Tuesday, October 13, 2015

Kiukkunälkä

Pidän itseäni aika mukavana ja rentona tyyppinä, jonka pinna venyy kuin lehmän häntä. Siis yleensä. Kaikki tämä kuitenkin unohtuu, kun olkapäälleni istahtaa piru nimeltä nälkä. Nälkäisenä äsyttää ja kiukuttaa eikä pinnani kestä yhtään ylimääräistä painoa napsahtamatta poikki. Pystyn hillitsemään ja hallitsemaan itseni jotenkuten jos on pakko olla ihmisiksi, mutta tuttujen ja rakkaiden edessä minusta tulee nälkäisenä kärttyinen akka.

Phill tietää toki "vaivani", muttei vieläkään ymmärrä, saatika osaa samaistua. Hän voi kulkea täydellisen aterian perässä vaikka kuinka pitkään, odottaa herkullisen illallisen valmistumista tunteja ja selvitä pitkälle iltaan, vaikka lounas tai aamupala olisikin jäänyt välistä. Minäkin yritän, koska arvostan hyvää ruokaa, mutta aika vaikeaa se on. Ongelma olisi ehkä jotenkin ratkaistavissa sopivilla välipaloilla, mutta eihän niitä nyt aina ole matkassa enkä muutenkaan ole suuri napostelun ystävä. Siinä käy helposti niin, että täytän vatsani kaikella turhalla ja se herkullinen illallinen jää sitten kuitenkin nauttimatta.

Tuskin olen ongelmani kanssa yksin. Tiedän aika montakin tyyppiä, joiden sisään kätkeytyy kylläinen Jekyll ja nälkäinen Hyde. Ja löytyypä meille englannin kielestä oma sanantekelekin: hangry. Tuntuu paljon paremmalta ja oikeutetummalta kiukutella, kun ilmiölle löytyy yleisesti käytetty termi. Tai sitten ei.

Jos ihan totta puhutaan, en ymmärrä itsekään nälkäistä Veeraa. Miten ihmeessä on mahdollista, että nälällä on niin suuri vaikutus mielialaan ja sitä on vaikea hallita järkikeinoin? Sillä sekunnilla kun saan ruokaa, kaikki mielipaha katoaa savuna ilmaan ja kiukkunälkä naurattaa (tai hävettää). Tiedostan ärsytykseni syyn jopa jo sillä hetkellä kun ärsyttää, mutten osaa siltikään taikoa sitä pois ilman ruokaa.


Miten on, onko tähän ongelmaan muuta ratkaisua kuin syöminen? Jos tiedostaa ongelman syyn ja "hölmöyden", voisiko mieltä treenata vahvemmaksi vai meneekö tämä kaiken tahdonvoiman ulottumattomiin?

10 comments:

  1. Samassa veneessä ollaan! Meillä se on jopa sukuvika. Mitään muuta ratkaisua en minäkään ole keksinyt kuin saada vaan äkkiä jotain syömistä kun nälkäkiukku iskee. Ilmeisesti jotkut ihmiset vaan reagoivat helpommin verensokerin laskuun. Vähän niin kuin diabeetikot joilla verensokerin lasku aiheuttaa mielialanvaihtelua hyvin radikaalistikin.
    Meilläkin läheiset onneksi tietävät tämän ja mieheni on miettinyt, että hänellä pitäisi olla aina jotain välipalaa takataskussa mitä voisi "hädän hetkellä" tarjota minulle :D etenkin nyt raskaana ollessa on, kun tämä vaiva ilmenee vielä useammin ja pahempana ...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Meilläkin on koko perhe samaa maata ja onneksi muutama kaverikin. Pitäisi ehkä perustaa itselle jokin välipalakassi, joka kulkee aina mukana :). Ei se olisi edes mitenkään kummallinen asia täällä snackailyn luvatussa maassa.

      Delete
  2. Tutulta kuulostaa! ja myös tyttäreni omaavat saman 'vaivan', jos nälkään yhdistää vielä väsymykseen, niin avot -pysykää kaukana! Mieheni on toista maata. Hän saattaa hyvin syödä ensimmäisen ateriansa vasta illalla! Minulla pitää saada ruokaa tunnin sisään heräämisestä.,ja sen jälkeen tasaiseen tahtiin läpi päivän. Juuri ehdottelin miehelle, että voisi pitää taskuissaan välipalapatukoita varalle ;-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tämä taitaa olla aika periytyvä ongelma :). Taskupatukat kunniaan! Minäkin olen luonut käsitteen purse food. Tosin kaikki laukustani löytyvä ruoka ei ole enää syömäkelpoista :D.

      Delete
  3. Täällä ilmottautuu toinen joka kärsii nälkäkiukusta! Oon ihan älyttömän vihanen ja äkäilen ja ärjyn ku oon nälkänen. En tosiaan ala käveleen ympäriinsä etsimässä just sitä hyvää paikkaa vaan haluan sen ruuan samantien. Oonki sanonu poikakaverille jonka kanssa vasta alettiin tapaileen, että jos oon kiukkunen niin anna mulle syötävää niin paranee mun mieli. Raukka ei vielä oo nähny mun nälkäkiukkua :D johtuisko se kiukku alhasesta verensokerista vai mikähän sen sit aiheuttaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hih, se on muuten jännä juttu, kuinka hyvin pystyin hillitsemään ärtymykseni suhteen alkuvaiheessa. Siinä meni hetki ennenkuin Phill tutustui nälkäkiukkuun. Mutta hyvä, että olet valmistellut poikaystävää jo etukäteen. Jos ei itse kärsi nälkäkiukusta, sitä voi olla vaikea ymmärtää, kuinka suuri merkitys ruualla voikaan olla.

      Delete
  4. Täällä myös yksi kohtalotoveri :) mulla on aina ruokaa käsilaukussa :D pähkinöitä, protskupatukka, banaani yms. Tän kanssa ln vaan opittava elämään ja syötävä säännöllisin väliajoin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin se taitaa olla. Käsilaukkubanaanit ovat jo naurun aihe Phillin ja minun välillä. Ei ole ihan yksi eikä kaksi kertaa, kun olen unohtanut bananin laukkuuni hieman liian pitkäksi aikaa :)

      Delete
  5. Hangry, onpa osuva termi :) Täällä myös yksi nälkäkiukusta kärsivä- syötävää on pakko saada tasaisin väliajoin muuten ei ole kenelläkään kivaa. Kiukun jälkeen iskee ääretön huonovointisuus, jos ruokaa ei ole saatavilla. Työmatkoille ja kokouksiin lähden välipalapatukat mukana ja surutta alan syömään jos nälkä iskee. Toinen ärsyttävä ominaisuus on, että esim. lounas on saatava aina suht samaan aikaan, muuten alkaa järkyttävä vatsan kurniminen...työkavereille pitäisi jakaa korvatulppia ;-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuo lounasvatsa on muuten jännä juttu! Vatsa oppii selkeästi päivärytmin ja kurnii aina samaan aikaan - ihan sama mitä ja milloin söi aamupalaksi. Nykyään olen tosin huijannut vatsaani vaihtelemalla lounasrytmiä päivittäin :). Nyt se raukka ei tiedä enää, milloin murista.

      Delete