Kiukkunälkä

Pidän itseäni aika mukavana ja rentona tyyppinä, jonka pinna venyy kuin lehmän häntä. Siis yleensä. Kaikki tämä kuitenkin unohtuu, kun olkapäälleni istahtaa piru nimeltä nälkä. Nälkäisenä äsyttää ja kiukuttaa eikä pinnani kestä yhtään ylimääräistä painoa napsahtamatta poikki. Pystyn hillitsemään ja hallitsemaan itseni jotenkuten jos on pakko olla ihmisiksi, mutta tuttujen ja rakkaiden edessä minusta tulee nälkäisenä kärttyinen akka.

Phill tietää toki "vaivani", muttei vieläkään ymmärrä, saatika osaa samaistua. Hän voi kulkea täydellisen aterian perässä vaikka kuinka pitkään, odottaa herkullisen illallisen valmistumista tunteja ja selvitä pitkälle iltaan, vaikka lounas tai aamupala olisikin jäänyt välistä. Minäkin yritän, koska arvostan hyvää ruokaa, mutta aika vaikeaa se on. Ongelma olisi ehkä jotenkin ratkaistavissa sopivilla välipaloilla, mutta eihän niitä nyt aina ole matkassa enkä muutenkaan ole suuri napostelun ystävä. Siinä käy helposti niin, että täytän vatsani kaikella turhalla ja se herkullinen illallinen jää sitten kuitenkin nauttimatta.

Tuskin olen ongelmani kanssa yksin. Tiedän aika montakin tyyppiä, joiden sisään kätkeytyy kylläinen Jekyll ja nälkäinen Hyde. Ja löytyypä meille englannin kielestä oma sanantekelekin: hangry. Tuntuu paljon paremmalta ja oikeutetummalta kiukutella, kun ilmiölle löytyy yleisesti käytetty termi. Tai sitten ei.

Jos ihan totta puhutaan, en ymmärrä itsekään nälkäistä Veeraa. Miten ihmeessä on mahdollista, että nälällä on niin suuri vaikutus mielialaan ja sitä on vaikea hallita järkikeinoin? Sillä sekunnilla kun saan ruokaa, kaikki mielipaha katoaa savuna ilmaan ja kiukkunälkä naurattaa (tai hävettää). Tiedostan ärsytykseni syyn jopa jo sillä hetkellä kun ärsyttää, mutten osaa siltikään taikoa sitä pois ilman ruokaa.

Miten on, onko tähän ongelmaan muuta ratkaisua kuin syöminen? Jos tiedostaa ongelman syyn ja "hölmöyden", voisiko mieltä treenata vahvemmaksi vai meneekö tämä kaiken tahdonvoiman ulottumattomiin?