lauantai 4. huhtikuuta 2015

Burgeriviikko

Kun olin lapsi, perheessämme syötiin hampurilaisia todella harvoin. Hampparit olivat roskaruokaa, joita sai Riihimäellä ainoastaan snägäriltä tai kaupan einesaltaasta. Kasikytluvulla ei ollut Mäkkiä eikä Heseä, ei edes sitä kolmatta, jonka nimeä en enää muista (apua, nyt se vaivaa - mikä se ketju oli?!). Kun olin yläasteella, tuli Riksuunkin vihdoin ja viimein Mäkki, jonka hampparit maistuivat aluksi suurelta maailmalta - aika pian kuitenkin pelkältä hötöltä ja taatulta vatsakivulta. Myöhemmin Jyväskylässä asuessani elämääni saapuivat "amerikkalaiset" Memphis ja Amarillo -burgerit, mutta todellinen rakkauteni hampurilaisia kohtaan syttyi vasta siinä vaiheessa, kun muutin ensimmäisen kerran USA:han.

Kunnon lihaisa hampurilainen on NIIIIIN hyvää - kaukana roskaruuasta. Ei burgeri tietenkään mikään terveyspommi tai super food ole, mutta oikein valmisetettuna ja silloin tällöin nautittuna se koituu tuskin kuolemaksikaan.

San Diegossa on levitetty tällä viikolla burgereiden ilosanomaa burgeriviikon voimin. Tempaukseen osallistuvat ravintolat tajoavat hampparinsa $5 hintaan ja erilaisia burgeri, ranskikset, olut -comboja löytyy kympillä. Lista osallistuvista ravintoloista ja diileistä löytyy täältä.

Me kävimme eilen nauttimassa herkkumme Common Theory Public House -ravintolassa Convoy streetilla. Ja hyväähän se oli. Hampparin sisään kätkeytyi pattyn lisäksi tomaattia, urugulaa, valkoista cheddaria sekä pestoa. Itse jättäisin peston pois, sillä se teki burgerista hieman liian öljyisen. Basilikan lehti voisi ajaa saman asian... Tilasimme myös korillisen ihanan rapsakoita ranskiksia ja salaatin jaettavaksi. Nom, nom.


Jos satut olemaan San Diegossa juuri nyt, käy syömässä hyvä ja halpa hamppari! Ja jos koskaan matkustat USA:han ja mielesi tekee burgeria, valitse paikaksi joku muu kuin Mäkkäri, Denny's, Carl's Jr. tai Wendy's.

4 kommenttia:

  1. Carrols, oliskos se ollut se kolmas?

    VastaaPoista
  2. Ihatuin viime elokuun Nykin reissussa Shake Shackin hamppareihin - ne olivat NIIIIIIN hyviä. Onneks pääsen ensi viikolla niin ääreen :)

    VastaaPoista