edelleenkin auki, mutta olemme muuttaneet monia toimintatapojamme pöpövastaisemmiksi. Vanhemmat eivät saa tulla koulun tiloihin lainkaan, lapsilta ja työntekijäiltä mitataan kuume ennen koulun tiloihin saapumista, kaikki opettajat testataan parin viikon välein (ilmaiseksi ja työajalla), pesemme ja siivoamme kaikki välineet ja lelut monta kertaa päivässä, lapsilla on omat sensory-pussukat ja taidevälineet ja esimerkiksi vesileikit ovat tällä hetkellä vielä pannassa. Käsiä pesemme ja desinfioimme kyllästymiseen asti, mutta lasten keskinäistä, tai lasten ja opettajan välistä, läheisyyttä emme rajoita eikä koulun tiloissa tarvitse käyttää maskia, ellei itse halua. Lapset ovat ymmärtäneet tilanteen hienosti, mutta kyllä meiltä kaikilta pääsee aika usein lause, joka alkaa sanoilla Sitten kun Korona on ohi...


Töiden ulkopuolella näen edelleenkin oikeastaan vain kahta ystävääni ja heitäkin suurimmaksi osaksi vain ulkotiloissa. En ole uskaltautunut vielä ravintolaan syömään, mutta haen tai tilaan ruokaa kyllä kotiin aina silloin tällöin ja käyn ruokakaupassa ihan normaalisti ilman mitään hamstrailuita. Kampaajallekin yritin jo päästä, mutta kampaajani joutui perumaan aikani altistuttuaan virukselle. Pian tämän jälkeen kampaamot sulkeutuivat taas kokonaan ja päätin ottaa tämän merkkinä siitä, että kuiva pehkoni saa jatkaa kasvamistaan hamaan tulevaisuuteen. Päivittäiset tartuntaluvut ovat aika hurjia ja tunnen itsekin useampiakin Koronan sairastaneita. Joillain heistä ei ollut juuri mitään oireita, mutta muutama itseni ikäinen ja perusterve tuttavani on saanut taudin niin pahana, että se on vaatinut sairaalahoitoa. 


Raskauteen liittyviin lääkärikäynteihin Korona ei ole edelleenkään vaikuttanut juuri mitenkään. Sairaala-alueelle saapuessa mitataan aina kuume ja vastataan muutamaan kysymykseen. Maski pitää tietenkin olla naamalla sekä sisällä että ulkona ja käsidesiä kuluu hurjia määriä. En ole vielä selvittänyt pitääkö minulla olla maski naamalla synnyttäessäkin, mutta veikkaan pahoin, että vastaus on kyllä. En meinaan usko, että Kalifornian tilanne muuttuu kovinkaan paljoa paremmaksi vielä pitkään aikaan. Hämmentävän monet ihmiset kokevat säännöt ja määräykset vapaudenriistona eikä presidenttimme asenne auta (tässäkään) asiassa kovin paljoa.


Mutta kaikesta uudesta huolimatta on elämä tällä hetkellä ihan kivaa, varsinkin nyt kun saan käydä taas töissä. Kaikkein eniten ikävöin brunsseja ja isomman kaveriporukan kanssa hengailua, mutta olen onneksi myös aika sopeutumiskykyinen ja muutenkin ulkoaktiviteeteista nauttiva. Jos ei tästä muuta jää käteen, niin ainakin uudelleen järjestykseen laitetut prioriteetit ja hyvin tavallisten asioiden arvostus. Minulla ja meillä on kaikki kuitenkin todella hyvin ja valtava määrä hopeareunuksia mistä valita.

4 kommenttia:

  1. Pahoin pelkään, että tämä suomalaisten "korona on ohi koska rajoitukset purettu"-ajattelu kostautuu täällä kohta vielä oikein kunnolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kävi täällä... Rajoitukset purettiin aika nopeaan tahtiin ja monet muuttivat suhtautumistaan 180 astetta samantien. Valitettavasti se kostautui, mutta toivottavasti Suomessa ei käy samoin.

      Poista
  2. Mun vanhemmat on kertonut että mun kotikaupungissa ei oo enää koronaa. Se on sellanen vähän pienempi paikkakunta joten uskon sen pitävän paikkansa. Kovasti houkuttelis pakata laukut ja matkata Suomeen evakkoon vaikka sinne kotikaupunkiin äidin ja isän nurkkiin. Meillä on työt jatkunut suht. normaalisti koko tämän ajan. Mun työpaikka tehnyt pelkkää takeaway/kotiin kuljetusta ja mahdollisimman vähän ollaan asiakkaiden kanssa tekemisissä mikä tuntuu melko turvalliselta. Robert on ruokakaupassa töissä ja siellä onneks joutuu jokainen käyttämään maskeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se olisi kyllä houkuttelevaa... Sekin on hyvä, että olette saaneet pitää työnne. Minulla oli myös todella onnekas tilanne taloudellisesti, sillä sain palkan koko keväältä ihan normaalisti ja Phill toki myös.

      Poista