Tuesday, February 9, 2016

Jumista Suomeen

Uskomatonta, mutta totta, istuskelen tällä hetkellä tuijotellen tuttuakin tutumpaa maisemaa Riihimäellä. Matkalla näytti meinaan uhkaavasti siltä, etten olisi päässyt perille vielä tiistaiaamuna. Vanha ystäväni huono matkustusonni päätti liittyä taas pitkästä aikaa seuraani.

Lensin tällä kertaa San Diegosta New Yorkin kautta Helsinkiin. New Yorkissa vaihtoaikaa oli 1h 40min, mikä olisi kyllä riittänyt ruhtinaallisesti, jos emme olisi jumittaneet lähes kahta tuntia koneen sisällä saapumisporttimme edustalla.

Ensin odotimme, että portilla lähtöä tehnyt kone saatiin sulatettua jäästä ja sen jälkeen ongelmia tuotti jumittunut silta. Siltaa yritettiin korjata turhaan reilun puolen tunnin ajan, kunnes meidät päätettiin hinata toiselle portille. Kun kaikki puretut tavarat ja lentokenttätyöntekijät olivat jo odottelemassa uudella portilla, saatiin silta yllättäen korjattua ja päätimmekin jäädä alkuperäiselle portille. Muuten hyvä, mutta menihän siinä sitten taas hetki ennen kuin työntekijät ja puretut tavarat palautuivat takaisin luoksemme.

Syöksyessäni viimein koneesta ulos, olisi jatkolentoni pitänyt olla jo kiitoradalla, mutta kaikeksi onneksi kone odottelikin minua (ja paria muuta) lähes viereisellä portilla. Juoksin täysiä portille ja kerkisin kuin kerkisinkin koneen kyytiin.

Loppujen lopuksi ei olisi tarvinnut edes juosta, sillä istuimme jälleen koneen sisällä lähes kaksi tuntia pääsemättä lähtöporttia pidemmälle. Tällä kertaa odottelimme ensin takanamme olleen koneen jään sulatusoperaation päättymistä ja sitten alkoi tietenkin sataa lunta ja meidänkin koneemme piti sulattaa ennen lähtöä. Enää ei kuitenkaan haitannut, sillä pötköttelin onnellisena ihkaomalla penkkirivilläni ja nukuin. Ei haitannut edes se, että koneen viihdejärjestelmä oli rikki, sillä viihdyin vallan mainiosti sekä kirjani että unieni parissa.

Kroppani elää tällä hetkellä hyvin hämmentyneessä tilassa. Kaiken nukkumisen jälkeen minua ei oikeastaan väsytä, vaikka jokainen soluni huutaakin, että nyt on vasta aamuyö. Mieleni tahtoo karjalanpiirakoita, mutta vatsani on hieman toista mieltä: Kuka nyt keskellä yötä söisi?


Perillä on kuitenkin mukava olla ja rytmitkin palautuvat varmasti pian normaaleiksi. Missäänhän ei tunnetusti nukuta yhtä hyvin kuin äidin ja isän luona.

P.S. Tuo Adams Avenuelta bongaamani ankkahan ei liity tarinaan millään tavalla, mutta on sen verran hyvää mieltä tuova tapaus, että sopii ainakin tämän hetkiseen tunnelmaan. Kirjaimellista katutaidetta.








6 comments:

  1. Tervetuloa Suomeen! :) Olipa matkalla säätöä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Tuollainen säätö oli minun reissuilla ennen enemmän sääntö kuin poikkeus, mutta sitten onni kääntyi ja matkat alkoivat menemään huomattavasti helpommin. Toivottavasti tämä ei nyt enteile taas vuosia kestävää huonoa matkustusonnea :).

      Delete
  2. Mukavaa Suomen lomaa ja ennen kaikkea Riksussa oloa :D Olen siellä itsekkin asunut.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ai sinäkin :)! Kävin juuri kävelemässä hyvin harmaan Riksun ympäri. Eipäs ollut kovin paljoa muuttunut sitten viime näkemän.

      Delete
  3. Oi. Olet Suomessa! On ollut mukavaa seurata elämääsi Ameriikoissa. Kiitos siitä. Tämä vesi, räntä, yök on kurjaa. Mutta, sää. Nauti olostasi läheisten lellittävänä. T. Pauliina

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Lellittävänä on mukava olla! Ja tänä aamuna tuntui jo melkein talvelta...kunnes menin Helsinkiin :D. Huomenna matka jatkuu keski-Suomeen. Ehkäpä sieltä löytyy sitten jo oikeasti talvi.

      Delete