sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Billy ja kumppanit lavalla

Vaikka kodissamme ei olekaan vielä yhtään joulukoristetta esillä, on töissä vallinnut jo pari viikkoa todellinen deck the halls -teema. Perjantai-iltana koristeluinto jäi kuitenkin töihin ja väistyi hyvän musiikin tieltä. Deck the halls muuntui Wrex the hallsiksi paikallisen radioaseman konsertissa.

Konsertin esiintyjälista oli kattava eikä hintakaan päätä huimannut. $35 lipuilla pääsimme näkemään livenä paikallisen Schitzophonics -yhtyeen, Banks:in, Spoon -yhtyeen, Interpolin, Alt J:n, Billy (fucking) Idolin sekä Cage the Elephant -yhtyeen.


Iltani kohokohta oli kunnioitettavaan 59-vuodeen ikään ehtinyt Billy Idol sekä Cage the Elephant, joka löytyy pitkältä suosikkibändieni listalta. En voi muuta kuin ihailla Billy Idolin pitkää uraa ja lavakarismaa. Vanhat äijät rokkasivat monet nuoremmat suohon!

Billy Idolia voi kuunnella täältä

Eikä pettänyt Cage the Elephant- orkesterikaan. Mahtavan energinen show, joka sai minut rakastumaan bändiin entistäkin syvemmin.

Cage the Elephant -yhtyettä voit kuunnella täältä

Upeana bonuksena lavalle pöllähti myös yllätysesiintyjä, Vance Joy, jonka Riptide -kipale on minulle THE summer 2014 song.

Vance Joy:ta voit kuunnella täältä

Laadukkaat konsertit on yksi isossa kaupungissa asumisen parhaista luontaiseduista. Pitäisi vaan käydä paljon nykyistä useamminkin... Hyvä konsertti hyvä mieli.

2 kommenttia:

  1. Taas yksi syy miksi pitäisi asua siellä rapakon takana - keikat ;-). Intohimoisena musiikin kuuntelijana joudun kärvistelemään ja odottamaan, että tuleeko omat lempiyhtyeet joskus Eurooppaan taikka saatika Suomeen saakka. Cage the Elephant oli itsellä ihan uusi tuttavuus mutta hyvältä kuulosti. Pitää tutustua tuotantoon paremmin. Yksi omista suosikeista on Sons of Bill (https://www.youtube.com/watch?v=VPzLl1P5zlc) mutta vielä en ko. yhtyettä ole päässyt livenä katsomaan....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinaan edelleenkin unohtaa säännöllisesti, että nyt niitä bändejä voi ja pitää oikeasti käydä katsomassa :). Pitääkin käydä tsekkaamassa tuo Sons of Bill. Kiitti vinkistä!

      Poista