keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Kuusi rautaista vuotta

Facebook paljasti muistoissaan, että olemme olleet hyvin useana vuonna tähän aikaan reissussa. Tällä hetkellä olemme vielä tukevasti San Diegossa, mutta lauantaina tilanne on jo ihan toinen. Oregonin reissu kurkkii nurkan takana, yhdessä hääpäivämme kanssa.


Tänä vuonna avioliittovuosia tulee täyteen kuusi, eli juhlimme amerikkalaisten perinteiden mukaan rautapäivää. Vaikka rauta-aiheista lahjaa onkin ollut vaikea keksiä, kuvaa rauta suhdettamme loistavasti: luja, kestävä ja silti kumman muokattava. Yhteiset vuodet ja kokemukset ovat hioneet meistä me; tiimin, joka toimii ja haluaa toimia. Parisuhde vaatii toki töitä, mutta vielä tärkeämpää on tuon työn hedelmistä nauttiminen. Yhdessä pitää olla myös kivaa.


Mietin säännöllisesti kaikkia niitä pieniä sattumanoikkuja ja polkuja, jotka toivat meidät samanaikaisesti sille pienelle Bostonin sivukujalle. Sattumaa vai kohtalo, kukapa sen tietää, mutta juuri paremmin ei olisi voinut käydä. Tuo mies on aivan totaalinen helmi ja minulle kalleinta maailmassa.


Tänä vuonna juhlimme yhteistä taivaltamme Oregonissa, Crater järvellä. Yhteiseen reissuun päättyy taas yksi aikakausi elämässämme Phillin siirtyessä takaisin sukellusveneen miehistöön. Edessä on muutosten vuosi, jonka haasteet ja ilon aiheet ovat vielä suuri kysymysmerkki. Ensin kuitenkin lomaillaan ja nautitaan yhteisestä ajasta. Pieni tauko arjen hulinasta tulee jälleen kerran tarpeeseen.

Nimim. Melkein lomalla!

4 kommenttia:

  1. Hyvää hääpäivää! Suomessa kyseessä taitaisi olla sokerihääpäivä, rautahäitä varten pitäisi olla aviossa 70 vuotta...taitaa olla mahdottomuus jo ihan iän puolesta :-D.

    Ellu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ellu! Heh, siinäpä tavoitetta: Elää lähes satavuotiaaksi yhdessä:D. Täällä rauta on perinteinen kuudennen hääpäivän symboli ja sokeri moderni. Me ollaan seurattu noita perinteisiä.

      Poista
  2. Onnittelut hääpäivän johdosto ☺

    VastaaPoista