keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Uusi imuri

Tämä kirjoitus taitaa kuulua sarjaan, joka kiinnostaa tasan niitä kolmea USA:ssa asuvaa suomalaista, jotka ovat aikeissa ostaa uuden imurin. Mutta kirjoitanpa kuitenkin. Aina välillä katselen huviksen, millä hakusanoilla lukijat päätyvät blogiini ja ilokseni olen huomannut hakusanojen kirjon olevan aika valtava.

Taisin valitella aiemmin täällä blogissakin, että imurimme imuteho oli muuttunut sen verran olemattomaksi, että imuroinnin jälkeen pystyi kaapimaan vielä kädellä kourallisen hiuksia, pölyä ja kissankarvoja. Kokolattiamatto on siitä armollinen, että kaikki tämä törky piiloutui hienosti jonnekin tuuheiden karvojen uumeniin, mutta ei minua näin helposti huijata. Näkymätön sotku tuntui silmissä ja nenässä ja ällötti sisuskaluja myöten.

Phill purki ensin vanhan imurin osiin, mutta sisältä ei löytynyt mitään kummempia tukoksia, jotka olisivat voineet selittää imutehon heikentymisen. Eipä siis muuta kuin imurikauppaan hops. Kaupasta mukaamme lähti kohtuullisen hintainen Sharks Navigator, joka on ainakin toistaiseksi hoitanut hommansa vallan mainiosti. Imuri on ketterä ja tehokas ja toimii sekä matoilla että paljaalla lattialla. Ainoa iso miinuspuoli on virtajohdon lyhyys. Meidän kartanoa imuroidessa pitää virtajohdolle löytää uusi pistorasia jokaisessa huoneessa. Tällaista laiskaa ja imuroinnistä hieman öh, vähemmän pitävää se ärsyttää.

Koska Kisun kuva nyt vain tuntui kivemmalta vaihtoehdolta kuin imurin kuva...

Mutta kaiken kaikkiaan muutaman viikon vanha imuri vaikuttaa ihan hyvältä ratkaisulta. Aika sitten näyttää kestääkö tämän yksilön moottori mattohirvityksiämme hieman pidempään kuin kolme vuotta.

3 kommenttia:

  1. Kyllä kuva pitäis saada kans! Nimim.imuroimistakin enemmän inhoam amerikkalaisia vehkeitä, joita he*****nkoneiksi kutsun. Siksipä meillä onkin Rumba, joka hoitaa homman (ja äijä ehkä kerran kuussa vetelee kokolattiamatot sillä he*****nkoneella. (iRobot Roomba).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilla oli Hawaijilla semmoinen robotti ja se oli ihan jees puulattioilla ja laatoilla. Mutta jotenkaan en luota sen tehoon näiden meidän mattojen kanssa. Meillä on siis todella tuuheat kokolattiamatot kaikkialla muualla paitsi keittiössä, kodinhoitohuoneessa ja kylppäreissä. Sitten joskus kun me asetutaan johonkin aloilleen ja ostetaan oma talo, on must listan ykkösenä puulattiat! Inhoan imurointia ja näitä he*****nkoneita (osuva kutsumanimi), mutta kaikista eniten inhoan kokolattiamattoja.

      Poista
  2. Kokolattiamatot olisi pitänyt jäädä kokonaan keksimättä :D

    VastaaPoista