torstai 25. joulukuuta 2014

Ihana sekametelisoppa

Nyt se on todistettu, että joulu tulee, vaikka kuusen koristelu, lahjojen paketointi ja piparit jäisivätkin aattoon. Töissä riitti niin paljon joulukiirettä, että kodin joulujutut siirtyivät siirtymistään ja loksahtivat lopulta kohdilleen ensimmäisenä vapaapäivänä, eli aattona.



Aattopäivä kului siis vielä joulujärjestelyiden merkeissä. Illalla siirryimme kuitenkin jo täysin juhlatilaan viettäessämme joulu no. ykköstä perinteisesti ystäväporukalla. Hyvää  ruokaa, parasta seuraa ja hauskoja pelejä. Aika perusmeininkiä. Yöllä kotiin ajellessamme aatto oli juuri vaihtunut joulupäiväksi, normaalisti ruuhkaisilla teillä oli hiljaista ja radiosta tuli Oh Holy Night - minulla oli ihan valtavan hyvä olla.

Joulupäivään on kuulunut joulusukkia, aamupalamuffinseja, upeita lahjoja, karanneita (ja sitten kylvetettyjä) kissoja, grillailua, glögiä ja pipareita, ulkoruokintaa, enkelikello, suomalaista luettavaa (kunniamainintana runokirja, josta löytyy myös äitini kirjoittama runo!), rouhea joulu -radiokanava, lumiukko -piirretty ja yleistä rentoilua. Ei kai sillä niin väliä miten tai missä joulunsa viettää. Pääasia, että on mahdollisuus pysähtyä ja nauttia. 







USA:ssa siirrytään huomenna salamana arkeen, mikä tuntuu minusta joka vuosi ihan yhtä hullulta. Onneksi meidän koulumme pysyy kuitenkin kiinni. Rentoilu ja uusilla leluilla leikkiminen saa siis jatkua. Toivottovasti teilläkin!

6 kommenttia:

  1. Parasta tässä Joulun vietossa on kun saa rentoutua ja lepäillä kiireisten valmistelujen jälkeen. Onpas herkullisen näköisiä syötäviä!
    Voi että minä sain naurut tuosta ruokapöytä kuvasta, Possuhan se siellä istuu ja odottaa aamiaistaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Possu on aina siellä, missä tapahtuu. Kaikki meidän lautasilla oleva kiinnostaa ja enkelikello se vasta mielenkiintoinen onkin :).

      Poista
  2. onneksi sinä saat vielä lomailla!mulla ,niinkuin monella muullakin täällä suomessa lomaa loppiaiseen asti ja mä jäin jo 20pv lomille.ihanaa rauhoittua kunnolla,ja ehtii lenkkeillä ja tavata ystäviään yms!mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, ihanan pitkä loma sinulla! Minullakin on pitkästaikaa vähän pidemmät vapaat, joiden aikana ei matkusteta minnekään. Joskus on vaan niin ihana rauhoittua ja tehdä kaikkea tavallista ihanaa, johon ei töiden ohella riitä aikaa. Nautinnollista lomaa!

      Poista
  3. Kissakuvat saivat myös minut nauramaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voit varmasti kuvitella, kuinka monta kertaa päivässä näille saa nauraa livenä. Hyvää nauruterapiaa :)!

      Poista