perjantai 30. lokakuuta 2015

Hyvät, pahat ja mauttomat

Blogissa on ollut tällä viikolla hiljaista, sillä olemme parhaillamme moikkaamassa syksyä itärannikolla. Ja melkoisen syksyisen ihmemaan olemme täältä löytäneetkin. Instagramista (veeralampi) ja Facebookista löytyy jo muutama kurkistuskuva.

Mutta on minulla jotain kuvia tällekin päivälle varattuna. Huomisen Halloweenin kunniaksi muutama kuva kohdalleni osuineista hirveimmistä, hienommista ja mauttomimmista Halloween-koristeista. Jokainen päättäköön itse, mikä kuuluu mihinkin kategoriaan. Joukossa on myös yksi Halloweeniin liittymätön kuva, mutta kyllä tuo villiintynyt laamakin saattaisi aiheuttaa pientä sydämentykystä pimeällä vastaan tullessaan.














Näillä mennään kohti joulua. En edes malta odottaa! Aika hurjaa, että kahden kuukauden päästä ollaan jo melkein seuraavan vuoden puolella.

2 kommenttia: