torstai 4. helmikuuta 2016

Takkatulen loimussa

Shoppaillessamme itselleme omaa kotia yllätyimme siitä, kuinka monesta kiertämästämme san diegolais kodista löytyi ihan oikea puupolttoinen takka. Takka ei komeillut must have -listamme lähimaillakaan, mutta iloitsimme silti suuresti, kun sellainen löytyi myös tämän oikean yksilön olohuoneesta.

Takkamme ei varaa lämpöä, mutta tottahan toki olohuoneen nurkassa palava tuli lämmittää huoneilmaakin muutaman asteen verran. Siksipä meillä on ollut takan suhteen hieman kummallinen ongelma: Asuntomme on ollut lähes joka ilta liian lämmin tulen tekemiseen.

Epäilen suuresti, että naapurimme lämmittää myös meidän kotia, sillä sisälämpötila laskee vain harvoin parinkympin alapuolelle, vaikka ulkona olisikin vain muutamia lämpöasteita ja lämmitys ei olisi päällä. Olemme säätäneet termostaatin 72/22 asteeseen, mikä on jopa tämän vilukissan mielestä todella mukava lämpötila. Lämmityslaite hyrähtää käyntiin kuitenkin vain todella harvoin ja sähkölaskumme on ollut kuukaudesta toiseen aika mukavaa luettavaa. En toki valita. Kyllähän niille lämmitysdollareille keksii helposti kivempaakin käyttöä.

Maanantai iltana minun oli kuitenkin todella kylmä. Päälläni oli huppari, legginssit ja villasukat, mutta mikään ei tuntunut riittävän. Shortseissa ja teepparissa heilunut Phill katsoi minua hieman kummasti, muttei sanonut mitään. Hiipi vain vaivihkaa autotalliin hakemaan puuta ja teki takkaan tulen. Ihana mies!


Siinä me sitten istuimme sohvalla takkatulen loimussa tulta ja toisiamme katsellen. Olo oli lämmin sekä sisältä että ulkoa. Takkatulta on vaikea päihittää!

Nyt ei taideta kuitenkaan tarvita takkaa eikä lämmitystä ihan hetkeen, sillä lämpötilat ovat olleet mukavasti joususuhdanteisia. Tänään pärjäsi jo sandaaleilla ja viikonloppuna saattaisi olla jopa rantsukelit Santa Ana tuulien puhkuessa. Pieni välikesä tuntuu aika nannalta ennen Suomen räntäsateisiin saapumista. Vaikka muuten innoissani olenkin, sai ensiviikon säätiedotus alahuuleni väpättämään hennosti. Mitä tapahtui Suomen talvelle? Voisitteko kiltit hankkia sen takaisin.

3 kommenttia:

  1. Oon huomannut etta North Parkissa aika monissa pikkutaloissa on takat. Aina kun astuu ulos tuoksuu takkatuli ulkona :) Meilla ei oo lammitin toiminnu hetkeen ja meilla taas on aina ihan jarkyttavan kylma talvisin sisalla. Joskus kylmempi kun ulkona :s Esim. tanaan oli sellanen paiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noinhan se taitaa yleensä täällä mennä: Sisällä on paljon kylmempi kuin ulkona (paitsi tietty kesällä, jollon se olis vaan hyvä juttu). Vähän epäilen, että naapurin lämmitys huokuu ohkaisten seinien läpi meidänkin iloksi. En oikein jaksa uskoa, että tämä asunto olisi oikeasti hyvin tiivistetty. Varsinkin kun kuistin oven raosta hyppi syksyllä sisään jopa heinäsirkkoja :D.

      Poista
    2. Jep, kesalla sitten taas saattaa olla lampimampi sisalla kun ulkona :D Eipa tamakaan taida olla mitenkaan kauhean hyvin tiivistetty, meillakin on valilla kaynnyt heinasirkat kylassa :D Ja joskus tuntuu etta jostain vetaa, tai yhtakkia tuntuu etta korvan ohi menee sellanen viima.

      Poista