Wednesday, June 1, 2016

Kesäkuun vuohi

Tuntuu, että ihan juuri vasta hehkutin mainiota maaliskuuta, mutta kalenterista kääntyikin tänään esiin jo kesäkuun vuohi. Huhti- ja toukokuu olivat vähintäänkin yhtä mainioita ja kolme kertaa nopsempia.


Meidän kalenterissa on tänä vuonna kuvituksena vuohia puissa (Goats in Trees). Ilmeisesti ne tykkäävät hengailla siellä joko yksin tai yhdessä. Tämä kesäkuun vuohi taitaa olla sieltä tylsimmästä päästä, sillä kuvassa on vain yksi vuohi ja sekin lähes maan tasossa. Esimerkiksi tammikuun huomattavasti jännemmässä puussa oli ryysistä ja vuohia ihan siellä korkeimmilla oksilla asti. Eivät ole yhtään turhia tyyppejä nuo vuohet, joita myös Phillin henkieläimiksi (spirit animal) kutsutaan...

Kesäkuun saapuminen pääsi yllättämään ehkä siksikin, että San Diegon sää ei ole ollut viime viikkoina kovinkaan kesäinen. May Gray ja June Gloom ovat saapuneet ja muuttaneet San Diegon harmaan viileäksi mössöksi. Olen sanonut tämän ennenkin, mutta tuskinpa toistostakaan on haittaa: Jos matkustat eteläiseen Kaliforniaan auringon ja lämmön perässä, ei matkaa kannata ajoittaa toukokuun loppuun tai kesäkuun alkuun, ainakaan säätilastojen valossa. May  Gray ja June Gloom ovat ihan todellisia sääilmiöitä, joista saamme nauttia enemmän tai vähemmän intensiivisesti joka vuosi ennen kuin kesän oikeat helteet pääsevät vauhtiin.


Vaikka harmaus ottaakin jo hieman pannuun, en kehtaa kuitenkaan ihan hirmuisesti valittaa. Riittäähän täällä aurinkoa ja lämpöä keskivertaista enemmän, kohta taas ihan kyllästymiseksi asti. Ehkä tämän alkukesän harmauden tarkoitus piileekin siinä, että sen jälkeen kesä tuntuu hieman enemmän kesältä eikä vain normaalilta, ympärivuotiselta olotilalta.


Mutta olen minä siltikin ihan pikkuisen kade Suomen kesäkuvia  katsellessani. Ihan pikkuisen vain.

4 comments:

  1. I hear you! Muutimme San Francisco Bay Arealta etelään. Sanoivat, että täällä on lämmin. No ei ole! Pohjoisessa on 80-90 F ja meillä 70-72 F. Hrrrr. Mahtaako tämä tästä edes lämmetä?! :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Taatusti lämpenee! Kahden edellisen kesän kokemuksella uskaltaisin väittää, että kesä on täällä kuumimmillaan elo- syyskuussa ja silloin on ihan oikeasti lämmin :). Terkuin vilukissa...

      Delete
  2. Meilla kavi Coloradosta vierailijoita ja valiteltiin niille sita etta kyllapa valitsivat huonon ajan vuodesta tulla kaymaan kun ei aurinko meinaa paistaa. Nehan tietenkin tykkas kun oli kuitenkin lampimampi kun Coloradossa. Ja sitten kavikin niin hassusti etta heti ensimmaisena paivana kun kaytiin porukalla ulkoilemassa oli tosi kuuma ja tietenkin mina, se suurin valittelija, paloin auringossa :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ja tietenkin kävi niin, että tänään on ollut tosi aurinkoista ja lämmintä :D. Kannatti valittaa! Se on kyllä ihan totta, että kaikki on aina niin suhteellista. Jos ihan objektiivisesti yrittää katsella, niin onhan tämä San Diegon sää kuitenkin aika ihanteellinen.

      Delete