Ah, kuinka taivaallisia ja tarpeellisia nuo pienet hetket ovatkaan, varsinkin silloin kun oman rentouden oivaltaa jo siinä hetkessä ja tuntee koko kropassa.
Rentoutumiseen ei tarvita välttämättä kovinkaan kummoisia ulkoisia puitteita, kunhan mieli on valmis päästämään irti kaikesta. Edes ihan pieneksi hetkeksi. Se ei ole aina helppoa, mutta mitä vaikeampaa se on, sen kovemmin sitä luultavasti tarvitsee.
Juuri nyt pääni on totaalisen täysi eikä osaa lopettaa laukkaamistaan. Elämääni on humpsahtanut kerralla niin paljon uutta etten tiedä miten päin olisin ja mitkä asiat hoitaisin ensiksi. Miksi ihmeessä kaikki tapahtuu aina kerralla ja ryminällä? Nopeasti, mutta kuitenkin niin hitaasti?
Illalla rauhoitin mieleni rauhallisella juoksulenkillä. Täydelliseen tyhjennykseen en pystynyt, mutta vauhti hidastui kuitenkin sen verran, että sain palautettua mieleeni viime viikonlopun täydelliset onnenhetket. Muistan vielä miltä se tuntui ja juuri nyt se saa riittää.
Oikeasti elämässäni on kaikki aivan valtavan hyvin, mutta mielelläni ei ole ollut aikaa oivaltaa sitä ihan vielä.
Ehkäpä jo huomenna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti