torstai 9. tammikuuta 2014

Rönsyilyä

Viime kuukausien ahkeran blogikirjoittelun ansiosta kirjoituksia on kertynyt jo melkoinen nippu. Olen valinnut blogini teemaksi ovelasti elämää, joka pitää sisällään no, kaiken. Elettyä elämää kertyy joka hetki hieman lisää ja sen myötä aihejoukko kasvaa kasvamistaan.

Kaikki ei kuitenkaan kiinnosta kaikkia. Tiedetään. Siksi ajattelinkin alkaa lisäilemään kirjoituksiini tunnisteita, joiden avulla vanhojen tekstien joukosta löytyy helpoiten itseä kiinnostavia juttuja. Vietin eilen iloisen iltapäivän vanhoja tekstejä lukien ja tunnisteita lisäillen. En päässyt vielä joulukuuta pidemmälle, kun huomasin, että osa tunnisteet saaneista teksteistä oli pompannut omalta julkaisupaikaltaan  tammikuulle. Miksi ihmeessä ja miksi vain osa? Teknologia potkaisi vanhaa omaan nilkkaan... Vietinpä sitten lisää iloisia hetkiä siirrellen tekstejä manuaalisesti takaisin oikeaan hetkeen (ja pohtien, että mistä se oikea hetki mahtaa löytyä). Kun tekstit olivat taas jota kuinkin omilla kotipaikoillaan, olin jo aivan kyllästynyt viskuroivaan bloggeriin ja pistin koneen kiinni. Suurin osa teksteistä on siis edelleen ilman tunnisteita.

Tästä eteenpäin lisään kuitenkin tunnisteet teksteihin heti ne kirjoitettuani ja saatanpa minä vielä jatkaa vanhojenkin kirjoitusten jaottelua kun sopiva inspis iskee. En kuitenkaan tänään, sillä täänään tanssahdellaan tämän laulun tahtiin...

Cracker - Happy birthday to me

Lisää rönsyilyä

2 kommenttia:

  1. Paljon Onnea synttärisankarille! Onkos kovat bileet tiedossa :)
    On tosi kauniita nuo taulut, mitkä kuvissa tuolla aikaisemmassa postauksessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minä olen aika tylsä synttärityyppi enkä kauheasti juhli. Lähinnä herkuttelen tai hemmottelen jotenkin muuten itseäni :).

      Poista