24

Kuka tarvitsee uuden ripsarin kello 6 lauantaiaamuna? No tietenkin tällainen hölmö, joka unohti perjantaina koko meikkipussinsa (ja hikiset treenivaatteensa) töihin. Mutta ei hätää: aamulenkki CVS -kauppaan pelasti paniikilta.      

USA:ssa farmacyt (kempparit/apteekit), monet ruokakaupat ja jopa jotkut kuntosalit ovat auki 24/7. Juuri tänne muutettuani en ymmärtänyt miksi. Kuka tarvitsee maitoa aamuyöllä tai uuden saippuan iltayhdeltätoista? Ei kai kukaan välttämättä tarvitse, mutta kyllähän se tekee elämästä huomattavasti joustavampaa, kun voi luottaa siihen, että kaikkea saa juuri silloin kun sitä tarvitsee. Eiväthän läheskään kaikki elä "normaalia" ma-pe 8-4 elämää. Ja jos elävätkin, milloin he sitten hoitavat asiansa, jos kaikki palvelut sulkeutuvat juuri silloin, kun itse pääsee töistä? 

Toinen asia, mihin olen jo aivan tottunut ja jota arvostan suuresti, on keskiolutta (aka light beer) vahvemman oluen ja viinin saatavuus tavallisista ruokakaupoista. Kaliforniassa ruokakaupoissa saa myydä myös vahvempaa alkoholia, mutta tämä vaihtelee osavaltioittain. Esimerkiksi New Hampshiressä kaikki viiniä vahvempi piti ostaa osavaltion omistamista alkoholikaupoista ja Utahin kaupoissa ei myydä alkoholia sunnuntaisin laisinkaan.

Kolmas kiva juttu on aamupalan saatavuus ympäri vuorokauden. Aamupala kun nyt sattuu olemaan sekä päivän tärkein että minun lemppariateriani... Ei sillä että oikeastaan koskaan tilaisin muroja lounaaksi tai breakfast burritoa illalliseksi, mutta onhan se silti kiva, että se on halutessani mahdollista.

Tuskinpa olisi tämäkään mummo kerinnyt varastamaan 99 kynää YHDESTÄ pankista, jos ne olisivat viikonloppuisin suljettu... Miettikäähän sitä! (Kuva otettu Del Mar:n county fair -tapahtumasta)

Näillä kovin vakavilla mietteillä kohti perjantaita ja viikonloppua. Hurraa, olipas nopea viikko!

Uusi imuri

Tämä kirjoitus taitaa kuulua sarjaan, joka kiinnostaa tasan niitä kolmea USA:ssa asuvaa suomalaista, jotka ovat aikeissa ostaa uuden imurin. Mutta kirjoitanpa kuitenkin. Aina välillä katselen huviksen, millä hakusanoilla lukijat päätyvät blogiini ja ilokseni olen huomannut hakusanojen kirjon olevan aika valtava.

Taisin valitella aiemmin täällä blogissakin, että imurimme imuteho oli muuttunut sen verran olemattomaksi, että imuroinnin jälkeen pystyi kaapimaan vielä kädellä kourallisen hiuksia, pölyä ja kissankarvoja. Kokolattiamatto on siitä armollinen, että kaikki tämä törky piiloutui hienosti jonnekin tuuheiden karvojen uumeniin, mutta ei minua näin helposti huijata. Näkymätön sotku tuntui silmissä ja nenässä ja ällötti sisuskaluja myöten.

Phill purki ensin vanhan imurin osiin, mutta sisältä ei löytynyt mitään kummempia tukoksia, jotka olisivat voineet selittää imutehon heikentymisen. Eipä siis muuta kuin imurikauppaan hops. Kaupasta mukaamme lähti kohtuullisen hintainen Sharks Navigator, joka on ainakin toistaiseksi hoitanut hommansa vallan mainiosti. Imuri on ketterä ja tehokas ja toimii sekä matoilla että paljaalla lattialla. Ainoa iso miinuspuoli on virtajohdon lyhyys. Meidän kartanoa imuroidessa pitää virtajohdolle löytää uusi pistorasia jokaisessa huoneessa. Tällaista laiskaa ja imuroinnistä hieman öh, vähemmän pitävää se ärsyttää.

Koska Kisun kuva nyt vain tuntui kivemmalta vaihtoehdolta kuin imurin kuva...

Mutta kaiken kaikkiaan muutaman viikon vanha imuri vaikuttaa ihan hyvältä ratkaisulta. Aika sitten näyttää kestääkö tämän yksilön moottori mattohirvityksiämme hieman pidempään kuin kolme vuotta.

Aamulenkki muskelirannalla

UOlen aina halunnut päästä juoksemaan Santa Monican muskelirannalle. Just because. Sunnuntaiaamuna sen sitten tein ja totesin, ettei se enää sykäyttänyt ihan samalla tavalla, kuin silloin ensimmäisen kerran Santa Monicassa (ja Kaliforniassa) käydessäni. Meidän ikioma Mission Bay/Mission Beach on juoksupaikkana ihan yhtä kiva. Löytyy palmuja ja löytyy merta - ja löytyy aika monta ihmistä vähemmän.

Ei minua kuitenkaan harmita, sillä kaunistahan tuolla oli ja bucket listallani on taas yksi rasti lisää.

Lämmittelimme ensin rannalla ja vedimme sitten sykkeet huippuun ja jalat maitohapoille rannan ja Palisades puiston välisillä lukemattomilla portailla. Muscle Beachillä olisi voinut leikkiä vielä perään aikuisten "leikkipuistossa", mutta jätimme sen tällä kertaa väliin aikapulan vuoksi. Meidän tukikohdan kuntosalilta löytyy vastaava ulkotreenipaikka, jossa minä hoidan lähes kaikki lihaskuntotreenini nykyään. 

Lähimatkustelu on kyllä kivaa ja aivan täysin aliarvioitua. Ei tarvise lähteä kovinkaan kauaksi, kun jo tuntee olevansa jossain ihan muualla ja täysin vapaalla. Aloimme jo suunnittelemaan itsellemme SoCal staycation -lomaa. Onneksi meillä on nyt ainakin reilu kolme vuotta aikaa.

DineLA - M.A.K.E

Ruokafriikeillä kävi hyvä tuuri, sillä Los Angelesin alueella vietettiin viime viikolla dineLA -viikkoa, eli ravinrolaviikkoa. USA:ssa suosittujen ravintolaviikkojen ideana on tuoda ravintolat entistäkin paremmin kaiken kansan ulottuville. Viikkoon osallistuvat ravintolat kokoavat tarjolle muutaman vaihtoehtoisen kolmen tai useamman ruokalajin illallisen, jonka hinta on yleensä 35-45 dollaria.

Vaikka seurueemme jäsenistä kukaan ei olekaan vegaani, valitsimme yelp -arvosteluiden ja kuvien perusteella ruokapaikaksemme vegaanista raw ruokaa tarjoavan M.A.K.E -ravintolan. Eikä tarvinnut katua! Uteliaisuus ja kokeilunhalu palkittiin herkullisella ja kauniilla ruualla. Bonukseksi saimme mukavimman tarjoilijan, jonka olen koskaan tavannut. Tarjoilijamme kiikutti meille meinaan aika monta ylimääräistä ruoka-annosta kokeiltaviksi. Ravintolasta poistuessamme olimme kaikki aivan totaaliähkyjä, mutta onnellisia.

Parista ekasta annoksesta jäi kuvat ottamatta, mutta kyllä näissäkin riittää silmänruokaa ja ihmeteltävää:

Mushroom paté

Kimchi dumplings

Cheese plate

Maitake quinoa with dill slaw

Black pepper kelp noodles

Heirloom tomato lasagna

Vegan chocolate with coffee ice cream

Stone fruit tart

Suosittelen lämpimästi kaikille! Jopa seurueemme suurin lihan ystävä oli aivan myyty. Jäätelö maistui aivan jäätelöltä ja juusto juustolta - jopa siinä määrin, että pohdimme oliko meitä huijattu. Salainen raaka-aine suklaa...

Viikonloppu Santa Monicassa

Vietimme lauantain ja osan sunnuntaista Santa Monicassa, Los Angelesin naapurissa. Meiltä ajaa Santa Monicaan n. kaksi tuntia - jos ei jumitu ruuhkiin. Koska menomatkamme ajoittui lauantaiaamupäivälle, pelasimme varmanpäälle ja valkkasimme osaksi reittiämme maksullisen 73-tien. Itärannikolla on tulliteitä huomattavasti enemmän kuin Kaliforniassa eikä tiestä maksaminen ole meille kynnyskysymys, jos se lyhentää matka-aikaa tai matkaa tuntuvasti. Tässä tapauksessa tulli oli hieman alle $8 ja se maksettiin jälkikäteen netissä. Jos ikinä käytät Kalifornian tulliteitä, vilkaise kelloa tulli-plazan läpi ajaessasi! Ei meinaan tullut mieleen, että meidän pitäisi ilmoittaa tarkka tienkäyttöaika...

Emme suunnitelleet viikonlopulle yleistä hengailua ja elämästä nauttimista kummempaa ohjelmaa. Eikä millekään muulle ollut edes tarvettaa. Käppäilimme pitkinpoikin ostoskatuja ja rantaa, herkuttelimme lounaalla Father's Office -ravitolassa, pelasimme huojuvaa tornia (ei ehkä turvallisin baaripeli ikinä...), ihastelimme auringonlaskua ja koimme yhden parhaista ravintolakokemuksista ikinä M.A.K.E ravintolassa, jossa kaikki ruoka on vegan ja raw (suonette fingelskani anteeksi). Ravintola ansaitsee ihan oman kirjoituksensa, joten siitä lisää huomenna.

Santa Monica on kiva, mutta aika ruuhkainen ja kallis rantakaupunki. Itse pidän enemmän OC:n (Orange County) pienistä surffikaupungeista, joissa tunnelma on väljempi ja rennompi. Ilman autoa matkaavalle turistille kävelijäystävällinen Santa Monica on kuitenkin loistava valinta, sillä siellä riittää shopattavaa, syötävää, juotavaa ja nähtävää useammaksikin päiväksi ja julkisilla pääsee kohtuullisen helposti myös Los Angelesiin ja muille lähialueille.

Sunnuntaiaamuna ystävämme lähtivät paluumatkalle ja me jäimme vielä nauttimaan aamupäiväksi Santa Monican antimista. Tai oikeastaan minun pitäisi ehkä sanoa, että ystävämme yrittivät lähteä kotimatkalle. Lento Chicagoon meni vielä ihan ongelmitta, mutta siihen se sitten tyssäsikin, kun jatkokoneeseen tuli jotain vikaa ja korjausaikataulusta ei ole vielä mitään tietoa. Noin huonoa matkustustuuria minulla ei ole ollut vielä koskaan, vaikka monenlaista ongelmaa onkin tullut vastaan... Tsemppiä matkalaisille! Kyllä mahtaa oma sänky tuntua kaiken tämän jälkeen taivaalliselta.

Melkein kuin lomalla

Kun on vieraita, tuntuu kuin olisi itsekin vähän niin kuin lomalla. Minulla ei ollut valitettavasti mahdollisuutta ottaa ystävieni vierailun ajalle yhtään ylimääräistä vapaapäivää, mutta otimme illoista ja viikonlopusta kaiken mahdollisen irti. Lisäksi ystäväni säntäilivät kaikki päivät omilla teillään (Sea World:ssa, Downtownissa, satamassa sekä eläintarhassa) ja todistivat, että San Diegossa pärjää turistina aika hyvin ilman autoakin.

Mitä sitten touhusimme yhdessä iltaisin?

Kävimme Kensingtonissa syömässä Fish Public -ravintolassa ja maistelimme oluita Blind Lady Ale House:ssa.

Viikonloppuna hurrasimme  Padresille, kävimme Little Italyn farher's marketilla, ihailimme maisemia Gabrillo monumentilla ja pidimme hieman aiottua isommiksi paisuneet grillibileet.

Sunnuntaina paistattelimme päivää Torrey Pinesin poluilla ja rannalla sekä maistelimme viinejä Temeculan viinitiloilla. Illalla vieraamme tahtoivat Walmartiin - todetakseen ettei sinne tarvitse mennä enää koskaan. Mutta nytpä sekin on nähty.

Tiistaina ystävämme jatkoivat matkaansa Santa Monicaan ja me seuraamme huomenna perästä. Ei meistä näin helposti pääse eroon! Ihan vielä ei siis tarvinnut sanoa hyvästejä ystävillemme eikä myöskään lomatunnelmalle. Kyllä kesä on elämän parasta aikaa, vaikka asuisikin ikuisen kesän kaupungissa.

Säästeliäästi

Eteläisen Kalifornian kuivuus on nyt edennyt siihen pisteeseen, että meidän housing-yhteisö on päättänyt sulkea sadettajat ja antaa nurmikkojen ruskistua. Vihdoinkin! Kyllä korpeaa väistellä aamulenkillä iloisesti pulppuavia (ja jalkakäytäviä kastelevia) sadettajia, kun "oikea" luonto rapisee kuivuuttaan. Samaten minua ärsyttää katsella puhtaita autoja, kun oman auton pölykerros alkaa olemaan jo pari kuukautta vanha. Ei niitä autojakaan saisi meinaan juuri nyt pestä... Valitettavasti kuivuuden seuraukset eivät vielä näy tavallisten tallaajien elämässä ja siksi ei veden säätelykään näytä ihmisiä juuri kiinnostavan. Jos jokainen noudattaisi ihan niitä perus juttuja (älä lotraa suihkussa, sulje hana aina kun et käytä sitä, älä pese autoa, mene rannalle vesileikkien sijaan, äläkä kastele pihaa) oltaisiin jo aika pitkällä. Mutta kun ei.

Toinen housing -yhteisössämme paljon keskustelua herättänyt asia on sähkön kulutus. Ennen muinoin rajaton sähkön käyttäminen kuului vuokraan, mutta nyt tähänkin saatiin muutos. Tässä kuussa siirryimme vuoden harjoiteltuamme ja mukalaskuja (mock bill) tavailtuamme oikeaan laskutukseen (live billing). Vuoden aikana yhteisöllemme määriteltiin sähkön keskikulutus ja sen myötä päätettiin, kuinka paljon sähköä saa kuluttaa ilmaiseksi kuukaudessa (allowance). Jos oma kulutus jää alle, saa erotuksen takaisin omalle tililleen. Yli menevä osuus pitää luonnollisestikin sitten maksaa omasta pussista. Tässä kuussa saimme takaisin $47. Hyvä me! Hieman ihmetyttää, miten useimmat naapurimme onnistuvat ylittämään rajat joka kuukausi yli satasella. Mitä he oikein touhuavat?

Emme me sähköstä ja vedestä mitenkään äärettömästi nipota, mutta normaalilla järjellä, maltilla ja kohtuudella pääsee jo pitkälle. Sääli vain että taitavat olla kaikki kolme aika katoavia luonnonvaroja, siinä missä Kalifornian vesikin...

Again anniversary

Emme ostaneet reissusta kotiinviemisiksi juuri muuta kuin salmiakkia, sinappia ja belgialaista olutta. Työkaverini hieman ihmettelivät, miten Pariisista voi selvitä kotiin ilman uusia vaatteita, mutta minulla ei ollut a) pienintäkään mielenkiintoa käyttää aikaa shoppailuun b) pienintäkään mielenkiintoa käyttää rahaa shoppailuun, sillä lödän täältä helposti mieluisia vaatteita huomattavasti halvemmalla.

Mutta vaikka saavuimmekin kotiin kassit "tyhjinä", nappasi Phill mukaansa kassikaupalla inspiraatiota omiin kokkauksiinsa. Ensimmäisenä kotilauantaina hän vietti koko illan keittiössä kokaten meille illallisen, jonka nimesimme yhdessä again anniversaryksi, eli hääpäivä vol. kakkoseksi.

Ruokalistalla oli:

Itse marinoituja oliiveja sekä kolme erilaista bruschettaa: voi retiisi, aprikoosi serannopaprika sekä grillattu parsa, kesäkurpitsa valokopapu salaatti pestolevitteen kera

 Ryöpättyä pinaattia seesamitahnalla sekä arugulalla höystettynä

 Savustettuja punajuuria valkosuklaa, sitruuna, rosmariini kastikkeessa

Paistettua kalaa perunaomenapyreen kera sekä tiilen alla grillattu kokonainen kana (joka jäi tosin kuvaamatta ja seuraavan päivän ruuaksi)

Jälkkäriksi söimme creppejä karamellisoidulla sitruunaricotta täytteellä. Tuo punainen neste on vadelmalikööriä.

Muistan vielä pohtineeni silloin joskus, vuosia sitten, kuinka vakavasti Phillin "I like cooking" -kommentti pitäisi ottaa... Nähtävästi aika vakavasti ja joka vuosi hieman entistä vakavammin. En valita. Katsotaan millaiset antimet pöydästä lötyy tulevina vuosipäivinä...

Viimeisessä kuvassa viime lauantain aamupala, jonka insipiraatio löytyi myöskin Pariisista. Munakokkelia, uunissa paahdettua tomaattia, paistettuja herkkusieniä sekä balsamicolla maustettua arugulaa. Lisäksi mangoa ja mustikoita, ihan näin "tylsästi" kalifornialaisittain. 

Pieniä kohtaamisia

Olen alkanut pitämään siitä, että USA:ssa vieraat ihmiset kommentoivat vaatteitani/asusteitani tai tulevat muuten vain juttelemaan. Suomessa ei yleensä huudella vieraisiin pöytiin (ainakaan selvinpäin) saatika kehuta ventovieraiden kenkiä, mutta täällä satunnaiset kohtaamiset kuuluvat elämään, siinä missä kaupan kassan "How are you" kysymyskin.

Kävimme viime perjantaina Phillin kanssa lounaalla Ocean Beachin South Beach Grill -ravintolassa. Phill tuli treffaamaan minut suoraan töistä, univormu päällä. Laskua pyytäessämme meille kerrottiin, että laskumme on jo maksettu. Yksi ravintolan kanta-asiakkaista maksoi lounaamme kiitokseksi siitä, että Phill palvelee laivastossa. Kaunis ele, joka lämmitti mieltämme todella paljon. Jätimme tarjoilijalle tipin lisäksi extra rahaa ja pyysimme ostamaan ruuan tarjonneelle asiakkaalle oluen kun hän tulee seuraavan kerran ravintolaan syömään.

Sunnuntaina kävimme Temeculassa viinitilalla suomalaisten ystäviemme kanssa. Phillin ottaessa kuvaa minusta, naapuripöydän perhe alkoi juttelemaan kanssamme ja pian jo selvisi, että he olivat toimineet isäntäperheenä suomalaisille vaihto-oppilaille. Perheen äiti ja parikymppinen tytär olivat aivan innoissaan löytäessään suomalaisia vakkariviinitilansa naapuripöydästä.

                 

Pienen maailman kepeitä kohtaamisia, jotka johtavat harvemmin mihinkään syvällisempään, mutta piristävät päivää kummasti. Aina ei tietenkään jaksa jutella, mutta onneksi ei tarviksekaan. Kuvassa hieman hiljaisempi lounastauko Ocean Beachilla aaltojen kutiteltavana.

Hassu hattunainen

Olen päättynyt alkaa hattuihmiseksi. Voiko sellaista päättää? No voi, jos vain päättää (päättää). Kalifornian kesäaurinko on aika armoton, joten hatun käyttö on tyyliseikkojen lisäksi jopa ihan järkevää.

Toistaiseksi kaapistani löytyy epämääräisen lippiskokoelman lisäksi vain yksi lierihattu, mutta ajattelin korjata tilanteen pian. Hattu on meinaan ihan jees. Paitsi jos tuulee.

Ystäviä kylässä

Kolme ihanaa asiaa: Phill sai uudet orders:it - eli mustaa valkoisella siitä, että saamme jäädä San Diegoon ainakin reiluksi kolmeksi vuodeksi. Tästä innostuneena aloimme sisustamaan pitkään Kisun huoneena (siis, niin se kuvittelee) olevaa vierashuonetta. Eikä yhtään liian aikaisin, sillä eilen uusi sänky sai testaajikseen kaksi ihanaa vierasta Suomesta.

Ystäviemme piti saapua jo tiistai-iltana, mutta he päättivätkin viettää iltansa mielummin jumissa lentokoneen sisällä Bostonissa (6h koneessa!) ja jatkaa hauskanpitoa sen jälkeen JFK:n lentokentällä New Yorkissa hotelleja ja jatkolentoja selvitellen. Ukkosmyrskyillehän ei mitään voi, mutta Finnair olisi voinut hoitaa tilanteen huomattavasti paremminkin.

Lopulta ystävämme pääsivät toki perille - 24h aikataulusta myöhässä. Toivottavasti loppu loma menee täysin nappiin ja ikävät matkakokemukset huuhtoutuvat jonnekin meren aaltojen ja viinitilojen välimaastoon. Minä ainakin olen niin innoissani etten meinaa pöksyissäni pysyä. Pieni pala Suomea minun luonani Kaliforniassa. Mahtavaa!