Joskus on päiviä, kun kaikki ärsyttää. Väsyttää, mikään ei pysy käsissä, kukaan ei kuuntele, kaikki ympärilläolijat kinaavat, päätä särkee tai nenä on tukossa, nälkä, liikenneruuhka, typerät kommentit... Kaikki on aivan pielessä.
Näinä päivinä on todella haastavaa olla niinkin sosiaalisessa työssä kuin preschool opena. Lasten hölmöilyt eivät naurata, eivät sitten yhtään, ja minusta tulee no fun miss Veera. Päivän käytetyin sana on ei, sekä minun että lasten suusta. Kun ope on kärttyinen on kaikkien huumori koetuksella. Yritän olla niin aikuinen kuin voin, mutta aina ei jaksa.
Jos lapsille vielä riittääkin joitain kärsivällisyyden rippeitä niin aikuisten kanssa hermot vasta ovatkin koetuksella. Pitäisi jaksaa hymyillä, small talkata, puhua lasten asioita, suunnitella opettajien yhteisiä juttuja tai olla ainakin asiallinen. Preschool opettajan työhön kuuluu triplasosiaalisuus: lapset, lasten vanhemmat, työkaverit - kaikki pitää huomioida eikä hiljaisia tai yksinäisiä hetkiä löydy päivästä kovinkaan montaa. Sisäinen mörköni ihmettelee aina välillä, miten ihmeessä päädyin tälle alalle.
Näinä päivinä kiroan hiljaa mielessäni suomeksi ja yritän jaksaa siihen asti, että on aika vetää peitto korviin ja herätä seuraavana aamuna parempaan päivään. Tai, jos oikein hyvin käy, ärsytys jääkin jo töihin ja illalla päivä saa vielä toisen mahdollisuuden.
San Diegossakin on kevät
Tänään mieli parani iltakävelyllä ja eilisiä pizzan tähteitä mutustaessa. Taidanpa kuitenkin mennä ajoissa nukkumaan. Ihan varmuuden vuoksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti