Sunday, April 24, 2016

Erilaiset ulkosuomalaiset

Päädyin tänään kuuntelemaan Yle Areenalta Leikola ja Lähde -lähetystä teemalla Ulkosuomalaiset. Lähetyksessä käsiteltiin muunmuassa ulkosuomalaisten vaikuttamismahdollisuuksia tulevaisuudessa helpottavaa kirjeäänestystä, mutta lisäksi myös yleisemmin ulkosuomalaisuutta: Keitä me olemme, millainen on ulkosuomalaisen identiteetti?

Lähetys kiinnosti, sillä olen pohtinut itsekin jo pidempään omaa ulkosuomalaisuuttani sekä niitä yhtäläisyyksiä ja eroja, joita meidän ulkosuomalaisten välillä on. Ulkosuomalaisuus on nykyään yksi identiteettini kulmakivistä ja koen jakavani paljon samoja kokemuksia muiden ulkosuomalaisten kanssa, mutta huomaan myös kyseenalaistavani, kuinka suuren osan itsestäni haluan ulkosuomalaisuudelle antaa.

Kuinka samanlaisia me ulkosuomalaiset sitten olemme keskenämme?

Lähetyksessä todettiin, että ulkosuomalaisen Suomi pysyy usein mielikuvissa muuttumattomana. Lähdin Suomesta pysyvästi vuonna 2011. Mielikuvieni Suomi on luonnollisestikin hyvin erilainen kuin 60-luvulla läheteneen ulkosuomalaisen kotimaa. Minun ulkosuomalaisuuttani on leimannut heti alusta alkean helpohko yhteydenpito, säännölliset vierailut ja mahdollisuus seurata Suomenkin uutisia reaaliajassa, jos mielenkiintoa löytyy.

Helppous on kuitenkin näennäistä, sillä huomaan tippuneeni auttamattomasti kärryiltä. Perhe ja ystävät elävät elämäänsä ihan joka päivä, politiikassa tapahtuu, talous heilahtelee, kehitys menee eteenpäin, kaupoista löytyy tuotteita, joista en ole koskaan kuullutkaan ja lehtien palstoilla esiintyvät julkkikset ovat yhtäkkiä minulle täysin vieraita. Voin vain kuvitella, miltä 60-luvulla Suomesta lähteneistä tuntui, kun he pääsivät ensimmäisen kerran takaisin Suomeen vuosien tai vuosikymmenten kuluttua muutosta. Kulttuurishokki oli taatusti valtava.

Miten puolestaan vaikuttaa se, kenen kanssa muutetaan? Onko suomalaisen perheen kokemus ulkosuomalaisuudesta sama kuin yksi muuttavan? Entä jos puoliso onkin paikallinen, onko integroituminen silloin helpompaa? Ovatko suomalaiset tavat, kulttuuri ja perinteet tärkeämpiä, jos perheeseen kuuluu lapsia?

Itselläni on kokemusta vain paikallisen puolison kanssa jaetusta "aikuisten"elämästä. Koen, että mieheni on tehnyt integroitumisestani huomattavasti helpompaa, nopeampaa ja ehkä jopa syvempää. Amerikkalainen kulttuuri oli toki jollain tasolla tuttua elokuvien, median ja kielen hallitsemisen kautta, mutta pääsin siihen entistäkin nopeammin sisälle henkilökohtaisen oppaani avulla. Amerikka on valtava maa ja erot ihmisten, ihmisryhmien ja osavaltioiden välillä niin huimia, etten uskalla tai edes halua yrittää määritellä, millaista amerikkalainen elämä on. Arkemme on kuitenkin selkeästi erilaista, kuin arkeni Suomessa. Olen tullut tänne jäädäkseni ja rakentanut elämääni monelta osin uusiksi sen mukaisesti. Uskoisin kuitenkin pitäväni nykyistä tiukemmin kiinni suomalaisista perinteistä, jos meillä olisi lapsi. Vaikkei suomalaisuus näykään elämässäni tietoisesti joka päivä, on se tärkeä osa identiteettiäni.

Entäs sitten ne syyt, miksi ulkomaille on muutettu? 60-luvulla monet lähtivät paremman elintason ja mahdollisuuksien perässä. Samat motiivit löytyvät myös useiden nykypäivän muuttajien ratkaisujen taustalta. On olemassa monia aloja, joiden työllisyys- tai palkkatilanne on Suomessa muita  maita huonompi ja vielä useampia haaveita, jotka on vain syystä tai toisesta helpompi toteuttaa maailmalla. Muuttojen taustalla on lisäksi usein rakkautta ja halua nähdä ja kokea, joskus ehkä myös pakoa tai pelkoa. Muutto on taatusti aina helpompi, jos kyse on omasta päätöksestä, tavoitteesta tai haaveesta. Mutta entäs ne ulkosuomalaiset, jotka ovat muuttaneet maailmalle pakosta tai tukeakseen esimerkiksi puolisonsa unelman toteutumista? Onko integroituminen ja onni edes mahdollista, jos suurinosa sydämestä on vielä vanhassa kotimaassa ja kaikki motiivit ulkoisia?

Hyvin paljon on varmasti merkitystä myös sillä, minne on muutettu. Kuinka kaukana Suomesta uusi maa sijaitsee: Kipaistaanko sieltä parissa tunnissa takaisin vanhoille kotikonnuille vai viekö matka kenties kaksi päivää ja kahden kuun palkan? Myös se vaikuttaa, kuinka kaukana uuden maan kulttuuri on Suomen kultuurista, pitääkö kieli opetella tyhjästä ja miten maassa tai alueella suhtaudutaan maahanmuuttajiin. Entäs muut suomalaiset sitten: Onko alueella muita suomalaisia ja miten helppo Suomi-piireihin on päästä sisälle? Haluanko edes hengailla muiden suomalaisten kanssa?

Meitä ulkosuomalaisia on varmasti joka lähtöön. Toisten kanssa yhteiset kokemukset ylittävät erot, joidenkin muiden kanssa en löydä mitään kieltä kummempaa yhteistä. Samahan se taitaa tosin olla kantasuomalaistenkin kanssa: Eiköhän jokainen koe suomalaisuutensa tai ulkosuomalaisuutensa ainakin pikkuisen omalla tavallaan. Kaikkien kanssa ei voi eikä tarvitse tuntea mitään maailmaa sureempaa yhteyttä, mutta identiteetin tasolla olen entistäkin vakuuttuneempi omasta ulkosuomalaisuudestani.




Itsensä määrittely ja samaistumiskohteiden löytäminen on ihmisille luontaista ja tärkeää. Tässä suhteessa me nykyajan ulkosuomalaiset olemmekin huomattavasti edeltäjiämme onnekkaampia. Meillä on internet ja sosiaalinen media, joiden avulla vertaistuki, ymmärrys, apu ja yhteys ovat lähestulkoon aina muutaman klikkauksen takana.

 "En ollutkaan ainoa, USA:sta ja maailmalta löytyy monia kaltaisiani!"

Meitä on loppujenlopuksi aika paljon ja useampikin tyyppi mahtuu varmasti saman junan samaan vaunuun, ainakin pieneksi hetkeksi. Ja jos totta puhutaan, muuta en osaisi edes toivoa.

5 comments:

  1. Taidettiinkin pohdiskella naita asioita sillon kahvikupin aaressa. Oon sellanen soluttautuja etten mielellani puhu ulkomaalaisuudesta mutta valilla tulee ikava suomalaisuutta. Ja sillon on kiva etta tuntee jonkun kenella on samanlaisia kokemuksia kenelle voi jutella niista sellasista ulkosuomalaisista asioista mita kukaan muu ei ymmarra :) Sita on vahan silleen valimaastossa, etta ihan suomalaisellekkin sita alkaa tuntua ulkomaalaiselta koska kielesta huolimatta, jutut on ihan erit. Mun kaverit Suomessa valilla tuppaa unohtamaan etten tiia enaa keta monet julkkikset on ja valilla tuntuu etta niita oikeen arsyttaa kun en tieda mista puhutaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se juuri ulkosuomalaisten yhteyden tunteessa taitaakin olla parasta, että voidaan olla yhdessä siellä välimaastossa. Jos siellä olisi yksin, olisi olo varmasti nykyistä ulkopuolisempi.
      Julkkisten perässä on kyllä ihan mahdoton pysyä. Niitä on niiiiin valtavasti ja lisää tulee koko ajan. Ei sillä, että pysyisin perässä edes amerikkalaisten julkkisten kanssa :).

      Delete
    2. Nain on kylla, valilla kun tulee katsottua Saturday Night Live'a katotaan Robertin kanssa toisiamme ja kysytaan niin etta kuka tuo musiikkivieras on, kun ei oo mitaan hajua :D Joskus kay samoin niitten juontajienki kanssa. Vaikee pysya karryilla!

      Delete
  2. Niin totta, jotenkin sitä on vielä kolmen vuoden jälkeen kahden maan välissä - Suomen julkkikset ja muut jutut alkavat unohtua ja englantilaisia ei oikein vielä tunne. Oman haasteensa kuvioon tuo vielä perhe ja lapset ja lasten suomenkielentaito. Miten saisi lapset motivoitua oppimaan kieltä, jota "kukaan" ei puhu?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Lapset kyllä lisäävät ulkosuomalaisuuteen vielä oman kerroksensa. Monet lapset kapinoivat jossain vaiheessa ja jos kieltä ei pääse käyttämään kenenkään muun kuin toisen vanhemman kanssa, on motivointi varmasti vaikeaa. Herättää taatusti monenlaisia tunteita niin lapsessa kuin vanhemmassakin.

      Delete