Valmiiksi vartissa

Eilen oli taas aika juhlia sukellusveneitä submarine birthday ball:ssa. Viimevuonna valmistauduin juhlaan huolella: Ostin uuden iltapuvun, kävin laitattamassa kynnet ja hiukset sekä meikkasin pitkään ja hartaasti. Tänävuonna valitsin toisen lähestymistavan ja laittauduin iltaa varten noin viidessätoista minuutissa.

Viimevuotinen mekkoni istui edelleenkin hyvin ja miellytti silmää, samaten kengät ja laukku. Hiukset sattuivat taittumaan kivasti laineille aamutreenin jälkeen, joten hiustenlaitoksi riitti tällä kertaa kuivashampoo. Varpaiden lakka oli vielä ihan hyvässä kunnossa ja sormien kynnet osaan lakata jotenkuten itsekin. Meikkiä käytän arkena hyvin kevyellä kädellä, joten eipä sen juhlameikinkään tekoon ihan hirveän kauaa mennyt. Käytännössä minua siis laiskotti ja taisipa siinä jonkinlainen saituuskin iskeä.

Vaikka en käyttänytkään tällä kerralla paljoa aikaa tai rahaa ulkonäköni eteen, tunsin oloni kauniiksi ja juhlavaksi. Tulipa taas todistettua, että 90% kauneudesta lähtee hyvästä olosta. Ehkä jopa enemmänkin.

Ja nuo juhlaunivormut, ah... Ne vievät jalat altani joka vuosi. Joka vuosi hieman edellistä pahemmin. Mikä ihme siinä onkaan?

Ilta oli mukava ja noudatteli täsmälleen samaa kaavaa kuin viimevuona. Aluksi oltiin virallisia, muisteltiin menetettyjä sukellusveneitä ja lähetettiin tsempit tällä hetkellä kommenuksella oleville yksiköille. Mukana juhlahumussa oli myös vuonna 1944 delfiininsä (sukellusvene pätevöityminen) ansainnut herrasmies.

Illallisen jälkeen oli aika rentoutua ja vaihtaa univormu vaikka kirahvipukuun... 

Photo boothit ovat aina taattu hitti! Takinkin olisi voinut riisua, jos ei Phill olisi unohtanut vyötä sohvalle lähtökiireen iskiessä. Hupsis vaan. Putoavien housujen aiheuttamalta draamalta vältyimme kuitenkin syömällä. Illalliseksi tarjoiltu surf and turf oli ihan jees, mutta aika tuhtia tavaraa.

Näissä tunnelmissa mentiin loppuilta. Ensi vuonna sitten uudelleen. Nähtäväksi jää pääseekö mekko päälle vielä silloinkin.