Postia pohjoisnavalta

Kun amerikkalaiset lapset kirjoittavat kirjeitään joulupukille, raapustetaan osoitekenttään Korvatunturin sijaan Pohjoisnapa. Minä tiedän suomalaisen varmuudella, että he ovat väärässä, mutta pysyttelen hiljaa ja toivon, että Postin uudelleenohjauspalvelu pelittää ja lasten toiveet menevät perille.

Tällä hetkellä jouluun on vielä sen verran aikaa, ettei joulupukin kanssa viestitellä kuulumisia kummempaa, mutta Pohjoisnapa häilyy silti mielessäni joka toisen minuutin kohdalla. Olen miettinyt ja pohtinut, millaista siellä ihan oikeasti on ja miten siellä mahtaa mennä. Onkohan leiri jo valmis vai asuvatko he edelleenkin lämmitetyssä teltassa? Onko Phill nähnyt jo revontulet ja jääkarhun? Miten hanskat kädessä rakennetaan? Onko siellä kylmä vai KYLMÄ? Miltä ikijäästä sulatettu juomavesi mahtaa maistua? Hakataanko jäätä (ice mining) todellakin Frozen tyylillä, vai muistuttaako se sittenkin enemmän puun hakkuuta?

Viime viikolla sain noihin ja aika moneen muuhunkin kysymykseen vastaukset, kun sähköpostit alkoivat vihdoin kulkemaan puolin ja toisin. Lisäksi olen nähnyt virallisten tahojen kautta pari valokuvaa, jotka ovat auttaneet hahmottamaan Phillin kuvailemia maisemia ja puuhia.

Pohjoisnavalla on kuulemma KYLMÄ, varsinkin kun työskentelee koko päivän ulkona. Mutta kaikkeen tottuu ja varusteet ovat hyvät. Silmät ovat jäätyneet pari kertaa kiinni ja parrasta roikkuu jääpuikkoja, mutta eihän se vielä tahtia haittaa. Sisällä leirin asumuksissa on kasvojen korkeudella parikymmentä astetta ja lattianrajassa lähes pakkasta. Ruoka on hyvää ja maisemat huikeita. Revontulet ovat valaisseet kirkasta taivasta joka yö, vaikka näkyvätkin kuulemma vain kauempana horisontissa, hieman etelämpänä. En tiennytkään, että tarpeeksi pohjoiseen mentäessä revontulia ei voi enää nähdä suoraan pään yläpuolella. Työ on odotetusti fyysisesti rankkaa, mutta kokemus niin mieletön, ettei sitä vaihtaisi mistään hinnasta pois. Niin ja ne jääkarhut, niitä ei ole (onneksi) vielä näkynyt - eikä olisi niin väliksikään, ainakaan kovin lähellä leiriä.

Yleensä Phillin töihin liittyvistä sijainneista ja tekemisistä ei tule juuri puhuttua, mutta tämä kerta on kaikin puolin hyvin erilainen. Kyse ei ole suurista salaisuuksista, vaan harjoituksista ja tutkimuksista, joihon osallistuu USA:n laivaston lisäksi muitakin maita ja yhteistyötahoja sekä yliopistojen ymäristöntutkimuseksperttejä.

Mies on siis todellakin Pohjoisnavalla, tai jossain sillä suunnalla. Tarkka sijainti riippuu kai tuulista ja jäälautan liikkeistä. Luin jostain, että lautta jolle leiri on rakennettu, liikkuu päivittäin tuulen vaikutuksesta n.9 mailia, mutta Phillin mukaan liike on niin hidasta, ettei hän ainakaan sitä tunne.

Tämä kuva on tosin ihan "vaan" Alaskan jäätiköiltä viime kesältä

Huimaa mitä kaikkea sitä voikaan päästä kokemaan. Minä elän tätä kokemusta sähköpostien kautta, joita odotan enemmän kuin joulupukkia ikinä. Jälleen kerran on pakko todeta, että onneksi meistä kumpikin tykkää kirjoittaa. Yhdellä pienellä sähköpostilla voi olla aika iso merkitys, niistä viiden sivun mittaisista kertomuksista nyt puhumattakaan.