Kaveri oli hankkinut meillekin liput ja paikkamme löytyivät yllätyksekseni aivan ykköspesän takaa. En ole ollut aikoihinkaan näin lähellä äksöniä ja kameran kotiin jättäminen harmitti parin sekunnin ajan. Mutta sitten keskityin itse peliin ja totesin, että oli oikeastaan mukava seurata sitä ilman välissä olevaa kameran linssiä ja niin läheltä, että pystyimme näkemään pelaajien ilmeetkin.
Padresin (eli meidän joukkueen) ilmeet olivat tällä kertaa aika muikeita, sillä rökitimme Rockies -joukkueen aivan mennen tullen. Sääli vaan, ettei Padresin kausi ole noin niin kuin ylipäätään ollut kovinkaan kummoista juoksujen juhlaa ja pudotuspelit ovat kadonneet jo kauan sitten mailojemme ulottumattomiin.
Eilen alkoi myöskin uusi football -kausi ja sen mukana vanha ystävämme fantasy football. Phill pelaa mielikuvitusfutista työpaikkansa liigassa ja minä toimin lähinnä satunnaisena henkisenä tukena ja tietämättömänä neuvonantajana. Emme kuulu ihmisryhmään, joka viettäisi seuraavien kuukausien sunnuntait telkkariin liimattuina, mutta jos nyt satumme joskus eksymään olusille oikeaan aikaan, ei taustalla pauhaava football haittaa minua laisinkaan.
Penkkiurheilu on jees, vaikken minkään joukkueen tosifani osaa olla edelleenkään. Helposti innostuvana tyyppinä voin huumailla ihan täysillä aina hetken muiden mukana ja vetää loppuajan vähän matalampaa profiilia. Aika sopiva keskitie minulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti