tiistai 12. tammikuuta 2016

Matkalla viisastuneet

Rakkauteni road trippejä kohtaan syttyi jo lapsena istuskellessani upouudella boosterillani punaisen Fiatin ja sähkön sinisen Corollan takapenkillä. Perheen pienimpänä paikkani oli aina takapenkin keskellä, josta tähyilin vuoroin siskon, vuoroin veljen ikkunasta ulos. Ystäväperheemme luo ajellessamme odottelin aina jännittyneenä, kumman puolelta se Hollolan kirkko tällä kertaa löytyy. Eihän sitä voinut etukäteen millään tietää.

USA:ssa road tripit tarjoavat loputtomia mahdollisuuksia, sillä tähän valtavaan maahan mahtuu jos minkälaista maisemaa ja lunnon ihmettä. Ajellessamme pari vuotta sitten New Hampshiresta Kaliforniaan, opin USA:n luonnosta ja etäisyyksistä enemmän kuin yhdestäkään kirjasta ja oppitunnista yhteensä. Oli aika huikaisevaa nähdä, kuinka metsät muuttuivat viljapelloiksi, vilja maissiksi, maissimeret preeriaksi, preeria vuoriksi, vuoret autiomaaksi ja kaikkea siltä väliltä.

Viimeisin road trippimme ulottui "vain" kolmen osavaltion alueelle, mutta paljon ihmeteltävää oli siroteltu näidenkin mailien varrelle. Ajelimme yhteensä 1560 mailia, eli takapuoli kerkisi kyllä puutumaan tälläkin matkalla. Mutta oliko se sen arvoista? No, ehdottomasti!

Ensimmäisen etappimme, San Diego - Bishop, CA, ajelimme suureksi osaksi pimeässä ja saimme vain arvailla, millaisia maisemia ikkunan takaa löytyy. Seuraavan aamun päivänvalo paljasti, että veukkauksemme oli osunut aikalailla oikeaan.



Bishopista Mammothille ei ollutkaan enää matka eikä mikään, mutta viihdytimme silti itseämme arvailemalla, mikä lumihuippuisista vuorista olisi määränpäämme. Tiet olivat paikoittain jäässä, mutta ihan pikkuteitä lukuunottamatta niin hyvin suolattuja, ettei lumiketjuillemme tullut käyttöä.




Mammoth - Las Vegas pätkän ajelimmekin sitten kirkkaassa päivänvalossa Inyo -kansallismetsän ja aavikoiden läpi. Inyo viihdytti meitä paitsi lukemattomilla vitseillä (Hey, where are we? In Yo national forest!), myös paikoitellen haastavalla tiellään. Tie oli mutkainen, mäkinen ja jäinen ja aurinko tietenkin suoraan silmissä. Rallikuskin leikkiminen oli kuitenkin pienempi paha kuin matkapahoinvointi, joten ilmoittauduin vapaaehtoisesti kuskiksi. Ja hyvinhän se meni, suurimman osan ajasta jopa ihan nautittavasti.






Inyon jälkeen vuorossa oli pelkkää aavikkoa aavikon perään. Omalla tavallaan kaunista ja mielenkiintoista, vaikka yksityiskohtia maisemasta ei kauheasti löytyisikään.  Kannattaa myös varautua siihen, että vessoja on aika harvassa. Kartalla näkyvät pienet nimetyt pisteet eivät yleensä ole kaupunkeja, vaan maatiloja, joista ei juuri palveluja löydy. Pienillä teillä huoltoasemien välille voi mahtua helposti satakin mailia.



Matka Las Vegasista Grand Canyonille oli tällä kertaa kaikista yllätyksellisin. Aluksi nyökyttelimme hyväksyvästi päätämme ja totesimme, että näyttää juuri siltä, että olemme Arizonassa ja matkalla kohti kanjonia. Mutta sitten ajelimme jonkun nyppylän huipulla pilveen ja maailma muuttui sumuiseksi. Sumusta ulos selvittyämme huomasimme saapuneemme talven puolelle. Maassa oli lunta ja lämpötila laski nopeaa tahtia. 










Grand Canyonin lähistöllä meitä vastaan alkoi tulemaan paksulla lumipeitteellä kuorrutettuja autoja ja saimme hämmästykseksemme todeta, että kanjonilla oli satanut yön aikana tuoretta lunta. Jos olisimme olleet pikkuisenkaan aikaisemmin liikkeellä, olisi lumiketjuille tullut nyt käyttöä. Teitä oli kuitenkin jo keretty aurailemaan ja ne olivat ihan kohtuullisessa kunnossa.


Näytti ihan talvelta!

Grand Canyonilta lähtiessämme jumituimme hetkeksi matkalle, sillä tällaiset peuran sukuiset (?) elukat olivat päättäneet tulla nuolemaan tien pinnasta herkullistakin herkullisempaa tiesuolaa. Odottelimme kiltisti suolaisen himon tyydyttymistä ja jatkoimme tien tyhjennettyä matkaa kohti Flagstaffia.



Viimeisen päivän etappi oli kaikista pisin ja vaihtelevin. Aloitimme lumelta, laskeuduimme mielikuviemme Arizonan kivi- ja kaktusvyöhykkeille, löysimme uskomattoman vihreitä peltoja keskeltä kaikkea kuivuutta, hipaisimme Meksikon rajaa, ihastelimme Kalifornian hiekkadyynejä, aurinkopaneelipeltoja ja tuulivoimaloita ja löysimme lopuksi paikan, josta kaikki maailman kivet ovat varmaankin kotoisin.






Jos muuten koskaan ajelet lähellä Meksikon rajaa, kannattaa muistaa pitää viisumi, passi tai green card -mukana, sillä esimerkiksi kasitiellä ajellessa ajetaan ainakin kolme kertaa rajaviranomaisten tarkistuspisteen lävitse. Meidät viitottiin joka kerta jatkamaan matkaa ilman pysähdystä, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Maahanmuuttajahan minäkin olen (vaikkakin blondi sellainen).

Paljon tuli taas nähtyä ja nälkä se vain kasvaa syödessä. Reissunälkä kun ei tuppaa lähtemään reissaamalla. Seuraavaksi tekisi mieli valloittaa länsirannikko San Diegosta Seattleen, kunhan sopiva ajoitus vain osuu kohdilleen.

4 kommenttia:

  1. Pitkään olen seurannut sun blogia,kiitos siitä :-) Nyt on pakko kommentoida, on niin ihania kuvia, rakastan itse myös road trippejä ja ah kuinka ihana olisikaan päästä jonain päivänä usaan sitä toteuttamaan. Tykkään lukea sun ameriikka kuulumisia ja katsella kuvia siitä kauniista maasta, kumpa vaan ameriikkalaisetkin heräisivät tajuamaan kuinka kaunis maa heillä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kommentoit! Toivottavasti reissuhaaveet toteutuvat :). USA on valtava ja valtavan kaunis.

      Poista
  2. Peuran sukuiset elukat näyttäisivät olevan vapiteja. :) Niitä näkyy aika paljon täällä Kalliovuorilla ainakin.

    Onko teillä siis itsellä lumiketjut, ja oletteko paljon joutuneet käyttämään? Me jossain vaiheessa mietittiin niiden ostamista, mutta sitten todettiin, että todennäköisyys, että niitä tarvitsisi, on kuitenkin häviävän pieni, kun vaan on järkevät talvirenkaat alla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah siis vapiteja, kiitos! Me ostettiin lumiketjut ennen tätä reissua, koska Kaliforniassa on aika paljon teitä joilla ajellessa sellaiset pitää löytyä autosta. Auto Zonen tyyppi sanoi, että ne voi myös palauttaa reissun jälkeen, jos ei niitä tarvitse. New Hapshiressa asuessa meillä ei ollut ketjuja eikä sellaisia tullut edes mieleen tarvita, eli olisikohan se joku Kalifornian oma juttu (kun harvalla on kunnon talvirenkaat alla). Kokeneemmat kertoivat, että ketjuja tarvitsee oikeastaan vain lumipyryn aikana tai heti sen jälkeen, ennen kuin tiet saadaan aurattua. Meidän oli tarkoitus palauttaa ketjut, mutta päätettiin sitten kuitenkin pitää ne, sillä tänä talvena täällä meidän lähivuorillakin taitaa olla ihan kunnon lumisateita luvassa. En muista tarkkaan, mitä ne maksoi, mutta alle satasen kuitenkin.

      Poista