perjantai 4. maaliskuuta 2016

Hyvän mielen perjantai

Joskus elämässä tulee iltoja, jolloin täydelliseen hetkeen riittää yksi itkettävän ihana Disney Pixar -elokuva. Minulla näitä iltoja tulee ehkä keskimääräistä useammin ja sen tietää myös Phill. Ennen lähtöään tuo ihana mies hankki minulle The Good Dinosaur -elokuvan, jonka katsomista maltoin lykätä jopa puolitoista viikkoa.

Ja hyvähän se oli, juuri sellainen kun pitikin: täysin ennalta-arvattava, itkettävä, naurattava, koskettava, mietityttävä ja silti kummallisella tavalla niin kovin täydellinen feel good -elokuva.

Tänään on ollut muutenkin aika hyvä meininki aamusta iltaan. Päivän positiivisiin on kuulunut muunmuassa mallikkaasti etenevät ja hoidetut asiat, naapuruston uusi smoothie-baari, nopeasti kulkenut juoksu,hyvän tuoksuiset ihonhoitotuotteet, kukkivat kukat ja laulavat linnut, halvat mansikat sekä salaattilautanen, jota ei tarvinnut puhdistaa ennen koneeseen laittoa, sillä Possu (tai Kisu, mutta epäilen Possua) oli käynyt nuolemassa sen puhtaaksi.

Vanhoja kuvia läpikäydessäni törmäsin tähän kuvaan. Tuo hetki oli kuin Pixar -elokuva: surullisen onnellisen haikean ihanan kaunis.

Näillä fiiliksillä viikonlopun viettoon. Mitähän kivaa huomenna mahtaa tapahtua?!

6 kommenttia:

  1. Disneyn elokuvat on ihania! :) Hyvällä tekosyyllä saa niitä vielä hetken lapsen kanssa katsoa, vaikka eivätpä nuo tekosyitä paljoa kaipaile.

    Ihana kuva, muuten! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä ihania ja hienosti tehtyjä. Menevät hyvin ilman tekosyitäkin :).

      Poista
  2. Ihana kuva! Meilläkin oli eilen feelgood-ilta kotona, kun koiralta leikattiin edellisenä päivänä kitarisat ja sitä seurannut yö oli kovin levoton. Istuin koko illan sohvalla neulomassa lapasta HBO-sarjoja katsellen koira kyljessä kiinni. Tänään jaksaa taas enemmän. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voi teidän koiraa! Toivottavasti voi jo paremmin. Annetaankohan koirillekin jätskiä kitarisaleikkauksen jälkeen :)?

      Poista
  3. Mä olen ihan liian herkkis Disneyn leffoille ja muille piirretyille, vaikka niissä olisi kuinka hyvä loppu. En ole ehkä vieläkään päässyt yli siitä Happy Feetistä, jonka luulin olen iloinen elokuva..!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä aika tunteellisia. En ole tainnut selvitä läpi kovinkaan montaa itkemättä (mikä ei tosin ole mikään kumma juttu, kun itken melkein jokaista leffaa katsoessani). Happy Feetiä en muuten ole edes nähnyt ja tuon kuvauksen perusteella taidan jättää katsomattakin. Harhaanjohtava nimi...

      Poista