Arki ja järki hukassa

Kotona! Kisu odotti meitä ikkunassa, kun kurvasimme pitkän matkustuspäivän jälkeen kotipihaan ilta kahdeksalta. Maahantulomuodollisuuksissa meni ikä ja terveys - takana olevalla oli yskästä päätellen vähintään tuberkuloosi. San Diegon kenttä on pieni ja resurssit sen mukaiset. Ei auttanut sekään, että saimme jonotella siinä himppusen lyhyemmässä ja vikkellämmässä kansalaiset ja vakkariasukkaat -jonossa. Pitikö kaikkien palata lomalta samana päivänä meidän kanssa?

Vaikka kissasitterit olivatkin tehneet loistavaa työtä, hyrisi Kisu koko illan jaloissa kiinni. Sain kerrankin halia Kisua juuri niin paljon kuin halusin ilman, että se venkoili yhtään mihinkään. Oli ollut ikävä - puolin ja toisin.

Silmät seisoivat päässä, mutta ennen nukkumaan menoa piti vielä varmistaa, että kaikki olisi valmiina maanantaiaamua varten. Menimme nukkumaan kymmeneltä ja nukahdimme samantien. Kahdelta aamuyöllä heräsimme kumpikin lähes samaan aikaan ja olimme aivan varmoja, että olisi jo aika nousta ylös. Mutta eipäs ollutkaan. Onneksi saimme vielä unenpäästä kiinni ja nukuimme puolikuuteen asti.

Jotta arki ei olisi tuntunut heti ihan liian arjelta, herkuttelimme aamulla Brysselin hienoimmilla macaroon -kekseillä. Keksejä, keitettyjä kananmunia ja mustaa kahvia... Muutakaan ei kaapista löytynyt. Töihin ajellessani meinasin ajaa ajatuksissani harhaan ja työpäivä sujui muutenkin jotakuinkin robottimaisesti suorittaen. Onneksi olin ennakoinut zombiuteni ja valmistellut kaiken töissä niin valmiiksi kuin mahdollista.

Selvisin päivästä ja kotimatkan harvinaisen pahasta ruuhkasta, kävin ostamassa kaapit täyteen ruokaa, purin laukut ja pesin pyykit. Aika kova suoritus! Mikään ei oikein tunnu vielä miltään, mutta nukkumaan voisin kyllä jo mennä. Joko kohta on perjantai?

P.S. Uskokaa tai älkää, mutta vaatteet mahtuvat vieläkin päälle kiristämättä, vaikka takana onkin kaksi viikkoa rajatonta herkuttelua. Ei kannata aliarvioida turistiliikunnan merkitystä!