torstai 11. joulukuuta 2014

Salaisia pukkeja ja valkoisia elefantteja

Hävettää tunnustaa, mutta en ole ostanut Phillille vielä yhtään joululahjaa. Niin kuin aina, päässäni kaikuu tyhjyys ja ideat ovat hukassa. Tiedän Phillin kyllä haluavan yhtä sun toista, mutta mikään hankintalistan asioista ei ole sellainen, jonka osaisin valita ilman Phillin apua. Odottelen siis viimehetken inspistä ja ideoita. Emme kirjoita toisillemme toivomuslistoja, sillä hyvän lahjan pitää olla ylläri.

Vaikka Phillin suhteen pääni lyökin vielä ihan tyhjää, on tämän viikon kantavana teemana ollut joululahjat. Leikimme meinaan työkavereiden kanssa tällä viikolla salaista pukkia (secret santa). Laitoimme nimet hattuun ja nostimme itsellemme tonttuilun kohteen. Päätimme pitää budjetin muutamassa dollarissa/lahja ja leikkiä koko viikon. Maantantain teema oli jotain herkullista. Tiistaina jotain lämmittävää tai mukavaa. Keskiviikkona jotain itsetehtyä. Torstaina jotain hyvän tuoksuista. Ja perjentaina jotain erityistä ja hieman arvokkaampaa. 

Toistaiseksi pukki on tuonut minulle kuivattuja hedelmiä, teetä, itsemaalattavan mukin sekä herkullisen tuoksuisen kynttilän. Omiin paketteihini olen käärinyt snickereitä, kynttilöitä, taatelitryffeleitä sekä vartalovoidetta. Huomiselle kokosin, jos en nyt ihan lahjakoria, niin ainakin ison lahjamukillisen verran työkaverini lempiherkkuja, joulukoristeita ja korvikset. Minulla kävi tuuri ja vetäisin hatusta nimen, jonka omistaja on minulle tuttu myös töiden ulkopuolella.

Salaisen pukkileikin lisäksi pitäisi hankkia vielä yksi lahja ennen lauantaita. Koulun johtaja on kutsunut meidät kotiinsa pikkujouluihin ja yksi illan ohjelmanumeroista on white elephant gift exchange -leikki. Jokainen vieras tuo mukanaan korteintaan $10 arvoisen lahjan. Osallistujat valitsevat arvotussa järjestyksessä itselleen yhden käärityn paketin. Seuraavana vuorossa oleva voi valita joko avaamattoman paketin tai "varastaa" jonkun toisen valitseman lahjan.



Jos lapsia lahjoo kekseillä, saa heiltä vastalahjaksi omenan...

Hitaasti, mutta varmasti joulumieli alkaa kuplimaan vatsanpohjassani. Uunissa tuoksuu juuri tällä hetkellä piparminttupiparit (amerikkalaiseen tapaan pötköstä leikatut), jotka koristelemme huomenna jouluisiksi lasten kanssa. Ensi viikolla sokerikeksit saavat kyllä vaihtua alusta asti itsetehtyihin joulupipareihin, sillä koulumme teemana on joulu ympäri maailman (Christmas around the world). En malta odottaa! Lasten maailma ei tule enää koskaan pyörimään samoilla raiteilla, kun he kuulevat, että joulupukki asuukin Suomessa...

2 kommenttia:

  1. Ihanan jouluinen postaus! Ja tuo secret santa kuulosti niin kivalta, että aijon ehdottaa sitä ystäväporukallemme! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Secret Santa piristi viikkoa valtavasti :). Enkä edes arvannut ennen paljastusta, kuka minun tonttuni oli.

      Poista